Vanhalla passilla ei ollut asiaa valinta­kokeeseen – Nyt tilanne muuttuu

Ammattikorkea­koulujen rehtorineuvoston puheenjohtajan mukaan päätös vanhentuneen passin hyväksymisestä valintakokeissa oli yksimielinen.

Ammattikorkeakoulujen valintakokeissa henkilöllisyyden voi nyt todistaa vanhentuneella passilla tai henkilökortilla, jos sen voimassaolo on päättynyt enintään vuosi sitten.

7.11. 8:52

Ammattikorkea­koulujen valintakokeisiin pääsee tänä syksynä osallistumaan myös vanhentuneella passilla tai henkilökortilla, jos sen voimassaolo on päättynyt enintään vuosi sitten, ja henkilö on tunnistettavissa kuvasta.

Asiasta päätti ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry kesäkuussa.

”Tämä oli epäkohta, joka haluttiin korjata. Kyse on pienestä tarkennuksesta, jonka halusimme tehdä”, Arenen hallituksen puheenjohtaja Mervi Vidgrén kertoo.

”Kun tämän tyylisiä asioita nousee esiin, ne on hyvä käsitellä ja luoda yhteinen linjaus.”

Ammattikorkeakoulujen valintakokeet järjestetään kaksi kertaa vuodessa: keväisin ja syksyisin.

Ammattikorkeakoulujen valintakokeista nousi keväällä kohu, kun hakijoita käännytettiin valintakokeiden porteilta vanhentuneiden passien takia.

Tuolloin Arene oli linjannut, että vanhaksi menneellä passilla tai henkilökortilla ei voi todistaa valintakokeissa henkilöllisyyttään.

Arene ry:n toiminnanjohtaja Ida Mielityinen perusteli kesäkuussa HS:lle tiukkaa linjausta yhdenvertaisuudella, jonka takia subjektiivista harkintaa vanhentuneiden passien käytöstä ei ole lähdetty tekemään.

”Valintakoevalvonta on viranomaistehtävää vastaava tehtävä. Ei siinä kohtaa tule käyttää maalaisjärkeä. Valintakokeissa yksi olennaisimmista asioista on hakijan oikeusturva. Siksi on pidettävä kiinni niistä pelisäännöistä, jotka on ennalta sovittu”, Mielityinen kertoi.

Subjektiivista harkintaa ei passien tai henkilökorttien kohdalla edelleenkään harjoiteta.

Mutta valintakokeiden linjauksia päätettiin muuttaa niin, että enintään vuoden vanhalla passilla tai henkilökortilla voi valintakokeissa todistaa henkilöllisyytensä.

Vidgrénin mukaan hallituksen päätös asiasta oli yksimielinen.

”Asia ei aiheuttanut sen enempää eriäviä näkökulmia. Päätöksessä huomioitiin myös ajankohtainen tilanne siinä, miten pitkät jonotusajat passien uusimisessa tällä hetkellä on.”

Arenen päätös yhdenmukaistaa korkeakoulujen valintakoemenettelyjä. Yliopistojen valintakokeissa henkilöllisyyden todistamiseksi on jo aiemmin hyväksytty vanhentunut passi tai henkilökortti, jos sen voimassaolo on päättynyt enintään vuosi sitten ja henkilö on tunnistettavissa kuvasta.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat