Hiili­nielut romahtivat – Nyt on aika keskustella hakkuiden rajoittamisesta

Hiilinielut ratkaisevat ilmastopolitiikan suunnan. Suomen on päätettävä, miten turvataan maaperän ja metsien hiilivarastojen kasvu. Avainasemassa on metsien käyttö, kirjoittaa HS:n toimittaja Heli Saavalainen.

Puulla riittää kysyntää, ja sitä käytetään ennätyksellisen paljon. Samaan aikaan Suomen metsien hiilinielu on pienentynyt. Kuvassa hakkuutyömaa Joensuun Varisvaaralla lokakuussa 2022.

8.11. 14:30 | Päivitetty 8.11. 14:55

Suomella on edessään ratkaisun hetket ilmastopolitiikassa. Tavoitteena on hiilineutraalius vuoteen 2035 mennessä, mutta sen saavuttaminen ei olekaan niin yksinkertaista kuin hallitusohjelmaa laadittaessa on ajateltu.

Vastassa on hiilinielujen pelastaminen. Se ratkaisee koko ilmastopolitiikan suunnan.

Päästöjen vähentäminen ei yksin riitä varmistamaan ilmastotavoitteen toteutumista. Lisäksi tarvitaan hiilinieluja ja pysyviä hiilivarastoja. Näiden kerryttämisessä ovat avainroolissa metsät ja niiden käyttö.

Metsät ovat Suomessa merkittävä ilmastonmuutosta hillitsevä varanto. Ne sitovat hiiltä ilmakehästä ja toimivat siten tärkeinä hiilinieluina. Hakkuiden merkittävä lisääminen puolestaan rinnastuu päästöjen lisäämiseen.

Metsänhakkuut ja puuston kasvu yhdessä maaperän hiilivaraston kanssa määrittävät metsämaan päästöjen ja poistumien summan. Se on ollut Suomessa korkealla tasolla, minkä vuoksi metsien varaan on laskettu paljon, myös suuri osa ilmastotavoitteista.

Nyt tilanne on muuttunut, ja se on Suomelle vakava paikka. Hiilinielut eivät pelastakaan ilmastotavoitteita, vaan hiilinielut on pelastettava.

Metsiä on hakattu viime vuosina ennätyksellisen paljon metsäteollisuuden käyttöön ja energiaksi. On kuitenkin selvinnyt, että puusto ei kasvakaan niin nopeasti kuin aikaisemmin on arvioitu, vaan kasvu on hidastunut. Hakkuissa on kaadettu entistä nuorempaa metsää.

Metsien hiilinielut ovat romahtaneet.

Yllätys tuli viime keväänä, kun Tilastokeskus julkisti pikaennakon vuoden 2021 kasvihuonekaasujen päästöistä.

Maankäytön, niin sanotun lulucf-sektorin, päästöt ylittivät poistumat eli varastoihin vuoden aikana sitoutuneen hiilen määrän. Metsämaan nettonielu oli –6,7:ää miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaava määrä. Koko maankäytön nettonielu puolestaan meni plussan puolelle noin kahteen miljoonaan tonniin.

Kuilu on niin valtava, että se heiluttaa ilmastopolitiikan tukipilareita.

Maankäytöstä on tullut päästöjen lähde.

Pudotus etenkin metsissä on raju, sillä tähän asti Suomen metsänielujen keskiarvo on ollut noin 20 miljoonaa tonnia suurempi.

Kuilu on niin valtava, että se heiluttaa ilmastopolitiikan tukipilareita.

”Suomen ilmastopolitiikka tukeutuu nettopäästöihin eli fossiilisten päästöjen ja hiilinielujen sitomien päästöjen erotukseen. Ajatuksena on ollut, että Suomi pystyy pitämään hiilinieluissa historiallisen keskiarvon”, sanoo Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen.

Nettonielun romahdus vaarantaa Suomen hiilineutraaliustavoitteen ja EU:n asettaman tavoitteen saavuttamisen.

Mikä oikein romahti?

Kyse on nettotaseesta ja hiilivaraston kasvusta, sanoo ryhmäpäällikkö Sampo Soimakallio Suomen ympäristökeskuksesta (Syke).

Hiilinielu on prosessi, joka poistaa hiiltä ilmakehästä johonkin varastoon, esimerkiksi maaperään tai metsään. Jos varastoon sitoutuu enemmän hiiltä kuin sieltä vapautuu, kyseessä on hiilinielu. Se tarkoittaa hiilivaraston kasvua.

Metsä toimii hiilinieluna, jos sen hiilivarasto kasvaa. Jos taas varasto pienenee esimerkiksi hakkuiden vuoksi, metsästä tulee päästölähde.

”Metsä itsessään ei ole hiilinielu, jos hiilivarasto ei kasva”, Soimakallio täsmentää.

Hiilinielu tuottaa negatiivisia päästöjä, ja se raportoidaan negatiivisena lukuna. Jos hiilen sitoutuminen ja vapautuminen ovat tasapainossa, metsien hiilivarasto pysyy vakiona ja hiilinielu on nolla. Nielun heikkeneminen puolestaan rinnastuu päästöihin, jolloin tilastokäyrä osoittaa ylöspäin.

Maaginen luku –21 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia ei enää päde, vaikka juuri siihen Suomi on rakentanut päästövähennyspolkunsa.

”Ero nykyiseen noin +2 miljoonaan tonniin on huikea”, Soimakallio toteaa.

Vaje pitäisi kattaa, mutta päästöjen vähentäminen ei riitä.

”Nykytiedolla ei pystytä mitenkään pääsemään nettonollaan ilman nieluja, koska kaikkia päästöjä ei saada vähennettyä.”

Tilanne liittyy metsänhakkuisiin, vaikka keskustelua aiheesta vältellään laajasti varsinkin nyt, kun puun tuonti Venäjältä on tyrehtynyt ja metsäteollisuuden investoinnit tuovat kasvua ja työpaikkoja. Lisäksi yli puolet Suomessa käytettävästä puusta päätyy energiaksi.

”Oleellisin tapa vaikuttaa hiilinielujen lisääntymiseen on hakkuiden rajoittaminen. Kaikki mallinnustulokset näyttävät tämän. Suomessa on silti vallalla yltiöoptimistinen käsitys siitä, että hakkuita voidaan aina vain lisätä. Sitä nielut eivät kuitenkaan kestä”, Soimakallio sanoo.

Hän muistuttaa, että ilmastotavoitteet linkittyvät tavoitteisiin luontokadon pysäyttämisestä.

”Molemmat kytkeytyvät vahvasti kysymykseen metsien hakkuista.”

Metsätieteiden professori Jaana Bäck Helsingin yliopistosta on myös Suomen luontopaneelin jäsen. Hän korostaa, että talousmetsien monimuotoisuudesta on pidettävä huolta, sillä metsälajisto köyhtyy ja yksipuolistuu.

Talousmetsien käsittelyllä voi vaikuttaa merkittävästi myös hiilinieluihin ja -varastoihin.

”Hyvässä kasvussa oleva metsä sitoo hiiltä tehokkaasti”, Bäck muistuttaa.

Hiilinieluista huolehtiminen onkin halvin keino päästä hiilineutraaliustavoitteeseen eli siihen, että ilmastopäästöt ovat samalla tasolla kuin hiilinielut. Nyt Suomen hiilinielut ”kuittaavat” vain noin puolet teollisuuden ja liikenteen päästöistä.

Hiilinielujen pelastaminen on ennen kaikkea poliittinen kysymys.

Bäckin mukaan huomio pitää suunnata metsien käyttöön, muun muassa hakkuutapaan.

”Jatkuvassa kasvatuksessa hiilinielu pysyy tasaisena yli ajan, mutta avohakkuussa hiilitase muuttuu rajusti päästöpuolelle. Ensimmäiset 25–30 vuotta metsämaa toimii hiilen lähteenä. Kun puustoa on riittävästi, metsä varastoi taas hiiltä ja kokonaisvaikutus on ilmastoa viilentävä”, Bäck kertoo.

”Aikajänne on kuitenkin merkittävä: onko meillä aikaa odottaa 30 vuotta?”

Ilmastotieteen vastaus on selvä: ilmaston lämpenemisen hillitsemisellä on kiire.

Kyse on pitkälti valinnoista, siitä mitä tuetaan. Hiilinielujen pelastaminen on ennen kaikkea poliittinen kysymys.

Metsien käyttö ja hakkuutasot ovat herkkiä aiheita. Niiden pohtimisen pääministeri Sanna Marinin (sd) hallitus jätti seuraavalle hallitukselle hyväksyessään kesällä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelman.

Politiikkasuosituksia antaa huippututkijoista koostuva Suomen ilmastopaneeli. Se on vaatinut hallitukselta hiilinielujen pelastuspakettia mutta ollut varovainen hakkuita koskevissa kannanotoissaan.

Ilmastopaneelin toukokuisessa raportissa arvioidaan, että maltilliset hakkuut mahdollistavat ilmastotavoitteiden ja metsien käytön yhteensovittamisen. Hakkuiden lisäämistä tulisi tarkastella varovaisuus­periaatteen mukaisesti.

Nieluja voidaan vahvistaa vähentämällä maaperäpäästöjä. Turvepeltojen, suometsien ja turvetuotantoalueiden päästöjä voidaan vähentää nopeasti.

Lue lisää: Hiilinielujen romahdus voi tuoda Suomelle miljardi­laskun, arvioi Ilmasto­paneeli

Lue lisää: Suomen metsiä hakataan perusteilla, joilla ei ole mitään tieteellistä pohjaa – Tuore raportti riepottelee useita ilmasto­väitteitä

Metsien kasvun hidastuminen havaittiin keväällä valtakunnan metsien inventoinnissa, joka mittaa edellisten vuosien kasvua.

Nielujen hupeneminen on siis tapahtunut vähittäin, vaikka se tuli ilmi romahduksena. Nyt Luonnonvarakeskus (Luke) selvittää syitä, ja todennäköisesti seuraavassa kasvi­huone­kaasujen inventoinnissa metsien kasvun hidastuminen näkyy myös ennen vuotta 2021.

Tilannetta ei paranna se, että hakkuut ovat paikoin ylittäneet kestävän tason.

Suomessa on useita maakuntia, joissa puunkäyttö on ylittänyt suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuumäärän niin, että se heikentää tulevia hakkuu­mahdollisuuksia. Näin on tapahtunut Etelä-Karjalassa, Päijät-Hämeessä, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa.

Luken tutkimusprofessori Raisa Mäkipää toteaa, että hakkuiden rajoittaminen yksityisten metsänomistajien metsissä olisi mahdollista vain lainsäädäntöä uudistamalla, mutta valtion metsien hakkuumäärien muuttaminen on nopeampi prosessi.

”Jäljellä oleva hiilinielu on suurelta osalta Pohjois-Suomessa valtion metsissä. Eduskunta voisi päättää Metsähallituksen tavoitteista niin, että hakkuita rajoitetaan valtion metsissä”, Mäkipää sanoo.

Lisäksi nuorten, parhaassa kasvussa olevien metsien hakkuista tulisi luopua.

”Kun hakataan aiempaa nuorempia hyväkasvuisia puita, se heikentää kasvua ja metsin hiilinielua. Jos hakkuita rajoitetaan lainsäädäntöä uudistamalla, ensimmäisenä on rajoitettava keskenkasvuisten metsien kaatamista”, Mäkipää sanoo.

Suunnanmuutos metsäpolitiikassa on joka tapauksessa tarpeen, eikä pikkusäätö enää riitä. Vaikka metsä on uusiutuva luonnonvara, sitä ei voida hyödyntää loputtomasti, jos halutaan hillitä ilmastonmuutosta ja ylläpitää metsien monimuotoisuutta.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat