Neljän viikon ennuste julki: Tältä näyttää loppukesän sää

Kuukausiennuste lupaa lämmön lisäksi jonkin verran sateita.

Elokuu jatkuu tavanomaista lämpimämpänä.

12.8. 20:20

Suomen loppukesä näyttää keskimääräistä lämpimämmältä, selviää Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen (ECMWF) tuoreesta kuukausiennusteesta.

Etenkin eteläisessä Suomessa mitataan monin paikoin hellelukemia loppuviikon ja vielä alkavan viikon aikana.

Aivan poikkeuksellisesta lämmöstä ei kuitenkaan ole kyse, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko. Viimeksi Suomessa oli erittäin helteinen loppukesä vuonna 2002.

”Silloin myöhäiselokuussa ja syyskuun alussa mitattiin Helsinki–Vantaalla peräti 15 hellepäivää”, Alanko sanoo.

”Ei ehkä ihan tuollaisiin lukemiin päästä nyt. Ilmamassa on nyt sellaista, että ainakin puoleen siitä päästään.”

Lue lisää: Aurinkoa ja hellettä luvassa ensi viikkoon saakka, helteiden jälkeen povataan ukkoskuuroja

Alkava viikko on keskilämpötilaltaan laajalti 3–6 astetta tavanomaista lämpimämpi, Forecan sivuilla kerrotaan. Lapissa lämpöä on 1–3 astetta enemmän.

”Näyttää siltä, että kuun puolivälin jälkeen helteinen ilmamassa poistuu tilapäisesti, jolloin koko maahan tulee ukkoskuuroja”, Alanko kertoo.

Mitään selkeitä kylmenemisen merkkejä ei kuitenkaan ole näkyvissä.

”Välillä on lämmintä ja sitten on vielä lämpimämpää.”

Alanko luonnehtii ensi viikon säätä vaihtelevaksi. Sade- ja ukkoskuurot levittäytyvät maahan lännestä alkaen, ja viimeistään viikon puolivälissä ne levittäytyvät laajemmin koko Suomen ylle.

22. elokuuta alkavalla viikolla on kuukausiennusteen mukaan edelleen tavanomaista lämpimämpää.

”Näyttää siltä, että helteinen ilma pääsee ainakin lähestymään Suomea, joten hellettä voi olla etenkin etelässä. Vähintään 20 asteen lämpötiloja saattaa olla pohjoisessa asti”, Jenna Salminen toteaa Forecan sivuilla.

Sademäärät ovat muualla maassa tavanomaisia tai tavanomaista vähäisempiä, mutta Pohjois-Lappiin sateita voi ulottua normaalia enemmän.

Kuunvaihdetta lähestyttäessä ennustettavuus heikkenee, mutta 29. elokuuta alkavalle viikolle ennustetaan vielä lämpöä. Viikon aikana pohjoisenpuoleinen virtaus saattaa viilentää ilmaa, mutta osassa maata hetkelliset helteet ovat vielä mahdollisia. Kuunvaihde on pitkälti myös muualla Euroopassa tavanomaista lämpimämpi.

1. syyskuuta Etelä-Suomen ylin lämpötila on tavallisesti noin 18 astetta ja Pohjois-Lapissa 10–12 astetta.

Sateet saattavat elokuun lopussa ja syyskuun alussa jäädä keskimääräistä vähäisemmiksi.

Kuukausiennusteen viimeinen viikko, 5.–11. syyskuuta, on Itä-Suomessa keskimääräistä lämpimämpi. Muualla maassa lämpötilat ovat ajankohdalle tyypillisiä. 10. syyskuuta Etelä-Suomen ylimmät lämpötilat liikkuvat tavallisesti 16 ja 18 asteen välillä ja Pohjois-Suomessa kymmenen asteen paikkeilla, Alanko kertoo.

Sää saattaa muuttua sateisemmaksi.

”Sademäärät ovat kuukausiennusteen perusteella lähellä tavanomaisia, mutta mahdollisesti tulossa on pieni muutos kuivemman sään suunnalta sateisempaan suuntaan. Matalapaineet vaikuttavat todennäköisesti jo enemmän säähän”, sanoo Jenna Salminen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat