Kati Lahtisen Siru-koiran raadeltuja jäännöksiä löytyi aamulla sieltä täältä ympäri naapurustoa

Susi vei Siru-koiran kotipihasta lauantai-iltana Jämsän Alhojärvellä. Alhojärvellä on tehty useampi susihavainto tämän vuoden aikana.

Seitsemänvuotias cairnterrieri-Siru katosi kotipihasta lauantaina kesken iltatarpeidensa. Aamulla selvisi, että susi oli vienyt koiran pihasta. Kati Lahtinen kertoo, että Siru oli perheen ensimmäinen koira. ”Siru oli hieno koira. Se toimi kuin ajatus.”

29.8. 14:26 | Päivitetty 29.8. 15:58

Susi vei Siru-koiran kotipihasta Jämsän Alhojärvellä lauantaina illalla.

Alhojärvellä perheineen asuva Kati Lahtinen kertoo, että he tulivat lauantaina illansuussa mökiltä, ja Siru-koira jäi pihaan tarpeilleen ihmisten mennessä sisälle.

Kun koiraa ei kuulunut takaisin, omistajat huolestuivat.

”Siru ei enää iltahämärässä lähde naapuriin makkaranhakureissulle, ja muutenkin se pysytteli omalla reviirillään pimeän tultua”, Lahtinen kertoo.

Perheen ystäviä ja tuttuja tuli apuun etsimään koiraa. He etsivät läpi yön tuloksetta.

”Pihassa ei ollut mitään jälkiä.”

Valoisan tultua Sirun jäännöksiä löytyi toisen koiran avulla parin sadan metrin päästä kotipihasta ja loput koirasta löytyi alle puolen kilometrin päästä.

”Metsästäjät vahvistivat, että syöntitavasta voi päätellä suden olleen asialla.”

Alhojärvellä on tehty susihavaintoja aiemminkin. Heinäkuun lopussa susi vieraili Iso-Hyppölän tilan pihassa, mutta tilan isäntä sai suden ajettua matkoihinsa. Lauantaina Alhojärvellä tehtiin päivällä susihavainto.

”Virallista tietoa havainnosta minulle ei ole vielä tullut, mutta tiedossa on, että paikallinen maanviljelijä olisi nähnyt yksinäisen suden lauantaina Alhojärvellä” Jämsän seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pasi Myyry kertoo

Lahtinen kehottaa ihmisiä varovaisuuteen.

”Muuten en asiasta puhuisikaan näin julkisesti, mutta haluan, että tietoisuus lisääntyy ja ihmiset osaavat olla varuillaan.”

Myös Myyry on huolissaan suden vierailusta pihapiirissä.

”Kyllä se on erittäin huolestuttavaa, että susi tulee pihaan ja vie koiran mennessään. Kerran kun se on sen oppinut, niin se voi tehdä niin toistekin.”

Lahtinen kertoo, että seitsemänvuotias cairnterrieri-Siru oli heidän perheen ensimmäinen koira.

”Nyt on tyhjä olo, ja se sekoittuu katkeruuteen siitä, että tällainen peto tulee viemään lemmikkikoiran kotipihasta. Tässä ympärillä on kuitenkin muutakin asutusta, joten susi oli kyllä väärässä paikassa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat