”Liekit nousivat tosi korkealle” – Sara-Jasmin Laitinen katsoi, kuinka hallipalo sytytti autoja

Hämeenlinnalainen Sara-Jasmin Laitinen seurasi Riihimäen teollisuusalueen paloa.

Halli paloi erittäin kuumana, sillä siellä roihusi palomestarin mukaan muovista kierrätystavaraa.

24.10. 12:00

Teollisuusalueella Riihimäen Kynttilätiellä syttyi sunnuntai-iltana tuhoisa tulipalo, jota sammutettiin vielä maanantaina puolenpäivän aikaan.

Hämeenlinnassa asuva Sara-Jasmin Laitinen oli ollut viikonlopun vietossa äitinsä luona Ryttylässä. Palon syttymisen aikoihin Laitinen oli hakemassa iltapalaa ABC:ltä, kun hän huomasi ohi ajavat hälytysajoneuvot.

”Uteliaana lähdin perään”, Laitinen kertoo.

Laitinen oli paikalla jo vartin yli kymmenen, ja hän pääsi todistamaan palon leviämistä. Pelastuslaitos sai palohälytyksen Kynttilätielle sunnuntaina hieman ennen iltakymmentä.

”Se syttyi ihan hetkessä. Näytti aika hurjalta. Liekit nousivat tosi korkealle, savupilvet olivat massiiviset ja viereisen rakennuksen pihalla autot alkoivat räjähdellä. Niitä sitten siirreltiin kuormaajalla pois”, Laitinen kertoo.

Herajoen teollisuusalueella syttyneen tulipalon vuoksi annettiin yöllä vaaratiedote. Alueella olevia ihmisiä kehotettiin pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto sekä odottamaan tiedotetta vaaratilanteen päättymisestä.

Laitinen seurasi palon sammutustöitä oman arvionsa mukaan noin 50–100 metrin päässä. Paloa oli seuraamassa paljon myös muita silminnäkijöitä.

”Aluksi olin lähempänä, mutta siitä käskivät siirtymään pois.”

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Eero Hellgren ei osaa sanoa autojen räjähdyksistä, mutta vahvistaa, että tuli levisi viereiselle tontille, jossa paloi kymmenkunta autoa.

Osoitteessa toimii autopurkamo Riihimäen auto-osat.

Palo syttyi Fortumin alivuokralaisen Wimaon tuotantotiloissa Kynttilätiellä. Wimao on muovinkierrätykseen erikoistunut yritys.

Henkilövahinkoja ei ole pelastuslaitoksen tiedossa, mutta muut vahingot ovat mittavat. Syttymissyytä ei toistaiseksi tiedetä.

Halli paloi erittäin kuumana, koska siellä roihusi palomestarin mukaan muovista kierrätystavaraa. Muovi teki sammutustyöstä haastavaa.

Kuumuus ylsi myös Laitisen auton luo.

”Yöllä oli pakkasta, mutta meidän auton lämpömittari oli selkeästi koko ajan plussalla.”

Laitinen päätyi lopulta seuraamaan palon sammutustöitä puoli kolmeen asti aamulla.

Kahden jälkeen yöllä palo oli saatu rajattua teollisuusrakennuksen tontille, mutta sammutustyöt jatkuivat. Vaaraa palon leviämiselle ei enää tässä vaiheessa ollut.

Puoli viiden aikoihin hätäkeskus ettei savu aiheuta enää vaaraa ja aiemmin annettu vaaratiedote poistui voimasta.

Lue lisää: Riihimäellä palaa teollisuushalli täynnä muovia, palo nostatti massiivisia savupatsaita

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat