Pelätty myrsky tyssähti alkuunsa: Iltapäivällä jo kirkastuu

Kovimpia puuskia on torstaina Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapissa. Myöhemmin iltapäivällä puuskia saattaa esiintyä maan itäosissa.

Voimakkaimmat tuulet on torstaiaamuna havaittu Perämerellä. Tuulet eivät kuitenkaan ole yltäneet myrskyvoimakkuuksiin.

6.10. 8:43 | Päivitetty 6.10. 8:51

Torstaille ennustetut tuulet jäävät ennakoitua heikommiksi.

”Myrskyvaroituksia ei ole ollut kartalla eilisen jälkeen”, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela.

Voimakkaimmat tuulet on torstaiaamuna havaittu Perämerellä. Siellä korkein mitattu keskituuli oli ennen aamukahdeksaa 18,7 metriä sekunnissa. Suomessa myrskyn raja ylittyy, kun 10 minuutin keskituuli on vähintään 21 metriä sekunnissa.

”Kovimmat tuulet jatkuvat vielä vähän aikaa, mutta sitten ne alkavat heikentyä.”

Vaikka myrskylukemiin ei päästä, voimakkaat puuskat voivat torstaina aiheuttaa paikallisia tuhoja maa-alueilla.

Kovimmat tuulet ovat maa-alueilla nyt Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Lapin alueella. Siellä puuskat voivat puhaltaa nyt 15–20 metriä sekunnissa.

”Puita voi paikoitellen kaatua, mutta isompaa vaikutusta ei ole odotettavissa.”

Myöhemmin iltapäivällä ja alkuillalla maan itäosissa on kasvanut riski kovemmille puuskille. Myös siellä voi tulla paikallisia vahinkoja.

”Seuraamme ja tutkimme nyt, laitammeko itäisempiin maakuntiin varoituksia.”

Iltapäivällä sää alkaa kirkastua lännestä alkaen.

”Voi olla, että iltapäivällä länsirannikon tuntumassa on jo aika aurinkoista, ja tuuletkin heikkenevät.”

Perjantai on kuitenkin jälleen tuulinen päivä. Maan etelä- ja keskiosissa voi perjantaina tulla 15 metriä sekunnissa puhaltavia puuskia.

”Ja länsirannikolla puuskat voivat olla lähempänä kahtakymppiä. Huomennakin on siis puuskaisen oloinen päivä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat