Koulun alku on monelle lapselle pysäyttävä pettymys – Näin yksin jäämisen pelko vaikuttaa koululaisten käyttäytymiseen

Kaikille lapsille koulun alku ei ole iloinen tapahtuma. Opettaja Ville Teittisen mukaan kaveritaitoja opetellaan kouluissa nyt aiempaa enemmän.

Tutkimusten mukaan joka viides lapsi kohtaa yksinäisyyttä jossain vaiheessa lapsuuttaan.

19.8. 2:00 | Päivitetty 19.8. 7:35

Ensimmäiset koulupäivät ovat takana. Niihin sisältyy usein innostusta, jännitystä ja odotusta sekä luokkakavereiden näkemistä kesän jälkeen. Kaikille lapsille koulujen alku ei kuitenkaan ole yhtä iloinen tapahtuma.

Yhä useampi lapsi jää välitunneilla yksin, kun muut ryntäävät leikkimään kavereidensa kanssa. Tunnilla ryhmätöissä oppilas saatetaan valita viimeisenä.

Muun muassa tällaisista tilanteista yhä useampi lapsi ja nuori kertoo Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) lasten ja nuorten puhelimessa ja chatissä, joissa kaverittomuus ja yksinäisyyden kokemukset ovat jo pitkään olleet kestoaiheita, kertoo MLL:n auttavien puhelinten ja ja digipalvelujen päällikkö Tatjana Pajamäki.

Myös vanhempain puhelimessa ja chatissä aihe on alkanut näkyä selvästi aiempaa enemmän.

”Jo koulumatkalla yksin jäämistä saatetaan pelätä niin, että lapsi tai nuori myöhästyy tarkoituksella koulusta, jotta ei tarvitsisi odottaa yksin pihalla tai käytävällä koulun alkamista”, Pajamäki kertoo.

Tutkimusten mukaan joka viides lapsi kohtaa yksinäisyyttä jossain vaiheessa lapsuuttaan. Noin joka kymmenennelle siitä tulee pidempiaikainen kokemus. Koulujen aloitus on Pajamäen mukaan erityistä riskiaikaa.

”Erityisesti kun koulu tai ryhmä vaihtuu, se voi olla sosiaalisesti taitavallekin lapsellekin vaikea tilanne”, Pajamäki sanoo.

Tatjana Pajamäki

Vähän vanhemmilla koululaisilla yksinäisyyden kokemus voi olla jo pysyvää niin, että yksinäisyys värittää hänen käsitystään itsestään.

”Tulee tunne, että olen ylimääräinen tai ulkopuolinen ja kukaan ei näe”, Pajamäki kertoo. Juuri näkymättömyys toisten joukossa voi olla satuttavinta.

Yksinäisyydellä on myös selvä yhteys esimerkiksi masennuksen ja sosiaalisen ahdistuksen kokemuksiin. Riskit ovat sitä suuremmat, mitä pidempään yksinäisyys jatkuu.

Koska lapset viettävät suuren osan arkipäivästään koulussa, on siellä muodostuvilla suhteilla merkittävä vaikutus heidän psyykkiseen hyvinvointiinsa.

Pajamäki toivoisikin, että kouluissa opettajat ja ryhmänohjaajat kiinnittäisivät huomiota ja antaisivat riittävästi aikaa ryhmäytymiseen.

”Liian usein yksinäisyyden kokemus jää lapsen itsensä ratkaistavaksi tai hänelle annetaan neuvoja, miten hänen tulisi toimia, vaikka kyseessä on koko yhteisön asia.”

Kouluissa yksinäisyys tulee näkyväksi erityisesti niissä tilanteissa, jossa toimintaa ei ole suunniteltu. ”Tilanteet, joissa lapset saavat valita vapaasti, kuten vapaat ryhmätyöt tai parityöt, välitunnit sekä koulupäiviä ennen olevat tilanteet”, Pajamäki sanoo.

Koulupäivinä jälkeen yksinäisyys voi taas näkyä siten, että lapsella ei ole koulupäivän jälkeen ketään, jonka kanssa leikkisi.

Pajamäki antaisi lukuvuoden aluksi aikaa tutustumiselle ja myönteisen kulttuurin muodostumiselle. ”Se tukee lopulta oppimista ja työrauhaakin”, hän sanoo.

Kaveritaidoista ja kaverisuhteiden merkityksestä kannattaa keskustella yhdessä. Pari- ja ryhmätöitä tulisi teettää vaihtuvissa kokoonpanoissa eikä aina niin, että lapset saavat valita ryhmänsä.

”Ryhmä tai luokka, jossa ketään ei suljeta ulkopuolelle, on lopulta ihan kaikille sellainen, jossa on turvallinen ja hyvä olla”, Pajamäki sanoo.

Vanhempia Pajamäki haluaa haastaa keskustelemaan lastensa kanssa siitä, miten toimia, jos joku jää ulkopuolelle. ”Jos omalla lapsella onkin paljon kavereita ja hyvä sosiaalinen asema ryhmässä, voisiko lasta rohkaista, että hän huomioisi myös ne, joilla kavereita ei ole?” Pajamäki ehdottaa.

Ylipäätään vanhempien olisi hyvä mahdollistaa lapsille paljon tilanteita, joissa voi luoda sosiaalisia suhteita. Esimerkiksi yksinäistä koulukaveria voi pyytää kävelemään yhdessä vaikka koulumatka koululle.

Käpylän peruskoulun opettaja Ville Teittinen panostaa lukuvuoden alussa ryhmäytymiseen.

”Näin tekevät varmasti kaikki opettajat”, Teittinen sanoo.

Teittistä on kuitenkin kiitelty tarkkanäköiseksi opettajaksi, joka osaa huomioida yksinäistä oppilasta.

Lue lisää: Opettaja, joka osaa nähdä

Käpylän peruskoulun opettaja Ville Teittinen pitää turvallista ilmapiiriä erittäin tärkeänä myös oppimisen kannalta. Vuonna 2019 hänen tunnillaan käsiteltiin ympäristöasioita.

Teittinen opettaa yleensä luokkia 3–6, joiden oppilaat ovat 9–13-vuotiaita. Tänä vuonna Teittinen opettaa kuudetta luokkaa. Osa oppilaista on ollut hänen luokallaan jo neljä vuotta, osan kanssa yhteistä koulumatkaa on takana vain kaksi vuotta. Joukkoon tuli myös yksi uusi oppilas.

Teittinen kertoo lähtevänsä luokan kanssa siitä, että jokaiselle löytyy oma paikka, jonka ope määrää.

”Lapset tietävät, että siinä järjestyksessä istutaan noin puolitoista kuukautta, ja sitten tulee uusi istumajärjestys”, Teittinen kertoo.

Uuden oppilaan Teittinen istuttaa usein valmiiksi jonkun tutun viereen, jos tällä sellainen on. Lisäksi hän valitsee aina luokasta tälle jonkun mentorin, joka auttaa sopeutumaan luokkaan ja katsoo, ettei uusi oppilas jää yksin.

”Joskus heistä tulee sitten kavereita pidemmäksi aikaa, joskus taas uusi oppilas löytää omemmat kaverit muista tyypeistä”, Teittinen kertoo.

”Opettaja ei välttämättä voi luvata, että voi asian korjata.”

Kaveritaitoja opetellaan nykyään koulussa aiempaa enemmän vuonna 2016 voimaan tulleen uuden opetussuunnitelman myötä.

”Ne eivät ehkä sillä tavalla ole rantautuneet kuin pitäisi, mutta kyllä niitä käsitellään myös opettajien koulutuksissa, ja niihin kiinnitetään entistä enemmän myös huomiota”, yli 20 vuotta opettajana toiminut Teittinen kertoo.

Käpylän koulussa opettajat ovat esimerkiksi usein välitunnilla mukana käynnistämässä yhteistä leikkiä tai peliä. ”Se ei ole sillä tavalla ohjattua, että kenenkään olisi pakko osallistua, mutta se antaa siihen mahdollisuuden”, Teittinen kertoo.

Hän esimerkiksi saattaa ehdottaa, että pelataanko futista, ja kun peli lähtee käyntiin, Teittinen jättäytyy itse taka-alalle.

Usein kaveritaitojen opettaminen vaatii opettajalta pelisilmää ja hoksauttamista. Esimerkiksi jos jonkun paras kaveri on sairaana ja poissa koulussa, voi muulle luokalle huomauttaa, että huolehditaanko siitä, ettei tämä jää yksin.

Opettajan tehtävä onkin olla koko ajan tuntosarvet pystyssä, miten yhteisöllisyys rakentuu luokkaan.

Teittisen kasvatusfilosofia pohjautuu siihen, että oppilas huomataan sekä yksilönä että osana yhteisöä. ”Jollakulla voi olla jokin rooli ryhmässä: sitä voi vahvistaa tai sitten voi huomata, että se ei ehkä olekaan niin hyvä juttu”, Teittinen kertoo.

Teittinen kannustaa vanhempia ottamaan yhteyttä opettajaan, jos lapsi kokee yksinäisyyttä koulussa tai tällä ei ole kavereita.

”Se on arvokasta tietoa, sillä turvallinen ilmapiiri on oppimisen kannalta erittäin tärkeää. Opettaja ei välttämättä voi luvata, että voi asian korjata, mutta ainakin siihen voi kiinnittää huomiota ja yrittää luoda tilaisuuksia kaverisuhteiden rakentumiselle.”

Hän itse tykkää esimerkiksi tehdä retkiä tai järjestää myös epämuodollisia tapaamisia vanhempien kanssa esimerkiksi lähileikkipuistossa.

”Ne ovat sellaisia tilaisuuksia, joissa voidaan vähän epämuodollisemmin tehdä tuttavuutta ja nähdä toiset ihan eri valossa kuin koulussa muuten”, Teittinen kertoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat