Rattijuoppo pakeni poliisia 240 kilometrin tuntinopeudella – Viimeöiset kokoontumis­ajot poikivat ”järjettömästi” rikkomuksia ja rikos­epäilyjä Lounais-Suomessa

Poliisi valvoi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä satojen kuljettajien kokoontumisajoja Lounais-Suomessa. Kymmenet saivat ajokiellon tai sakkoja.

Poliisi valvoi 17.–18. syyskuuta välisenä yönä satojen osallistujien kokoontumisajoja Lounais-Suomessa.

18.9. 8:19

Lounais-Suomen alueella viime yönä järjestetyt kokoontumisajot pitivät poliisin kiireisenä.

Poliisin valvonnassa useampi kuin joka kymmenes kuljettaja joutui erilaisten poliisi­toimien kohteeksi. Liikkeellä oli muun muassa päihtyneitä ja ajo-oikeudettomia kuljettajia.

Tiedotteessa liikennepoliisin ryhmänjohtaja kuvailee yön kokonaissaldoa ”järjettömäksi”.

Kuljettajat liikkuivat autoilla tai kaksipyöräisillä Turun, Rauman, Liedon, Loimaan, Someron ja Kosken alueilla sekä Kanta-Hämeen puolella.

Kokoontumisajoista kaksi oli ilmoitettu etukäteen poliisille, ja yksi järjestettiin ilmoittamatta. Kussakin kokoontumisessa oli satoja osallistujia.

Illan ja yön aikana poliisi tarkasti noin 500 kuljettajan ajokunnon ja ajo-oikeuden sekä puuttui rikkomuksiin ja epäiltyihin rikoksiin.

Valvonnan tuloksena poliisi kirjasi parikymmentä ajokieltoa ja sakotti noin kolmea­kymmentä kuljettajaa nopeuden, ajotavan, puuttuvan ajo-oikeuden tai kunnoltaan liikenteeseen sopimattoman ajoneuvon vuoksi.

Kolme epäiltyä törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista etenee rikostutkintaan. Yhdessä tapauksista ajo-oikeudeton ja päihtynyt kuljettaja pakeni poliisia 240 kilometrin tuntinopeudella.

Poliisi kirjasi kaksi törkeää rattijuopumusta ja kaksi rattijuopumusta. Yksi tapauksista johtui huumausaineista.

Yksi poliisin kohtaamista kuljettajista oli etsintäkuulutettu asepalveluksen välttelyn takia. Yksi kuljettajista otettiin kiinni epävarman henkilöllisyyden ja maassa oleskelun edellytysten selvittämiseksi.

Lisäksi poliisi antoi lukuisia huomautuksia kokoontumisajoihin osallistuneille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat