Tampereen ratikassa on ollut selvästi odotettua enemmän matkustajia kesällä – Näin se mullisti kaupungin joukkoliikenteen vain yhdessä vuodessa
Ratikka kuljettaa arkipäivinä noin neljänneksen kaikista Tampereen joukkoliikenteen matkustajista. Keväällä matkustajamäärät alkoivat nousta busseja selvästi nopeammin. Tasan vuoden täyttävä ratikalla on ensimmäisenä vuonna kuljettu noin 10 miljoonaa matkaa.
Joukkoliikenteessä tavallisesti hiljainen heinäkuu oli Tampereen ratikassa viime syyskuuta kiireisempi. Aamulehti kuvasi iltapäiväliikennettä kello 16 aikaan perjantaina 5. elokuuta. Ratikka oli matkalla rautatieaseman pysäkiltä Koskipuiston pysäkille. Kuva: Eeva Valtokari / Aamulehti
Tampereen ratikan matkustajaliikenne alkoi tasan vuosi sitten 9. päivä elokuuta. Ratikan ennätyskuukausi oli maaliskuu, jolloin vaunujen kyytiin nousi lähes miljoona matkustajaa.
Tampereen ratikassa on ollut 9 672 000 lipun leimausta aloituspäivästä heinäkuun 2022 loppuun saakka. Elokuun ensimmäisten kahdeksan päivän aikana lipunleimauksia tulee arviolta 215 000 lisää, kertoo Tampereen kaupungin joukkoliikenteen suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen.