Teemu Torssosen veli vapautui perus­suomalaisten Pekka Katajaan kohdistuneesta rikos­epäilystä

Teemu Torssosen avovaimo kertoi kuulusteluissa uusia tietoja tapahtumista. Syyttäjän mukaan naisen kertomus on voinut saada vaikutteita julkisuudessa olleista tiedoista.

Perussuomalaisvaikuttaja Pekka Kataja pahoinpideltiin kotonaan heinäkuussa 2020. Asiaa on tutkittu murhan yrityksenä.

26.9. 16:52

Perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikköön Pekka Katajaan kohdistuneesta murhan yrityksestä ei enää epäillä jyväskyläläisen paikallispoliitikon Teemu Torssosen veljeä.

Valtionsyyttäjä Mika Appelsinin mukaan ei ole näyttöä siitä, että Torssosen veli olisi sekaantunut väkivallantekoon.

Torssonen itse ehti jo kerran vapautua rikosepäilystä, mutta hänen osaltaan tutkinta avattiin uudelleen. Syyttäjä harkitsee parhaillaan, saako hän sittenkin syytteen.

Veli joutui epäillyksi Torssosen avopuolison kertomuksen takia. Nainen oli aluksi kieltäytynyt todistamasta asiassa mutta muutti myöhemmin mieltään.

Naisen mukaan Torssonen olisi pyytänyt häntä etsimään netistä Fedex-kuljetusyhtiön logon nimikyltin valmistamista varten. Torssonen oli naisen kertomuksen mukaan lähtenyt viemään kylttiä veljelleen Tampereelle.

Lisätutkinnassa selvitettiin muun muassa sähkönkulutuksen avulla, olisiko veli voinut olla Jämsässä silloin, kun Kataja pahoinpideltiin kotonaan heinäkuussa 2020.

Kaksi väkivallantekijää pääsi Katajan kotiin uskottelemalla, että he olivat tuomassa pakettia perussuomalaisten puoluetoimistolta. Kun Kataja avasi oven, häntä alettiin heti pahoinpidellä. Tekijät muun muassa iskivät Katajaa vasaralla yli 20 kertaa ja potkivat, kun uhri makasi maassa.

Tekijöiltä jäi asuntoon heidän tuomansa paketti. Siitä löytyi Torssosen sormenjäljet.

Veljen sähkönkulutus viittaa siihen, että mies olisi ollut poissa kotoaan Katajan pahoinpitelyn aikoihin. Tämän perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, missä mies on ollut, Appelsin toteaa.

Naisen kertomukseen liittyy Appelsinin mukaan epävarmuustekijöitä. Hän pohti, perustuuko kertomus kokonaan omiin muistikuviin vai onko asian saama julkisuus voinut vaikuttaa niihin. Tahallisesta kertomuksen vääristelystä ei hänen mukaansa ole viitteitä.

Virheelliseen muistikuvaan viittaa se, ettei rikostutkinnassa tullut ilmi, että pahoinpitelijät olisivat käyttäneet Fedexin kylttiä. Sen sijaan pakettiin oli liimattu Fedexin osoitelappu.

Kaikkiaan ei ollut riittävästi näyttöä siitä, että Torssosen veli olisi sekaantunut asiaan. Siksi häntä vastaan ei nosteta syytettä.

Syytteeseen on aiemmin joutunut 41-vuotias mies, mutta Keski-Suomen käräjäoikeus hylkäsi maaliskuussa 2021 häneen kohdistuvat syytteet törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja murhan yrityksestä.

Hän sai syytteen muun muassa siksi, että myös hänen sormenjälkensä löytyivät Katajan asuntoon jääneestä paketista.

Asia on parhaillaan Vaasan hovioikeuden käsittelyssä, mutta Torssoseen kohdistuneiden lisätutkintojen takia käsittely on viivästynyt.

Lue lisää: Yle: Teemu Torssosen veljeä epäillään osallisuudesta Pekka Katajan murhayritykseen

Lue lisää: Teemu Torssosta epäillään jälleen perus­suomalaisten Pekka Katajan murhan yrityksestä

Lue lisää: Oikeus hylkäsi syytteen Pekka Katajan murhan yrityksestä – Syyttäjä: ”Vähän yllättävä lopputulos”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat