Suomeen saapui viikon­loppuna yli 15 000 venäläistä – Grafiikka näyttää, miten nopeasti raja­liikenne muuttui

Keskiviikosta sunnuntaihin Kaakkois-Suomen rajanylityspisteiden kautta Suomeen on saapunut jo yli 32 500 venäläistä.

Jonoa Vaalimaan rajanylityspisteellä sunnuntaina.

26.9. 16:10

Itärajan Kaakkois-Suomen rajanylitys­pisteillä ylitti lauantain ja sunnuntain aikana yli 15 000 venäläistä. Keskiviikon jälkeen rajan ylittäneiden venäläisten määrä on kasvanut jo yli 32 500:een.

Viime viikolla rajan joko Vaalimaalla, Nuijamaalla tai Imatralla ylitti noin 70 000 ihmistä, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartioston yleisjohtaja kapteeni Taneli Repo. Vaikka määrä on hieman edeltäviä viikkoja suurempi, koronavirus­pandemiaa edeltäneeseen aikaan verrattuna kyse on yhä maltillisista rajanylitysmääristä.

Rajaviranomainen kertoikin useamman kerran viime viikolla, että tilanne on hallinnassa ja resurssit riittävät hyvin rajalle saapuneiden tarkastamiseen.

Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n mukaan 261 000 miestä on lähtenyt Venäjältä sen jälkeen, kun presidentti Vladimir Putin julisti viime keskiviikkona maahan ”osittaisen” liikekannallepanon.

Suomen kautta on siis poistunut vain osa venäläisistä. Esimerkiksi Georgian vastaisella rajalla jonoa raportoitiin viikonloppuna olleen jopa kahdeksan kilometriä.

On mahdollista, että Suomeen saapuvien venäläisten määrä vähenee tällä viikolla. Syynä ovat tiukentuvat viisumikäytännöt.

Suomi teki linjauksen venäläisten viisumeista perjantaina. Valtioneuvoston periaatepäätös on tulossa lähipäivinä.

On myös mahdollista, että liikenne hiljenee, jos Venäjä päättää sulkea maan rajat asevelvollisuus­ikäisiltä miehiltä. Riippumaton venäläismedia Novaja Gazeta kertoi maanantaina, että vaihtoehdosta virisi keskustelua presidentinhallinnon sisällä jo keskiviikkona.

Rajavartiosto varautuu myös tällaiseen käänteeseen vaikka tarkkoja vaikutuksia onkin vaikea arvioida, Repo kertoo.

”Jos jollain on tahto lähteä pois ja laillista keinoa ei ole, sitten tulevat ne laittomat keinot käyttöön. Toki Suomi sijaitsee [Venäjän] asutuskeskuksiin suhteessa pohjoisessa verrattuna esimerkiksi Viroon, Latviaan ja Liettuaan.”

Laittomia rajanylityksiä on tapahtunut tänä vuonna jo poikkeuksellisen paljon, kertoo Kainuun rajavartioston yleisjohtaja majuri Mika Keränen. Kainuun rajavartioston alueella yhteensä 11 ihmistä oli maanantaihin mennessä ylittänyt maastoteitse luvattomasti valtakunnan rajan.

Uusin tapaus on viime lauantailta. Neljän Venäjältä saapuneen ulkomaalaisen epäillään ylittäneen rajan Kuusamossa Tammelan kylän tasalla. Edeltävä ylitys tapahtui syyskuun puolivälissä Kuntivaarassa Kuusamon pohjoisosissa ja tätä edeltävä Suomussalmen Kuivajärvellä juhannuksen jälkeen.

Näitä tapauksia edeltävä maastorajan laiton ylitys on vuodelta 2020.

Rajaviranomainen seuraa, onko esimerkiksi rajalla partioivien työntekijöiden määrää syytä lisätä. Partiota saatettaisiin joutua lisäämään jos maaston kautta alkaisi saapua Suomeen enemmän ihmisiä.

”Määrä voi kasvaa jos Venäjä yrittää estää ihmisiä estämästä maasta laillisesti. On mahdollista, että ihmiset yrittävät Suomeen maastorajan kautta jos Venäjälle jäädessä joutuu valitsemaan sodan ja vankeuden välillä.”

Tähän mennessä työtä jatketaan kuitenkin normaalisti.

”Rajavalvontaa suoritetaan normaalisti jalan, ajoneuvoilla, mönkijöillä ja minikoptereilla”, Keränen sanoo.

”Toki olemme tuntosarvet ylhäällä.”

Keräsen mukaan laillinen rajanylitys­liikenne ei Vartiuksen rajanylityspaikalla ja Kuusamon rajanylityspaikalla ole juurikaan keskiviikon jälkeen kasvanut. Ensimmäisen kautta rajan ylittää viikossa noin 2 400 ihmistä ja jälkimmäisen noin 120.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat