Itärajan yli saapui järkyttyneitä venäläisiä, kun Putin oli julistanut osittaisen liikekannalle­panon – ”Ihmiset, joilla on viisumi, lähtevät Suomeen”

Venäläiset kertoivat keskiviikkona Vaalimaan raja-asemalla pelosta ja epätietoisuudesta. Moni HS:n haastattelema rajan ylittävä venäläinen ei tiedä, keitä Venäjän osittainen liikekannallepano koskee.

Olga Budkevitš lähti vanhempiensa kanssa pois Venäjältä keskiviikkona sen jälkeen, kun he kuulivat Putinin julistamasta osittaisesta liikekannallepanosta.

21.9. 18:58 | Päivitetty 21.9. 19:18

Keskiviikkona iltapäivällä Vaalimaan raja-asemalla rajaa ylittävien venäläisten puheissa korostuu pelko.

Lisäksi ilmassa on paljon epätietoisuutta. Juuri kukaan ei tunnu tietävän, keitä kaikkia Vladimir Putinin keskiviikkoaamuna julistama Venäjän osittainen liikekannallepano koskee.

Epätietoisuutta on myös siitä, päästetäänkö miehiä tulevaisuudessa rajan yli.

Yleistunnelma rajalla on keskiviikkona kuitenkin rauhallinen. Keskiviikkoaamuna Putinin julistus ei vielä näkynyt Suomen itärajoilla matkustajien määrissä.

Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö Matti Pitkäniitty kommentoi keskiviikkona HS:lle, että reaktiossa kestää aikansa.

Kaakkois-Suomen rajavartiolaitoksen yleisjohtaja Taneli Repo kertoo HS:lle keskiviikkoiltapäivänä, että tavallista pidempiä jonoja ei ole keskiviikon aikana muodostunut. Sosiaalisessa mediassa on liikkunut huhuja kymmenien kilometrien jonoista Vaalimaan raja-asemalle.

”Meidän tietojemme mukaan huhut eivät pidä paikkaansa. Suomen puolella on tällä hetkellä noin 150 metrin jono, eli normaali iltapäiväliikenne”, Repo sanoo.

"Ja mitä olemme kuulleet Suomeen tulleilta venäläisiltä, ei Venäjän puolellakaan ole heidän mukaansa mitään ihmeellistä.”

Lue lisää: Sisäministeri Mikkonen: Suomen itä­rajaa ei tarvetta sulkea, liikenne­määrät ovat tavanomaisia

Olga Budkevitšin 22-vuotiaalla poikaystävällä ei ole viisumia. Budkevitšia pelottaa, joutuuko poikaystävä sotimaan.

20-vuotias pietarilainen Olga Budkevitš lähti vanhempiensa kanssa pois Venäjältä keskiviikkoaamuna kuultuaan osittaisesta liikekannallepanosta.

”Olen järkyttynyt. En voi ymmärtää Putinia ja hänen suunnitelmiaan”, Budkevitš kertoo.

Hänen 22-vuotiaalla poikaystävällään ei ole viisumia. Poikaystävä yrittää tulla perässä, mutta on vielä epäselvää, onko se mahdollista.

Olgan mukaan poikaystävä lopetti armeijan vuosi sitten. Budkevitš on siinä käsityksessä, että osittainen liikekannallepano koskee kaikkia tietyn ikäisiä miehiä.

Venäjän puolustusministerin Sergei Šoigun mukaan osittainen liikekannallepano koskee 300 000:ta henkilöä. Puolustusministerin mukaan opiskelijoita, varusmiehiä sekä suurinta osaa reservijoukoista ei oteta siihen mukaan.

Lue lisää: Mitä Venäjän osittainen liike­kannalle­pano käytännössä tarkoittaa? Pekka Toveri ei usko, että Venäjä saa joukkoja kasaan

Tieto ei kuitenkaan tunnu tavoittavan monia venäläisiä.

”Televisiossa on vain Venäjän propagandaa, jossa sanotaan kuvottavia asioita Ukrainasta ja Euroopasta. Mutta ihmiset eivät usko sitä”, Budkevitš sanoo.

Hänen mukaansa yliopistossa ja hänen työpaikallaan kukaan ei halua sotaa.

”Ihmiset Pietarissa ja Moskovassa ovat ehkä lähdössä kaduille osoittamaan mieltään Putinia ja liikekannallepanoa vastaan.”

Budkevitš ja hänen vanhempansa saattavat palata Venäjälle muutaman päivän päästä riippuen siitä, miten tilanne etenee. Hän haluaisi kuitenkin tulevaisuudessa muuttaa pois Venäjältä.

”Mutta opintoni, työni ja kaikki ovat Pietarissa. En haluaisi jättää niitä asioita.”

Aleksandra Gorskaja, Naruto-koira ja Eduard Golub tulivat keskiviikkona Venäjältä Suomeen tapaamaan ystäviään.

MuiDEn HS:n haastattelemien venäläisten matka oli suunniteltu jo ennen aamun uutisia. Aleksandra Gorskaja ja Eduard Golub ovat tulossa koiransa kanssa Suomeen tapaamaan ystäviään. He selvittivät aamulla erikseen puhelimitse rajaviranomaiselta, voiko rajan yli yhä tulla.

Pariskuntaa pelottaa, joutuuko Golub lähtemään sotimaan.

”En halua sotaa. Mutta jos kieltäydyn, joudun kymmeneksi vuodeksi vankilaan. Ehkä minun pitää mennä jonnekin kellariin piiloon, jos joku tulee hakemaan minua”, Golub sanoo.

Maria ja Valeria ovat matkustamassa Venäjältä lomalle Bulgariaan. He eivät halua esiintyä jutussa sukunimillään tai kasvoillaan.

Maria on järkyttynyt aamun uutisista.

”Fuck, anteeksi, en edes tiedä mitä sanoa. Tilanne on niin kauhea. Olemme kaikki peloissamme Venäjän tulevaisuudesta.”

Kaksikon mukaan kaikki heidän ystävänsä haluaisivat lähteä Venäjältä. Monilla ei kuitenkaan ole viisumeita, ja niitä on nyt vaikea saada.

”Ihmiset, joilla on Schengen-viisumi, todennäköisesti lähtevät Suomeen tämän aamun jälkeen”, Valeria ennustaa.

Myös Maksim on samoilla linjoilla. Hän matkustaa Suomeen tapaamaan perhettä.

”Epäilen, että ihmiset, jotka haluavat lähteä, lähtevät Venäjältä tulevina päivinä. Mutta monilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta valita.”

Kukaan ei tällä hetkellä tiedä, mitä on tapahtumassa, Maksim sanoo. Tilanne oli kuitenkin hänen mukaansa ennustettavissa.

”Kaikki odottivat sitä, että tämä on tulossa.”

”Fuck, anteeksi, en edes tiedä mitä sanoa. Tilanne on niin kauhea.”

Kaksi noin kolmekymppistä miestä on palaamassa Venäjälle työmatkoiltaan Ranskasta.

He eivät halua esiintyä jutussa omilla nimillään, koska molemmat ovat sanojensa mukaan osoittaneet mieltään Putinin hallitusta vastaan jo vuonna 2010. Molemmat ovat myös olleet pidätettyinä sen takia.

Jos he tulisivat uudestaan pidätetyiksi, he joutuisivat kertomansa mukaan vankilaan.

Monen muun haastatellun tavoin hekään eivät tiedä, mitä osittainen liikekannallepano tarkoittaa käytännössä. Miehet miettivät sitä, keitä se koskee ja pääsevätkö miehet jatkossa Venäjän rajan yli.

Molemmat korostavat vastustavansa Venäjän hyökkäystä. Toinen miehistä sanoo lähtevänsä sotaan, jos hänet tullaan hakemaan kotoa.

”Muuten joudun vankilaan. Yksi mahdollisuus on myös lähteä ulkomaille.”

Miehet kritisoivat Putinin hallituksen lisäksi jyrkästi myös EU:n ja Yhdysvaltojen politiikkaa.

”Kukaan ei välittänyt siitä, kun protestoimme 10 vuotta sitten. Kaikki Euroopan johtajat vain puristelivat kättä Putinin kanssa. Olemme pettyneitä siihen, ettei protesteja tuettu Euroopassa.”

”Voi olla, että teille koko homma on alkanut puoli vuotta sitten. Mutta meille tilanne on ollut samanlainen jo yli kymmenen vuotta. Mikään ei ole muuttunut, ja olemme peloissamme.”

”Rukoilemme rauhaa. Isoisäni sisko asuu Harkovassa, ja setäni on kotoisin Ukrainasta.”

Oikaisu 21.9.2022 kello 19.15: Sitaatti ””Rukoilemme rauhaa. Isoisäni sisko asuu Harkovassa, ja setäni on kotoisin Ukrainasta.” ei ole Eduard Golubin vaan toisen jutun lopussa mainitun miehen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat