Suomesta vuosikymmeniksi hävinnyt arktinen koiraeläin teki paluun – ikiaikaisen pesäkummun uumenista nousi kolme poikasta

Naalien ikiaikaisen pesäkummun uumenista nousi kolme poikasta. Kyseessä on yksi vuosituhannen merkittävimmistä onnistumisista Suomen luonnonsuojelussa.

Pesinnästä todistava kuva otettiin Enontekiöllä kaukaa, noin 300 metrin päästä. Siitä on erotettavissa emo ja kolme poikasta. Pesintä tapahtui naalien ikiaikaisella pesäkummulla, joka oli ollut vuosikymmeniä tyhjänä. Silti se erottuu maisemasta yhä vihreydellään.

23.8. 2:00 | Päivitetty 23.8. 8:36

Naali on onnistunut pesimään Suomessa ensi kertaa sitten vuoden 1996. Asia varmistui, kun ikiaikaiselta naalin pesäkummulta Enontekiöltä havaittiin heinäkuun puolivälissä emo ja kolme poikasta.

Kyseessä on yksi tämän vuosituhannen merkittävimmistä onnistumisista Suomen luonnonsuojelussa, sillä tunturiluonnon symboliksi nousseen naalin pelättiin jo hävinneen Suomen pesimälajistosta.

Naali on kettua noin puolet pienempi arktinen koiraeläin.

Havainnon tekivät Metsähallituksen naaliseurantaa suorittaneet tarkkailijat. Havainnosta tiedotetaan vasta nyt ja paikkaa mainitsematta, sillä historiallinen poikue tarvitsee rauhaa.

Havaitsemishetkestä osaa kertoa ylitarkastaja Tuomo Ollila, joka tutkii ja auttaa naaleja Metsähallituksen leivissä.

”Pennut tulivat pesän päälle ja rupesivat tekemään omia touhujaan. Emo siinä vartioi, että kaikki menee niin kuin pitääkin”, hän selostaa.

Kuvassa kummun keskellä näkyi ympäristöä valvova emo ja yksi poikasista. Naalista on kahta värimuotoa, tummaa ja vaaleaa. Vaalea värimuoto on Suomessa yleisin. Se on talvisin valkoinen ja kesällä rusehtava.

Kaksi muuta poikasta olivat oikealla hieman sivummalla leikkimässä.

Havainnoijat jättäytyivät noin 300 metrin päähän, jotta häiriö jäisi mahdollisimman pieneksi. Hetken heistä tuntui, että emo kohdisti katseensa heihin, mutta kyseessä saattoi olla myös harha.

”Emo oli jatkanut siitä valvontaa 360 asteen tutkalla ja kääntyillyt joka suuntaan.”

Naalit pesivät pesäkummuilla, jotka ovat saattaneet olla naalisukupolvien käytössä satoja vuosia. Tämän vuoksi kummut näkyvät kesällä tunturimaisemassa muuta luontoa vihreämpinä kohtina. Satojen vuosien ”naalilannoitus” on muuttanut kasvillisuutta.

Kummut todistavat siitä, että naaleja on alun perin pesinyt pohjoisimmassa Suomessa runsaasti. Naalikumpuja on Suomessa yhteensä satakunta. Niissä on suuri määrä tunneleita ja parhaimmillaan kymmeniä suuaukkoja.

Myös nyt onnistunut pesintä tapahtui tällaisessa ikivanhassa ”naalilinnassa”.

Ollilalle poikashavainto oli kauan odotettu ilouutinen.

”Vuosikymmeniä tämän eteen on tehty töitä. Kun sain tiedon, niin aamukahvi maistui paremmalta kuin pitkään aikaan.”

Suomessa suojelutoimia on rahoittanut Metsähallituksen lisäksi ympäristöjärjestö WWF ja Euroopan unioni.

Kesä on ollut muutenkin lupaava. Poikaspesän lisäksi Suomesta löytyi yksi ”kuuma pesä”, jossa nähtiin naalipari mutta ei lopulta poikasia. Sitten oli vielä neljä pesää, joissa yksittäiset naalit kävivät kaivamassa tunneleitaan.

Nämä merkit viittaavat siihen, että pesintä ei jää tällä vuosikymmenellä viimeiseksi. Hyvää lupaa myös se, että pesintä onnistui siitä huolimatta, ettei kyseessä ollut paras mahdollinen myyrävuosi.

Ollila näkee onnistuneella naalikesällä itseään suuremman vaikutuksen.

”Tämä antaa toivoa muillekin kuin meille, että suojelutoimilla on merkitystä.”

Ylitarkastaja Tuomo Ollila kuvattiin Käsivarren erämaassa huhtikuussa. Etäisyydet syrjäisten naalinruokinta-automaattien välillä ovat pitkiä, ja moottorikelkka tulee työssä tarpeeseen.

Naali on koiraeläimiin kuuluva petoeläin, jonka turkki on eläinkunnan eristävin. Se on utelias ja leikkisä eläin, joka on erikoistunut arktisiin oloihin. Sillä on karvaa myös tassujen pohjissa. Kylmän siedossa auttaa kompakti ruumiinmuoto.

Naalit kykenevät vaeltamaan ravinnon perässä jopa tuhansia kilometrejä hyvin vähällä ravinnolla. Naalista on olemassa valkoista ja tummaa värimuotoa.

Naali on Fennoskandiassa äärimmäisen uhanalainen, mutta sitä on runsaammin muilla arktisilla alueilla, kuten Islannissa, Grönlannissa ja Huippuvuorilla.

Naaleja oli 1800-luvulla Suomessa luultavasti yli tuhat, mutta nykyään niitä liikkuu Suomen alueella noin 10–15.

Valkoinen naali ilmestyi HS:n asettamaan riistakameraan Käsivarren erämaassa huhtikuussa ruokinta-automaatin luona. Automaatin putki on sen verran ahdas, että kettu ei siitä läpi mahdu.

Naalin alamäen aloitti metsästys. Naali oli sata vuotta sitten muotiturkis, josta maksettiin suuret rahat. Alhoa on pahentanut viime vuosina ilmastonmuutos, joka tuo naalin kilpailijan ketun yhä ylemmäs tunturiin.

Naali rauhoitettiin Suomessa vuonna 1940. Se ei kuitenkaan kääntänyt alamäkeä. Viime vuodet naalia on autettu ponnekkaasti. Naaleja ruokitaan talvisin Norjan, Ruotsin ja Suomen tunturialueilla koiranruoka-automaateilla, jotka on suunniteltu niin ahtaiksi, ettei kettu niitä kykene hyödyntämään.

Lisäksi naalin lupaavimmilta pesimäalueilta ammutaan kettuja. Kettu on naalin pahin vihollinen, jolle pieni naali ei mahda mitään. Ketut eivät siedä naaleja reviireillään.

Naalin ainut etu kettua vastaan on sen kyky kestää vilua ja nälkää. Siksi ilmaston lämpeneminen ja ihmisasutuksen mukana tuntureille levinnyt ylimääräinen ravinto pelaavat ketun pussiin.

Ollilan mukaan nykyisten suojelutoimien tavoite on ”auttaa naalia pahimman yli”.

”Tarkoitus on tietysti, että se joskus pärjäisi omillaan.”

Tällä Ollila tarkoittaa tilannetta, jossa ruokintaa ja ketunmetsästystä ei enää tarvitsisi jatkaa. Ollilan mukaan onnistumisesta on toivoa kuitenkin vain silloin, jos ilmastonmuutos onnistutaan pysäyttämään.

HS teki huhtikuussa Käsivarren erämaasta laajan reportaasin, jossa kuvattiin suojeluponnistuksia ja uumoiltiin naalin paluuta. Artikkelin voi lukea tästä:

Lue lisää: HS:n riistakameraan hiipi eläin, jonka pelättiin kadonneen Suomesta iäksi – Lapin tuntureiden tunneleista nousee nyt suuri ilouutinen

Naalin suojelusta on tullut viime vuosina yhä selvemmin pohjoismainen yhteisponnistus. Suomen naalitilanteen paraneminen on seurausta siitä, että pesinnät ovat alkaneet onnistua Norjan ja Ruotsin parhailla naalialueilla. Naalit liikkuvat ja kannat sekoittuvat.

Suomi-neidon ”pään päällä” Norjassa Varangin niemimaalla onnistui tänä kesänä jo 11 pesintää. Norjassa naalikantaa on vahvistettu auttamalla naaleja selviytymään ensimmäisen talven yli naalitarhassa ja vapauttamalla ne sitten luontoon.

Naalin suojelulla Fennoskandiassa on monimuotoisuuden kannalta merkitystä, vaikka naalia ei globaalisti sukupuutto uhkaakaan. Fennoskandian naalit ovat geneettisesti omanlaisiaan ja sopeutuneet juuri täällä vallitseviin oloihin.

Naalien ikiaikaiset pesimäkummut erottuvat maisemasta myös lumiseen aikaan. Kuva on huhtikuulta 2022, kun HS oli Kilpisjärvellä tekemässä artikkelia naalin mahdollisesta paluusta Suomen pesimälajistoon.

Tänä kesänä Enontekiöllä syntyneestä poikueesta Ollila ei osaa kertoa tuoreimpia kuulumisia, koska sitä ei ole haluttu häiritä.

Se tiedetään, että poikaset ovat syntyneet touko–kesäkuun vaihteessa ja nousseet heinäkuussa tunneleista ulkoilmaan. Niitä uhkaavat heti monet vaarat, kuten maisemaa korkealta tähyävät maakotkat.

Jos pennut selviävät ensiaskelistaan, ne erkautuvat emosta omille teilleen syys–lokakuun vaihteessa. Sen jälkeen koittaa niiden elämän suurin haaste: ensimmäinen talvi. Sen taittamisessa auttavat ruokinta-automaatit, joiden ylläpitoa aiotaan jatkaa.

Jos poikaset selviävät ensimmäisistä pakkasistaan, ne saattavat joskus päätyä perustamaan Suomen naalikummuille omia pesiään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat