Suomi salaa aseapunsa Ukrainalle – ja syy siihen on hyytävän yksinkertainen

Monet maat kertovat avoimesti, mitä aseita ne lähettävät Ukrainaan, mutta Suomella on syynsä valita toisin, kirjoittaa turvallisuuspolitiikkaa seuraava toimittaja Jarmo Huhtanen.

Saksan lahjoittama panssarihaupitsi ampui Donbasissa elokuussa.

16.9. 2:00 | Päivitetty 16.9. 6:10

Syyskuun alussa puolustusministeriö tiedotti kahdeksannen aseapupaketin lähettämisestä Ukrainaan. Venäjän hyökkäyksen jälkeen Suomi onkin lähettänyt Ukrainaan puolustustarvikkeita noin kerran kuussa.

Suomi ei ole kuitenkaan sitten helmikuun lopun paljastanut, mitä Ukrainaan viedään. Tuolloin kerrottiin apupaketin sisältävän muun muassa rynnäkkökivääreitä, patruunoita ja kertasinkoja.

Puolustusministeriö on helmikuun jälkeen ottanut tavaksi vain ilmoittaa lakonisesti, että ”avun perillemenon takaamiseksi avun sisällöstä, toimitustavasta tai aikataulusta ei tiedoteta tarkemmin”.

Venäjä ei ole kuitenkaan pystynyt estämään aseavun viemistä Ukrainaan. Useat maat kertovat myös hyvin avoimesti ja jopa ylpeästi niiden antaman avun määrästä ja sisällöstä.

Ei kuitenkaan Suomi. Mistä oikein on kyse?

Eri käytäntöjen taustalla on kymmenien Ukrainaa auttavien maiden erilainen geopolitiikka, päivänpolitiikka, lainsäädäntö ja kulttuuri. Lisäksi Ukrainalla on omat intressinsä julkisuuden suhteen.

Suomen tapa pihdata tietoa kumpuaa syvältä suomalaisesta sotilaskulttuurista. Kyse ei ole pelkästään siitä ilmiselvästä syystä, että monet sotilaalliset asiat ovat luonteeltaan salaisia.

Kyse on myös virheiden välttelystä ja vaikenemisesta varmuuden vuoksi. Kun et kerro, et voi tehdä virhettä. Tämä ajattelutapa on Puolustusvoimissa syvällä.

Joskus on käynyt jopa niin, että kun Suomen puolustushallinto ei ole suostunut kertomaan suomalaiselle medialle asekaupan yksityiskohdista, tiedot on sitten voinut lukea muiden maiden viestimistä.

Suomessa päättäjät kyseenalaistavat harvoin sotilaiden väitteitä tai vaatimuksia. Tämä johtuu siitä, että Suomesta löytyy hyvin vähän poliitikkoja, joilla on aihepiirin osaamista ja jotka ovat riittävän syvällisesti paneutuneet puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaan.

On hyvin todennäköistä, että Suomestakin kyllä löytyisi poliitikkoja, jotka haluaisivat kertoa konkreettisemmin Suomen antamasta aseavusta.

Aseapu Ukrainalle on laskelmoitu riski.

Suurin syy Suomen vaikenemiseen lienee geopolitiikassa. Suomi on aggressiivisen ja sotaa käyvän Venäjän naapuri. Suomen valtiojohto ja Puolustusvoimat eivät voi unohtaa sitä hetkeksikään.

Suomi ei kuulu vielä Natoon eikä voi laskea puolustustaan sen varaan. Suomella ei myöskään ole sitovia puolustussopimuksia minkään maan kanssa, vaikka tukea on Nato-hakemuksen jälkeen lupailtukin.

Suomen puolustushallinto vakuuttaa, että Suomen lähettämässä avussa on huomioitu Puolustusvoimien resurssit. Karu totuus kuitenkin on, että jokainen Suomesta Ukrainaan lähetetty ase ja ammus on poissa Suomen puolustuksesta. Muussa tapauksessa niitä on ylläpidetty ja säilytetty turhaan.

Aseapu Ukrainalle on laskelmoitu riski.

Pirkkalan lentokentältä lähti maaliskuun alussa Suomen lähettämää puolustustarvikeapua Ukrainaan.

Kiristyneessä maailmantilanteessa Suomen ei kannata mainostaa, mitä aukkoja aseapu jättää omaan puolustukseen vaikka lähetetyt määrät olisivat pieniäkin.

Jokin aika sitten liikkui sosiaalisessa mediassa valokuvia Ukrainassa olevasta suomalaisesta 120 millimetrin kranaatinheittimestä.

Kyseessä on tärkeä Maavoimien epäsuoran tulen ase, joita Puolustusvoimien itse julkistaman tiedon mukaan on varastoissa peräti 698. Ilmeisesti ei ole enää.

Samoin Suomen sodan ajan joukkojen perusvarustukseen kuuluu esimerkiksi satoja Neuvostoliitossa valmistettuja 122 millimetrin tykkejä. Ei olisi mikään ihme, jos Ukraina olisi pyytänyt näitä sen armeijalle tuttuja aseita tai niiden ampumatarvikkeita Suomesta.

Tässä tilanteessa ei ole hyvää syytä paljastaa, onko edellä mainittuja aseita tai niiden ampumatarvikkeita lähetetty Ukrainaan. Se kun tiedetään, että jo edellinen puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) korosti takavuosina usein sitä, että Suomen maavoimilta puuttuu ampumatarvikkeita.

Tilanne on toinen Natoon kuuluvissa maissa. Ne voivat osoittaa solidaarisuuttaan ja kertoa hyvinkin tarkkaan, mitä ovat lähettäneet Ukrainaan. Ne voivat luottaa siihen, että hätätilanteessa ne itse saavat apua.

Myös eri maiden erilainen lainsäädäntö voi asettaa raamit aseiden myynnistä tai niiden antamisesta kertomiselle.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa merkittävistä asekaupoista joudutaan tietyin edellytyksin kertomaan julkisesti ja hyvinkin yksityiskohtaisesti kongressille.

Ukrainalla itsellään on monenlaisia intressejä aseavun julkisuuden suhteen. Ukraina viestii samaan aikaan sekä auttajilleen, omilleen että Venäjälle.

Ukrainan pitää vakuuttaa sitä tukevat maat siitä, että saadut aseet ovat tarpeellisia ja käytössä.

Samaan aikaan Ukrainan johdon pitää valaa uskoa oman maansa kansalaisiin, että ukrainalaiset eivät ole yksin. Siihen käyttöön ulkomailta saatujen aseiden näyttäminen sopii hyvin.

Länsimaiset aseet ovat pelote Venäjän joukoille, mutta sotilaallisista syistä Ukrainan ei kannata näyttää kaikkea tai kertoa ihan kaikesta.

Joskus pitää jättää kertomatta, joskus pitää harhauttaa ja joskus jopa valehdella.

Ukrainalla on syynsä lisätä paljon puhuttua sodan usvaa. Kuten Suomellakin.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat