Ukkos­rintama teki tuhojaan ympäri maata – yhä tuhannet koti­taloudet sähköttä, sata nautaa pelastettiin salaman sytyttämästä navetasta

Suomessa on havaittu lauantain aikana yli 3 300 maasalamaa. Myrsky on myös katkonut paljon puita eri puolilla Itä-Suomea

Yleisö joutui lauantaina odottamaan kisatapahtumien alkua sadesäässä Joensuun Kalevan kisojen katsomossa.

6.8. 7:55 | Päivitetty 6.8. 20:58

Rankkasateiden ja ukkosten rintama on pyyhkäissyt Suomen ylitse lauantaina.

Puuskainen tuuli katkoi puita Itä-Suomessa ja Kainuussa rintaman liikkuessa Suomen itäosan yli koillisen suuntaan. Myös Länsi-Suomessa sää on ollut tuulinen, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa STT:lle.

Kuopiossa mitattiin puolen päivän aikaan tuulenpuuska, jonka nopeus oli 28,9 metriä sekunnissa. Liperissä Pohjois-Karjalassa tuulen voimakkuudeksi mitattiin yli 24 metriä sekunnissa.

Viljamaan mukaan vastaavia lukemia mitataan Suomessa yleensä joka kesä ukkosmyrskyjen yhteydessä.

Myös maan länsiosissa tuulen nopeus on yltänyt laajalti yli 15 metriin sekunnissa. Länsirannikolla on mitattu puuskien voimakkuudeksi yli 20 metriä sekunnissa.

”Yleinen säätyyppi on hyvin tuulinen”, Viljamaa sanoi.

Kahden vuorokauden kovimmat sademäärät ovat kertyneet Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa. Seinäjoella on satanut kahden vuorokauden aikana 91,7 millimetriä ja Kauhajoella 73,7. Maan itäosissa kertymät ovat olleet paljon pienempiä.

Energiateollisuuden ylläpitämän sähkökatkokartan mukaan koko maassa oli illalla yhdeksän aikoihin yhä reilut 8 000 kotitaloutta ilman sähköä. Katkoista kärsivät kunnat olivat pääosin Itä-Suomessa, mutta niitä oli myös Satakunnan ja Pirkanmaan suunnilla.

Aiemmin päivällä sähköttömiä talouksia oli lähes 14 000 eri puolilla maata.

Esimerkiksi Etelä-Savossa myrskytuhot työllistivät pelastuslaitosta, joka sai iltapäivän aikana 47 vahingon­torjunta­tehtävää. Teiden, ajoneuvojen ja rakennusten päälle kaatuneet puut aiheuttivat tehtävistä suuren osan. Lisäksi kolme rakennuspaloa sai alkunsa salamoinnista, joskin vakavammilta vaurioilta vältyttiin.

Ilmatieteen laitoksen Viljamaan mukaan Suomessa on havaittu lauantain aikana 3 300 maasalamaa.

Alkuiltapäivästä salama sytytti navetan Valtimolla Nurmeksessa. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan navetasta saatiin pelastettua noin sata nautaa. Viiden savulle altistuneen vasikan tilaa tarkkailtiin, mutta muuten eläimet voivat hyvin.

Navetasta pelastettiin myös maatalouskoneita ja irtaimistoa. Navetasta valtaosa tuhoutui palossa.

Aluepalomestari Markku Holopaisen mukaan kolme ukrainalaista työntekijää aloitti alkusammutuksen ja eläinten pelastamisen savun seasta ennen pelastuslaitoksen paikalle saapumista. Naapurit pelastivat rakennuksesta koneita ja irtaimistoa.

”Isot kiitokset heille”, Holopainen kertoo tiedotteessa.

Sadealueen ennustettiin etenevän illan aikana pois Suomen yltä. Lauantain sadekertymien arvioitiin jäävän perjantaita pienemmiksi.

Rankkasateet aiheuttivat runsaat 20 tehtävää perjantai-illan ja lauantain vastaisen yön aikana, kertoo Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Timo Piippo. Hän kertoo tehtäviä olleen erityisesti Kauhavan alueella.

”Vettä satoi illalla mahdottomasti, ja samassa hässäkässä oli trombikin, joka vei kattoja ja puita. Eräällä parkkipaikalla autot ihan kelluivat.”

Pelastuslaitos muun muassa pumppasi vettä pois tulvivista kellareista.

”Yhden talon luona naapuri tuli sanomaan, että heilläkin on vettä kellarissa.”

Sunnuntaina sateet jatkuvat Lapissa, mutta muualla Suomessa sää on poutaisempi. Sunnuntaiksi sää viilenee, ja Lapissa lämpötila voi jäädä alle kymmenen asteen.

Alkuviikosta on taas luvassa tavanomaisempaa kesäsäätä, jolloin lämpötilat ovat 20 asteen paikkeilla. Voimakkaita sateita ei ole näköpiirissä, mutta paikalliset kuurot voivat jatkua.

Seuraavan kerran matalapaineen rintama saattaa tuoda laajemmin sateita Suomen ylle torstaina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat