Huhmarisvaaran kyläkoulu Ilomantsin Tokrajärvellä lakkautettiin jo vuonna 1967. Pian sen jälkeen ilomantsilainen perhe osti koulun. Koulu on ollut ollut asuintalona ja vapaa-ajan asuntona. Kuvassa vanhan koulun naapurissa asuva Riku Pöyhönen pitää sylissään pikkusiskoaan Anni Kuivalaista.

Koulujen katovuodet

Kun suuret ikäluokat olivat kouluiässä, Suomessa oli enimmillään 7 000 kansakoulua, nyt peruskouluja on hädin tuskin 2 000. Suomen itäisimmässä kunnassa koulukato on ollut tätäkin suurempi: Ilomantsissa on ollut jopa 50 koulua, nyt yksi ainoa. Mitä siellä on tapahtunut?


21.11. 2:00 | Päivitetty 23.11. 17:25

Ilomantsi

”Olisihan se ihanaa, jos koulu olisi näin lähellä, sanoo Henriikka Kekäläinen vanhan kyläkoulun pihassa Ilomantsin Tokrajärvellä.

Hän on käymässä Huhmarisvaaran entisellä kyläkoululla lastensa ja puolisonsa Antti Kuivalaisen sekä tämän äidin Pirkko Kuivalaisen kanssa. Perheen koti, Larilan maatila, näkyy kylätien toisella puolella.

Ilomantsilaisessa Kuivalaisen perheessä tiivistyy minikoossa Ilomantsin ja koko Suomen kouluverkoston historia.

Se, kuinka 70 vuotta sitten lapsia oli niin paljon, että koulu toimi joka niemessä ja notkelmassa. Ja se, kuinka lapset ovat nyt vähentyneet, ja kouluverkostossa on käynyt kato.

Kuivalaisen perhe kotinsa naapurissa Huhmarisvaaran entisen kyläkoulun pihassa: Pirkko Kuivalainen (vas.), Anni Kuivalainen, Antti Kuivalainen, Riku Pöyhönen, Henriikka Kekäläinen ja Juho Kuivalainen. Pirkko Kuivalainen on käynyt koulua Huhmarisvaaran koulussa 1950-luvulla.

Kun Pirkko Kuivalainen, 77, oli lapsi, kotikylällä toimi koulu. Huhmarisvaaran kyläkoulu sijaitsi 1,5 kilometrin päässä Kuivalaisen lapsuudenkodista, mutta pieni Pirkko pinkaisi kouluun oikopolkua pitkin metsikön ja hevoslaitumen läpi.

Elettiin 1950-lukua. Tuolloin Ilomantsi oli yli 13 000 asukkaan kunta, ja lapsia oli paljon. Kun sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat tulivat kouluikään, koulun aloitti jopa yli 400 lasta vuosittain.

Koulut pullistelivat oppilaista, ja uusia kouluja perustettiin. Ilomantsissa oli enimmillään lähes 50 koulua.

Kun Pirkon poika Antti Kuivalainen, 38, aloitti koulunsa vuonna 1991, viereinen kyläkoulu oli lopetettu. Antti kävi alakoulun naapurikylässä Lylykosken koulussa viiden kilometrin päässä. Matka riitti niukin naukin koulukyytiin.

Vuonna 2016 Antin ja hänen puolisonsa Henriikan perheen vanhin lapsi Riku Pöyhönen, 13, aloitti koulunsa samassa Lylykosken kyläkoulussa. Hän ehti käydä siellä vain neljä luokkaa, kunnes koulu lopetettiin.

Sen jälkeen koulukyyti vei Rikun 26 kilometrin päähän Ilomantsin keskustaan Pogostan kouluun.

Samaan kouluun menevät aikanaan myös perheen pienimmät Juho, 4, ja Anni, 3, Kuivalainen.

Pogostan yhtenäiskoulu on nykyään Ilomantsin ainoa koulu, johon kootaan kunnan kaikki oppilaat esikoululaisista yhdeksäsluokkalaisiin. Koulussa on noin 300 oppilasta – siis vähemmän kuin yhdellä luokka-asteella yhteensä suurten ikäluokkien aikaan.

Oppilaiden ja koulujen määrä on vähentynyt hurjasti koko Suomessa. 1950-luvulla useana vuonna ensimmäisen luokan aloitti yli 100 000 lasta vuosittain. Kansakoulujen määrä käväisi suurimmillaan jopa 7 000 koulussa.

Kaupungistuminen imi kuitenkin ihmisiä maaseudulta kaupunkeihin. Syntyvyys laski. Kouluverkostoa alettiin karsia.

2000-luvun alussa Suomessa oli noin 4 000 peruskoulua, nyt hädin tuskin 2 000 peruskoulua.

Viime vuonna ekaluokkalaisia oli lähes puolet vähemmän kuin suurten ikäluokkien aikaan, alle 57 000 lasta.

Ilomantsiin perustettiin ensimmäiset kansakoulut 1800-luvun puolella. Ennen talvisodan syttymistä vuonna 1939 kunnassa toimi jo 20 koulua.

1950-luvulla lapsia oli niin paljon, että koulut pullistelivat liitoksistaan. Pirkko Kuivalaisenkin koulussa, Huhmarisvaaran kyläkoulussa oli tuolloin kolme opettajaa ja enemmän oppilaita kuin mihin kahden luokkahuoneen koulu oli alun perin suunniteltu.

”Oli yläluokka, alaluokka ja ’keskiluokka’, joka toimi isossa eteisessä”, Kuivalainen kertoo.

Uusia kouluja perustettiin kiivaaseen tahtiin. Perustamisintoon vaikutti suuren lapsimäärän lisäksi kunnan laajuus ja tieverkosto. Ilomantsi on pinta-alaltaan lähes yhtä suuri kuin Itä-Uusimaa, Vantaa ja Helsinki yhteensä. Tieverkosto oli tuolloin harva ja huonokuntoinen.

Ilomantsin Huhmarisvaaran koulun oppilaita ja henkilökuntaa kyläkoulun pihalla koulun päädyssä 1950-luvulla. Pirkko Kuivalainen istuu nurmella eturivissä neljäntenä vasemmalta.

Pirkko Kuivalaisen ensimmäisen luokan todistus Huhmarisvaaran kyläkoulusta. Kuivalaisen mukaan arvosanoihin tuntui vaikuttavan joskus myös oppilaiden perhetausta. Hänestä tuntui, että ”hyvien” perheiden lapset saivat helpommin parempia arvosanoja, kun taas toisen perheen lapset jätettiin luokalle kukin vuorollaan.

Ilomantsin entinen koulutoimenjohtaja Jorma Ikonen kirjoittaa Koitereen koulut -historiikissaan, kuinka paikallinen kunnallisneuvos ehdotti aikoinaan, että koulujen sijaan pitäisi rakentaa teitä.

”Ajatus ei saanut kannatusta. Ihmiset halusivat koulun, eivät teitä. Näin jälkeenpäin se tuntuu tietysti hassulta, mutta tiettömyyteen oli totuttu”, Ikonen sanoo.

Koulut haluttiin lähemmäksi, koska lapset joutuivat kulkemaan pitkiä ja vaarallisiakin matkoja kouluun. Esimerkiksi Koitere-järven pohjoisosassa Suukylän lapset kulkivat 50-luvulle saakka Kivilahteen kouluun soutamalla järven yli. Varta vasten teetetyssä kolmen airoparin veneessä saattoi olla jopa parikymmentä lasta eikä yhtään aikuista.

Pitkien matkojen takaa tulevat lapset joutuivat usein yöpymään koulujen lähitaloissa tai joskus jopa seuraintaloilla.

Pirkko Kuivalainen muistaa, kuinka hänen serkkunsa majoittui sedän luona, koska kotoa käsin koulumatka olisi ollut liian pitkä pikkukoululaiselle.

Monille Ilomantsin kyläkouluille rakennettiinkin myös asuntoloita.

1950-luvun lopulla Ilomantsissa oli noin 50 koulupiiriä. Valtaosaan niistä oli rakennettu oma koulurakennus, mutta muutamat koulut toimivat talossa tai riihessä.

Huippukausi jäi kuitenkin lyhyeksi.

Ihmisiä muutti Ilomantsista kaupunkeihin ja Ruotsiin. Lapsia syntyi vähemmän, ja oppilasmäärät pienenivät nopeasti. Teitä rakennettiin lisää. Teiden kunto ja autokanta paranivat. Alettiin järjestää koulukyytejä.

Ilomantsissa ensimmäisiä kyläkouluja lakkautettiin jo 1950–1960-lukujen taitteessa. Osa kouluista ehti toimia vain muutaman vuoden. 1960-luvun aikana kunnassa lopetettiin jo 15 kyläkoulua.

Jorma Ikonen aloitti Ilomantsin koulutoimenjohtajana vuonna 1975, jolloin kunnassa oli vielä noin 9 000 asukasta ja keskustan koulun lisäksi 24 kyläkoulua.

”Silloinen koululautakunnan puheenjohtaja sanoi minulle, että meidän sukupolven tehtävänä oli rakentaa lapsille koulut, ja sinun sukupolvesi tehtävä on sulkea ne. Hän näki, mitä oli tapahtumassa”, Ikonen muistelee.

Jorma Ikonen toimi Ilomantsin koulutoimenjohtajana vuodesta 1975 2000-luvulle saakka. Takana Ilomantsin kirkonkylän vanha kansakoulu. Rakennuksessa toimii nykyään Katri Vala Kulttuurikeskus. Runoilija Katri Vala asui Ilomantsissa lapsena ja työskenteli koulussa opettajana 1920-luvulla.

Kyläkouluista käytiin kunnassa ankaraa vääntöä. Kyläläiset puolustivat koulujaan voimakkaasti.

Ilomantsissa koulutaistelut kärjistyivät etenkin 1990-luvulla. Lakkautuspäätöksistä valitettiin hallinto-oikeuteen, ja joitakin päätöksiä kumottiinkin, jolloin koulut saivat lisäaikaa. Kiistoja puitiin Korkeinta hallinto-oikeutta (KHO) myöten.

”Se oli värikästä aikaa. Kiinni ei käyty eikä kotiin tultu rähjäämään, mutta melkein kaikkea muuta sai kokea”, Ikonen sanoo.

Koulujen lakkauttamiset aiheuttivat katkeruutta myös kylien välille. Osa vanhemmista ei suostunut laittamaan lapsiaan ”koulusodan voittaneeseen” naapurikouluun, vaan kuljetti heitä omin kustannuksin kauemmaksi. Jopa naapurikunnan puolelle.

Ikonen toimi koulutoimenjohtajana 2000-luvulle saakka.

”Olen hoitanut kunnissa 14 eri pestiä, naulakkovahdista kunnanjohtajaksi, mutta koulutoimenjohtaja oli ehdottomasti vaikein”, hän sanoo.

Lasten määrän väheneminen oli kuitenkin tosiasia. 1980- ja 1990-luvulla tyypillinen ilomantsilainen kyläkoulu oli 10–20 oppilaan koulu.

Ikosen mukaan pienimmillään ilomantsilaiskoulussa oli neljä oppilasta ja kaksi opettajaa, kun lakkautusta odottava koulu eli viimeisiä armonvuosiksi kutsuttuja toimintavuosiaan.

Moni lapsi oli ainoa oppilas luokallaan.

Larilan tilalla varttuneen Antti Kuivalaisen aikaan Lylykosken koulussa oli pienimmillään alle 20 oppilasta. Antin luokalla oli kaksi oppilasta.

”Minun lisäkseni oli Ari. Hyvin opimme lukemaan”, hän naurahtaa.

Pienessä kahden opettajan koulussa koko koulun väki toimii kuitenkin yhdessä.

”Vaikka oli eri ikäisiä lapsia, pieni porukka oli hyvin nivoutunut yhteen. Liikuntatunneilla koko koulu oli yhdessä, että pystyimme pelaamaan. Pesäpallossakaan isommat eivät suuttuneet, vaikka pieniltä meni välillä lyönti ohi”, Kuivalainen muistelee.

2010-luvulle tultaessa Ilomantsissa oli keskustan koulun lisäksi enää kolme kyläkoulua: Lylykoskella, Iknonvaarassa ja Hatun koulu Hattuvaarassa.

Niiden tulevaisuutta jännitettiin joka vuosi. Syksyllä 2019 se sitten tapahtui: kunnanvaltuusto päätti lakkauttaa viimeisetkin kyläkoulut keväällä 2020.

Antti Kuivalainen ja Henriikka Kekäläinen muistelevat, kuinka Lylykosken koulun viimeistä kevätjuhlaa vietettiin koronapandemian keskellä ulkosalla ja turvavälein. Koulun lopetus suretti paljon.

”Mutta onhan se luonnollinen siirtymä, jos lapsetkin loppuvat”, Antti Kuivalainen sanoo ja katsoo vieressään istuvia perheen pienimpiä Juhoa ja Annia.

”Jospa näistä saisi kerättyä jonkinlaisen taksikyydillisen.”

”Meidän luokalla on 16 oppilasta. Se on muuten yhtä paljon kuin koko entisessä koulussa [Lylykosken koulu] yhteensä”, laskeskelee seitsemäsluokkalainen Riku Pöyhönen (vas.) Larilan tilan keittiön pöydän ääressä. Kouluasioista keskustelemassa myös Pirkko Kuivalainen (kesk.) ja Antti Kuivalainen (oik.). Perheen pienimmät Anni ja Juho Kuivalainen kuuntelevat samalla, kun syövät välipalaksi kiisseliä.

Koulukato Suomessa jatkuu tulevaisuudessakin, sillä syntyvyys on yhä vähentynyt ja kouluikään tulevat yhä pienemmät ikäluokat.

Väestöennusteiden mukaan vuoteen 2040 mennessä Suomen peruskouluikäisten määrä olisi vähenemässä yli sadalla tuhannella.

Opetushallituksen arvioiden mukaan nykyisistä peruskouluista katoaisi enimmillään lähes puolet ja lievimmilläänkin lähes neljännes. Lähes joka kolmannessa kunnassa syntyisi alle 15 lasta vuodessa.

”Monessa kunnassa ajatellaan, että kun teemme uuden hienon hirsikoulun, saamme paljon uusia asukkaita. Mutta lapsia ei ole. Lapsiperheitä pitäisi muuttaa paljon, että kokonaistilanne muuttuisi. Tältä [lasten vähenemiseltä] ei voi ummistaa silmiään”, sanoo Kuntaliiton hyvinvointi- ja sivistysyksikön johtaja Terhi Päivärinta.

Harvaan asutulla maaseudulla kouluja on kuitenkin jo niin harvassa, ettei kouluverkostoa voi enää monin paikoin nykyisestä harventaa.

”Meillä on alueita, joilla on tosi vähän asukkaita ja tosi vähän lapsia. Jokaisen kunnan täytyy silti tavalla tai toisella järjestää perusopetus lapsille. Se vaatii uutta ajattelutapaa, koska koulumatkan pituus on säädelty lailla. Siitä ei saa poiketa”, Päivärinta sanoo.

Lain mukaan alakoululaisen päivän koulumatkat odotuksineen saavat kestää yhteensä enintään 2,5 tuntia, yläkoululaisen enintään kolme tuntia.

Ilomantsissa Pogostan yhtenäiskoulu toimii tällä hetkellä pääosin kaksisarjaisena eli lähes kaikilla luokka-asteilla on kaksi opetusryhmää. Viime vuosina kunnassa on syntynyt enää alle 20 lasta. Tämän vuoden vauvamäärän arvioidaan olevan 12.

”Kohti yksisarjaista koulua ollaan siis menossa”, sanoo Ilomantsin sivistysjohtaja, lukion rehtori Päivi Nenonen.

Oppilasmäärien kutistuminen pakottaa pienet kunnat miettimään perusopetustaan. Jotkut kunnat ovat päätyneet pitämään alakoulun omassa kunnassa ja kuljettavat yläkoululaiset naapurikuntaan kouluun.

Nenosen mukaan tämä ei kuitenkaan ole vaihtoehto Ilomantsissa, sillä naapurit ovat kaukana. Jo nyt Ilomantsin peruskoululaisista 137 eli lähes puolet on koulukuljetuksessa. Koulumatkat ovat pisimmillään yli 50 kilometriä.

Nenonen näkee kuitenkin muita mahdollisuuksia, mikäli oppilasmäärät painuvat hyvin pieniksi. Hänen mukaansa perusopetuksessa voidaan harkita erilaisia digitaalisia ratkaisuja tai esimerkiksi kyläkouluista tuttuja yhdysluokkia, joissa kaksi luokka-astetta opiskelee yhdessä.

Ilomantsissa on nykyään yksi peruskoulu, Pogostan koulu, Ilomantsin keskustassa, jota kutsutaan Pogostaksi. Peruskoulun alakoulu toimii keltaisessa korkeassa rakennuksessa, joka näkyy kuvassa takana vasemmalla. Rakennuksen oikeassa siivessä toimii lukio. Ylhäällä oikealla on erillinen vaalea ruokalarakennus. Peruskoulun yläkoulu toimii eri osoitteessa.

Ilomantsi ei pohdi näitä asioita yksin. Kuntaliitossakin on käynnistymässä vuodenvaihteessa uusi Verkostokoulu-hanke, jossa yritetään etsiä perusopetukseen uudenlaisia opetustapoja. Kaksivuotisessa hankkeessa on mukana kymmenen pilottialuetta ja noin 40 kuntaa.

”Katsomme millaisia perusopetuksen järjestämistapoja löytyy ja miten yhteistyötä voidaan edistää. Haluamme antaa kunnille työkaluja siihen, että he selviävät siitä tehtävästä eli perusopetuksen järjestämisestä”, Terhi Päivärinta sanoo.

Oikaisu: 23.11. kello 17.25. Korjattu Riku Pöyhösen nimi yhdestä kuvatekstistä, jossa luki virheellisesti Niko Pöyhönen.

Lue lisää: Suomen kehutulla koululaitoksella on edessä ”massiivinen ongelma”: Mitä tehdä, kun lapsia ei monessa kunnassa synny yhdenkään koululuokan vertaa?

Lue lisää: Lapset vähenevät, pelastuuko koulutus kuntien yhteistyöllä? Kaikki puolueet kannattavat sitä, mutta valtion rahoitus ei siihen kannusta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat