Ville Luotolaa uhkasi järjetön sähkölasku – Sitten hän alkoi käydä hengästyttävällä hartaudella läpi kodin yllättäviä sähkösyöppöjä

Luotolan perheessä varaava takka lämmittää päivittäin ja lämminvesivaraajan kolmesta vastuksesta käytössä on vain yksi. Säästöä on haettava isoista ja pienistä asioista.

Ville ja Moona Luotola kotonaan Oulussa. Kasvava sähkölasku mietityttää sähkölämmitteisessä asunnossa asuvaa perhettä.

19.9. 2:00 | Päivitetty 19.9. 8:54

Kirjettä oli osattu odottaa, mutta sen tuoma tieto oli yllättävän kova.

Sähköyhtiö kertoi, että lokakuun alusta sähkön hinta nousee 13 sentistä 39 senttiin kilowattitunnilta.

Vielä tammikuussa, kun oululainen Ville Luotola sähkösopimuksensa teki, toistaiseksi voimassa olevaan sopimukseen kirjattiin edullinen seitsemän senttiä kilowattitunnilta.

”Korotus kerralla on järjetön. Tällä hinnalla meidän sähkölämmitteinen asuntomme kuluttaa nuukastikin eläen noin 5 000 euron edestä sähköä vuodessa”, Luotola sanoo.

Ville Luotolan, Ilona Kallion ja seitsenkuisen Moona Luotolan perhe asuu noin 90-neliöisessä paritalon puolikkaassa, joka on valmistunut vuonna 1997. Asunnosta löytyy kolme makuuhuonetta, oma sauna ja – mikä onni – varaava takka.

Perhe muutti asuntoonsa tammikuussa. Odotettiin vauvaa ja haluttiin koti, jossa pystytään olemaan pidempään niin, ettei tila lopu kesken.

”Olimme asuneet pitkään kaukolämpö­asunnossa. Pohdittiin silloin, paljonko tämän lämmittäminen maksaa. Olihan se vähän kallista, mutta ei niin paha kuitenkaan”, Luotola muistelee.

”Ajatukseni oli, että sähköyhtiöt eivät jatkuvissa sopimuksissa lähtisi näin hurjaan ralliin.”

HÄN otti edullisimman tarjouksen, joka oli seitsemän senttiä kilowattitunnilta.

”Vähän myöhemmin hinta nousi yhdeksään senttiin, sitten 11 senttiin. Nyt hinta on 13 senttiä ja lokakuun alusta se kolminkertaistuu”, Luotola kertoo.

Hän myöntää, että viimeisimmän kirjeen avattua harmitti. Jälkiviisaasti tuli mieleen, että olisi pitänyt kilpailuttaa sähkösopimus uudestaan kevään ja kesän aikana.

”Ajatukseni oli, että sähköyhtiöt eivät jatkuvissa sopimuksissa lähtisi näin hurjaan ralliin. 15–20 sentin hinta olisi vielä mennyt ja kannustanut säästämään.”

Vielä viime talvena perhe selvisi sähkölaskustaan runsaalla sadalla eurolla kuussa. Ensi talvena luukkuun kolahtaisi 500–600 euron lasku joka kuukausi.

Koska tilanne oli karu, Luotolan perheessä tehtiin toiminta­suunnitelma. Nykyistä noin 11 000 kilowattitunnin vuosikulutusta oli laskettava roimasti.

Nyt suunnitelma on valmis, ja Luotolan perhe on laskenut pääsevänsä alle 8 000 kilowattituntiin vuodessa.

”Naapurin vuosikulutus oli viime vuonna 16 000 kilowattituntia, joten voi sanoa, että olemme eläneet säästeliäästi jo tähän asti.”

Siitä huolimatta toimintasuunnitelmaan kertyi paljon keinoja, joiden avulla sähkönkulutusta voi vähentää.

Tärkein ja suurin säästökohde Luotolan perheessäkin on lämmitys.

Syyskuisena päivänä asunnon lämpöpatterit on säädetty 18 asteeseen, mutta lokakuun tullen ne lasketaan seitsemääntoista. Samalla aloitetaan päivittäinen puunpoltto takassa.

Ulkovarasto ladotaan Luotolan perheessä täyteen polttopuuta tulevan talven varalle.

”Olemme onnekkaita, sillä saamme polttopuuta molempien vanhempien mailta. Halkosavottaa on vielä tulossa, ulkovarasto ladotaan täyteen”, sanoo Luotola.

Lue lisää: Koivuklapeista on tullut tavoiteltu ylellisyystuote

Takkaa lämmittämällä oleskelutiloihin olohuoneeseen ja keittiöön saadaan 22–23 asteen lämpötila.

Varaava takka lämpiää Luotolan perheessä tulevana talvena päivittäin.

Toimintasuunnitelmaan kuuluu myös, että kolmen makuuhuoneen asunnossa kaksi huonetta voidaan jättää 12–15 asteen lämpöön. Kenenkään ei ole niissä välttämätöntä oleskella, joten ne voidaan pitää viileämpinä.

Lämmityksen lisäksi sähköä vie lämminvesivaraaja, jossa on kolme lämpövastusta. Niistä käytössä oli aiemmin kaksi, mutta nyt Luotolan perhe on vähentänyt käytön yhteen vastukseen.

”Testimielessä tehtiin näin, ja se on heti näkynyt sähkönkulutuksen vähenemisenä. Varaaja lämmittää vettä hitaammin, mutta lämmin vesi ei ole silti kertaakaan päässyt loppumaan”, Luotola kuvaa.

Perheessä käydään suihkussa ilta-aikaan ja pidetään märkätilojen lattialämmitystä päällä yöllä. Päivällä kosteusrasitusta ei tule.

Lue lisää: Kylpyhuoneen lattia­lämmitystä voi käyttää väärin, ja hinta on kova – HS:n laskuri näyttää, kuinka lämpö­tilaa laskemalla voi säästää merkittävästi

Luotola myöntää, että sähkönkulutuksen päivittäisestä seuraamisesta on tullut harrastus.

Hän seuraa paitsi omaa sähkönkulutustaan myös pörssisähkön hintaa. Mietinnässä on vaihtaa sopimus kiinteähintaisesta pörssisähköön, mutta vielä ratkaisua ei ole syntynyt. Välillä yöt ovat olleet todella edullisen – lähes ilmaisen – sähkön aikaa, mutta sitten taas yösähkönkin hinta on noussut.

Haasteita pörssisähkön optimaaliselle käytölle tuovat laitteet, jotka eivät ole uusinta tekniikkaa. 1990-luvun lopun pattereista ja varaajasta ei löydy automatiikkaa.

”Kannattaako toimivia laitteita kuitenkaan uusia”, Luotola pohtii.

Pörssisähkön käyttäjänä perheen pitäisi virittää järjestelmällisyys huippuunsa: pestä pyykit viikonloppuöisin ja laittaa ruoka viikonloppuisin koko viikoksi.

”Saunoneet emme ole tähänkään asti kuin neljä kertaa koko vuonna, joten siitä ei voi paljon vähentää. Eikä television katselustakaan, kun sitäkään ei juuri avata.”

Yhdestä huoneesta Luotolalla on vielä halogeenilamput vaihtamatta ledeiksi. Siitä hän on laskenut saavansa säästöä 0,2 kilowattituntia päivää kohden.

”Meidän perheessä on vuosia sitten ymmärretty, ettei energiaa ole loputtomasti.”

Sitten on vielä se yksi energian­säästölaite, jonka perhe pani vastikään tilaukseen: ilmalämpö­pumppu.

”Sitä on katseltu ja pohdittu, ja nyt se on tilattu. Saimme vielä tälle kuulle asennuksen”, Luotola kertoo.

Hintaa ostokselle kertyi asennuksineen yli 2 000 euroa.

”Säästö voi olla tuhannesta kahteentuhanteen kilowattituntia, ja se tarkoittaa euroissa satasia vuositasolla. Hankinnan pitäisi olla kannattava”, Luotola sanoo.

Luotola vaikuttaa Oulun yhdyskunta­lautakunnassa vasemmistoliiton edustajana. Hän on huomannut, että sähkön hinnan seuraaminen aiempaa tiukemmassa taloudellisessa tilanteessa luo ihmisille stressiä.

”Samaan aikaan moni sähköyhtiö takoo voittoja”, hän toteaa.

Tilanteella on Luotolan mielestä myös hyvä puolensa. Euro on usein paras konsultti, joka pakottaa tarkastelemaan omaa kulutustaan ja leikkaamaan sitä mahdollisuuksien mukaan.

”Meidän perheessä on vuosia sitten ymmärretty, ettei energiaa ole loputtomasti. Jatkuvasti sähköä kuluttavia laitteita ei ole oikeastaan muita kuin jääkaappi, pakastin, ilmanvaihtokone ja modeemi sekä lämmitys. Omaa autoakaan ei ole”, sanoo Luotola.

Talvesta selviytyäkseen perhe leikkaa nyt viimeisetkin kulutuksen rönsyt.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat