Legendaarisen Hai-saappaan tuntematon suunnittelija Pekka Vesa on kuollut

Pekka Vesa suunnitteli Hain alun perin purjehdussaappaaksi 1960-luvun lopulla. Saapas saavutti valtavan suosion, mutta suunnittelija jäi tuntemattomaksi.

Pekka Vesa suunnitteli Hai-saappaan 1960-luvun lopulla.

2.11. 9:47 | Päivitetty 2.11. 10:07

Legendaarisen Hai-saappaan suunnitellut Pekka Vesa on kuollut 87-vuotiaana. Vesa kuoli sunnuntaina 23. lokakuuta.

Kurussa lapsuutensa viettänyt Vesa muutti sodan jälkeen Nokialle, kerrotaan Nokian Uutisissa julkaistussa muistokirjoituksessa. Ammattikoulun jälkeen hän loi työuran Nokian kumitehtaalla vuodesta 1952, josta jäi myös eläkkeelle ylimallimestarina ja palopäällikkönä 1997.

Hai-saappaat tulivat myyntiin 1968.

Vesan työuran tunnetuin suunnittelutyö on Hai-saapas. Saapas tuotiin markkinoille 1960-luvun lopulla ja se nousi nopeasti nuorten suosikiksi. Vuonna 1970 suomalaiset ostivat 300 000 Hai-paria.

Oli pienestä kiinni, ettei Hai jäänyt kokonaan suunnittelupöydälle. Vesa suunnitteli Hai-saappaan 32-vuotiaana mallimestarin apupoikana. Saapas ei alun perin kiinnostanut tehtaan johtoa, koska he olivat tilanneet purjehdussaappaan. Jopa Vesan 11-vuotias tytär vihasi "rumilusta” eli saappaan mallikappaletta jota joutui käyttämään, kertoi suunnittelija itse Aamulehden 80-vuotishaastattelussa.

Sattumalta paikalle sattunut myyntiedustaja lopulta vakuutti johdon ja saapas meni tuotantoon.

Ensimmäisen erän Hait vuonna 1968 olivat tummansinisiä, valkoisia, punaisia ja mustia. Suosion myötä valikoimaan tulivat myös muut värit.

Nimenä Vesa on jäänyt muiden alan suunnittelijatähtien varjoon. Kun häntä pyydettiin eläkkeelle jäännin jälkeen puhumaan design-tapahtumaan kuuluisien muotoilijoiden rinnalle, hän kieltäytyi.

"Se oli vain työtä. En minä sitä osannut sillä tavalla ajatella. En minä ole mikään taiteilija”, Vesa sanoi suunnittelijan urastaan Aamulehdelle.

Lisäksi Vesa oli vaimonsa kanssa osakkaana Nokian Kenkäkaupassa, joka toimi noin 20 vuoden ajan Nokian keskustassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat