Kaupungin­johtaja haukkui poliitikot erikoisessa puheessa

Lohjan kaupunginjohtaja piti valtuustolle nuhtelevan ja koukeroisen puheen, jossa hän halusi sanella, miten kaupungin huonoa ilmapiiriä käsitellään.

20.9. 8:52 | Päivitetty 20.9. 9:57

Lohjan kaupunginjohtaja Jarkko Härmälä piti kaupunginvaltuuston kokouksessa 14. syyskuuta poikkeuksellisen puheenvuoron.

Puhe oli nuhteleva ja osin koukeroinen, mutta sen viesti on selvä: Härmälä haluaa sanella, miten Lohjan huonoa ilmapiiriä käsitellään.

Kipinän puheelle antoi Länsi-Uusimaa-lehdessä 9. syyskuuta julkaistu toimittaja Jukka Nurmilaakson kolumni. Siinä toimittaja kertoi saaneensa useista kaupungin työntekijöiden kanssa käymistään taustakeskusteluista käsityksen, että kaupungin johdossa ongelmia ratkaistaan huutamalla ja jopa uhkailemalla.

Osa henkilökunnasta kertoi pelkäävänsä. Moni oli kertonut toimittajalle, ettei nykyinen meno voi jatkua. Lehden mukaan tunnelma on kireä etenkin kaupungintalolla.

Samalla lehdessä julkaistiin myös toinen juttu, jossa Härmälä sai kertoa oman näkemyksensä. Jutussa Härmälä sanoi johtavansa keskustelemalla sekä avoimuudella.

Kaupunginvaltuustolle pitämässään puheessa Härmälä kuvaili Länsi-Uusimaa-lehden tekstiä ”kirjoitteluksi” ja sen sisältöä hyökkääväksi ja syytteleväksi.

Puheessaan Härmälä ohjeisti valtuutettuja siitä, kuinka asioita tulisi kunnassa käsitellä.

Tähän oli syynä muun muassa kaupunginhallituksen henkilöstöjaoston elokuun lopulla järjestämä luottamuksellinen kokous.

Kokouksen kutsui paikalle henkilöstöjaoston puheenjohtaja Pirjo-Leena Forsström (sd), ja siihen osallistuivat Forsströmin lisäksi kaupungin henkilöstöedustajat, työsuojelu ja luottamushenkilöt.

Työnantajaa ei kutsuttu paikalle, Härmälä huomautti puheessaan.

”Kokouksesta [jälkikäteen] saatujen tietojen mukaan johtamisen ja työilmapiirin asia oli tullut henkilöstöjaoston puheenjohtajan esityksestä, ei kaupungin organisaation henkilöstön edustajilta”, hän sanoi puheessaan.

”Tämä luottamuksellinen kokous oli järjestetty ennen virallista kaupunginhallituksen kokousta.”

HS:lle Härmälä täsmentää, että hän olisi toivonut epävirallisessa kokouksessa esille nostettujen asioiden tuomista myös kaupunginhallituksen kokoukseen. Hän ei kommentoinut sitä, olisiko itse halunnut olla epävirallisessa kokouksessa mukana.

Härmälä sanoi puheessaan, että huonosta ilmapiiristä ei oltu keskusteltu yhteisten pelisääntöjen mukaan. Puheessaan hän muun muassa muistutti siitä, mitkä tehtävät kuuluvat kaupungissa kenellekin. Esimerkiksi kaupungin viestintä kuuluu hänen mukaansa ”kaupunginjohdolle ja esimiehille”.

”Henkilökunta saa kommentoida toimintaansa vapaasti [medialle], mutta jaostojen toiminta ja hallintoa koskeva toiminta on eri asia”, Härmälä täsmentää Helsingin Sanomille.

Hän lisää, että asia on linjattu kaupungin viestintäohjeistuksessa.

Nuhtelun omaiseksi Härmälän kaupunginvaltuustolle pitämä puhe muuttui, kun hän puheensa lopuksi summasi yhteen miten molempien ongelmien suhteen tulee seuraavaksi toimia:

”Kaupungin työnantajamaineen, työntekijöiden viihtyvyyden ja kaupunginjohtajan maineen osalta tällainen harjoitettu toimintatapa ei ole hyvää työnantajamaineen rakentamista vaan päinvastoin.”

Tätä mainetta rakentavat hänen mukaansa kaupungin työntekijät, virkamiehet, henkilöstön edustajat ja valtuutetut.

”Valtuustolla ja poliittisilla ryhmillä on suuri vastuu siitä, että kussakin jaostossa on jaoston ydintehtävään kiinnitettyinä luottamushenkilöitä, joilla on parasta kokemusta ja osaamista – ei vain teoriaa ja tutkimustietoa – luottamuksen, kannustamisen ja positiivisen organisaatiokulttuurin aikaansaamiseksi.”

Miltä tuntui kuunnella kaupunginjohtajan haukkuja, henkilöstöjaoston puheenjohtaja Pirjo-Leena Forsström?

”Kunnanjohtajalla on oikeus puhua mitä puhuu. Se ei minuun vaikuta.”

Muuten Forsström ei kommentoi tapahtumia.

Härmälä aloitti kunnanjohtajan kesäkuussa. Hän kertoo aloittaneensa tilanteessa, jossa työtyytyväisyys on heikko ja sairaspoissaolot kasvussa.

”Kun minut rekrytoitiin, oli selvää, että Lohjalla on tarpeen saada käännös aikaiseksi.”

Härmälä ei ole saanut kaupunginvaltuuston kokouksessa pitämästään puheesta negatiivista palautetta.

”Minulle on sanottu, että hyvä että asioihin tartutaan ja puhutaan suoraan.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat