Samana viikon­loppuna Joensuussa kuolleiden miesten väliltä löytyi yhteys

Kaksi nuorta miestä kuoli Joensussa samana viikonloppuna kesällä 2020. Itä-Suomen poliisin mukaan uhreilla on yhteys toisiinsa.

Poliisi tutkii kahta kesällä 2020 Joensuussa tapahtunutta kuolemantapausta.

26.10. 10:45

Poliisi on tutkinut kahta samana viikonloppuna Joensuussa Pohjois-Karjalassa tapahtunutta kuolintapausta, joilla on poliisin mukaan toisiinsa yhteys.

Joensuun keskustasta löytyi kerrostaloasunnosta kuolleena noin 25-vuotias joensuulaismies. Samana kesäkuun viikonloppuna vuonna 2020 Linnunlahdentiellä Joensuussa paloi henkilöauto, jonka sisältä löytyi noin 30-vuotias mies kuolleena.

Itä-Suomen poliisin mukaan uhreilla on yhteys toisiinsa. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen Itä-Suomen poliisista kertoo STT:lle, että palavasta autosta kuolleena löytynyt tunsi pariskunnan, jonka kotona toinen mies löytyi kuolleena.

”Kuolleella henkilöllä on ollut yhteys tähän yksityisasunnossa asuneeseen pariskuntaan, ja kerrostaloonkin. Sama kaveripiiri on ollut molemmissa tapauksissa”, Hämäläinen kertoo STT:lle keskiviikkona.

Poliisi tiedotti tiistaina saaneensa valmiiksi esitutkinnan kerrostaloasunnossa kuolleena löytyneen miehen tapauksesta. Poliisi epäilee kerrostaloasunnossa asuvaa pariskuntaa törkeästä kuolemantuottamuksesta. Asunnossa kuollut oli poliisin mukaan vierailulla huoneistossa. Päihteillä ja huumausaineilla oli myös osuutta tapahtumiin.

”Heidän [pariskunnan] toimintansa tai toimimattomuutensa voi olla aiheuttanut tämän henkilön kuoleman”, Hämäläinen sanoo.

Hämäläinen kuitenkin painottaa, että vaikka kuolemantapauksien uhreilla on yhteys, ei tutkinnoissa ole yhteisiä epäiltyjä. Toisin sanoen tapahtumilla itsellään ei ole toisiinsa yhteyttä. Pariskuntaa ei epäillä osallisuudesta toiseen kuolemantapaukseen.

Kerrostaloasunnossa kuollutta koskeva esitutkinta on syyttäjällä syyteharkinnassa. Sen sijaan palaneesta autosta kuolleena löytyneen tutkinta jatkuu yhä, eikä poliisilla ole Hämäläisen mukaan tapauksesta lisää kerrottavaa. Palaneen auton tapausta on poliisi tutkinut muun muassa törkeänä kuolemantuottamuksena.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat