”Etelän hippi” muutti Inariin ja sotkeutui metsäsotaan, joka sinetöi 20 vuodeksi Lapin metsien kohtalon

Jarmo Pyyköllä ei ole ”uraa eikä titteliä”, mutta silti hän on ollut 2000-luvulla jollain tavalla mukana lähes kaikissa Inarin metsien suojelupäätöksissä. Hän uskoo, että kaikki voittaisivat, jos valtio suojelisi ja ennallistaisi Inarissa sijaitsevat metsänsä.

Pohjois-Lapin metsät ovat tuttuja Inarissa asuvalle Jarmo Pyykölle.

13.11. 2:00 | Päivitetty 13.11. 6:43

Hento kuura on kuorruttanut suuren kupolikasvihuoneen. Perunat on nostettu, ja pihan laidalla kasvilavat valmistautuvat talven tuloon kelmeässä auringonpaisteessa. Lokakuinen aamupäivä Inarin Riutulassa on seesteinen.

Jarmo Pyykkö avaa punaisen hirsitalonsa kirkkaankeltaisen oven ja viittoo tulemaan sisälle.

Vanha talo hengittää rauhallisesti. Siinä mielessä se on ihan niin kuin omistajansa.

Sen sijaan rauhallinen ei ole ollut Pyykön työtahti. Viimeiset 25 vuotta hän on työskennellyt ahkerasti Inarin metsien suojelemisen puolesta.

Pyykön kotikunta Inari on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta. Se peittää viisi prosenttia koko Suomen pinta-alasta ja on noin 22 kertaa suurempi kuin Helsinki, Espoo ja Vantaa yhteensä. Asukkaita on 7 000.

Inarilla on muitakin mainitsemisen arvoisia meriittejä: se on saamelaiskulttuurin keskus, ja peräti 72 prosenttia sen pinta-alasta on suojeltu.

Mutta Inarin metsät ovat myös jatkuva riidanaihe. Valtio on paikkakunnan suurin maanomistaja, ja siksi kiistoissa ovat usein olleet vastakkain hakkuita tekevä Metsähallitus ja laidunalueita puolustavat poronhoitajat.

Viime vuosina Inarissa on riidelty erityisesti vanhoista ja luonnontilaisista metsistä. Vastakkain ovat olleet yksityiset metsänomistajat, metsäteollisuuden puunostajat ja ympäristöjärjestöt.

Lähes aina kähinöissä on ollut mukana myös tamperelaissyntyinen Pyykkö, se ”mistään mitään tietämätön etelän hippi”, niin kuin näillä leveyksillä ulkopuolisia toisinaan kutsutaan.

Jarmo Pyykön ansioluettelon kirjoittaminen on lähes mahdoton tehtävä. Hän ei ole viranomainen, eikä hänellä ole ollut metsäkiistoissa mitään virallista roolia.

Omien sanojensa mukaan 56-vuotiaalla Pyyköllä ei ole ”uraa eikä titteliä”.

Silti hän tuntuu olevan osallisena kaikessa, mitä Inarin metsissä tapahtuu.

Paikkakunnalla ei ole koko 2000-luvulla tehty yhtään suojelupäätöstä, jossa Pyykkö ei olisi ollut jollakin tavalla mukana tai vähintään tietoinen asiasta.

Neljännesvuosisadassa asenteet metsien suojeluun ovat muuttuneet myös pohjoisessa Lapissa, sanoo Jarmo Pyykkö.

”Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on ollut määräävin tekijä ajattelussani.”

Ensimmäisen kerran Pyykkö otti osaa Inarin metsäkiistoihin Pietarin Tupavaarassa vuonna 2001.

Saamelaiset poronomistajat olivat vastustaneet Metsähallituksen hakkuita porojen laidunmailla. Pyykkö lähti vaimonsa Maijun kanssa tutustumaan alueelle. He löysivät sieltä kaksi uhanalaista kääpälajia, riekonkäävän ja sirppikäävän.

Hakkuut peruttiin.

Nykyään sama luonnontilainen metsä on yhä paikoillaan. Sen ympärille on perustettu lisääkin luonnonsuojelualueita.

Parhaiten Pyykkö muistetaan kuitenkin osallisuudestaan Inarin vuoden 2005 metsäsotaan. Niin kuin Pietarin Tupavaaralla, tässäkin olivat vastakkain poronhoitajat ja Metsähallitus.

Poromiehet olivat nousseet vastustamaan Metsähallituksen hakkuita Inarin Nellimissä. Heidän tukenaan oli myös ympäristöjärjestö Greenpeace, mutta se ei ollut sattumaa. Se oli Pyykön ansiota.

Greenpeacen kanssa kiistasta tuli globaali. Tarinakin sai uusia sävyjä. Siinä alkuperäiskansat taistelivat oikeuksistaan valtiota ja suuryrityksiä vastaan.

Sota sai lopulta yllättävän lopputuloksen.

Vuonna 2006 kolme nellimiläistä poromiestä haastoi Metsähallituksen oikeuteen ja vaati laidunalueiden säästämistä hakkuilta. Se ei tuottanut tulosta. Poromiehet hävisivät pitkän käräjöinnin.

Mutta ennen kuin he ehtivät valittaa päätöksestä hovioikeuteen, Metsähallitus tarjosi sopimusta. Se ehdotti, että poromiesten esittämät metsäalueet rauhoitetaan hakkuilta 20 vuodeksi.

Pyykön mukaan syy tähän oli heidän laaja todistusaineistonsa: Hakkuut olisivat tuhonneet alueen parhaimpia laidunmaita, ja Metsähallitus tajusi, että hovioikeudessa häviämisen riski olisi suuri.

Pyykkö oli oikeuskäsittelyssäkin mukana poromiesten tukena.

Nellimin sopimuksen jälkeen porojen laidunalueita rauhoitettiin 20 vuodeksi myös Muotkatunturin, Hammastunturin, Paatsjoen ja Muddusjärven paliskuntien alueilla.

On osittain Pyykön ansiosta, että Metsähallitus muutti näin radikaalisti käytäntöään ja alkoi huomioida paikallisten poronhoitajien mielipiteitä suunniteltuihin hakkuisiin. Nykyään Metsähallitus ei enää tee hakkuita alueilla, joissa paliskunnat vastustavat niitä.

Jarmo Pyykkö katselee vanhassa inarilaisessa metsässä puissa kasvavia luppoja ja naavoja.

Inarissa Pyykkö on profiloitunut ennen kaikkea saamelaisten poronomistajien auttajana.

Hänen mukaansa ennen vuoden 2005 metsäsotaa oli paljon saamelaisia, jotka eivät tunteneet kaikkia oikeuksiaan ja niiden todellista voimaa.

”Sitä, miten alkuperäiskansojen oikeuksien heikentämiskielto on vahvistettu kansainvälisin sopimuksin ja perustuslaissa.”

Pyykkö muistelee, että joillakin vanhemman polven poromiehillä oli jopa käsitys, että heidät voidaan haastaa oikeuteen, jos he vastustavat Metsähallituksen hakkuita.

Ennen saamelaiskysymyksiä Pyykön kiinnostus luonnonsuojeluun kohdistui kansainvälisiin kysymyksiin. Molemmissa tapauksissa kyse on yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta.

”Voisi sanoa, että yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus on ollut määräävin tekijä ajattelussani.”

Pyykkö aloitti kansainvälisen politiikan opinnot Tampereen yliopistossa vuonna 1985. Hän oli mukana kehitysmaaliikkeessä ja edisti Reilun kaupan tavoitteita.

Hän lähti tekemään gradua eteläiseen Afrikkaan puoleksi vuodeksi mutta koki ajan liian lyhyeksi paikan historian ja kulttuurin ymmärtämiseen. Toimiminen ilman syvällistä ymmärrystä tuntui väärältä.

Gradu jäi sillä reissulla tekemättä, mutta kansainväliset tehtävät jatkuivat muun muassa Venäjällä, jossa Pyykkö työskenteli WWF:lle ja vastusti Vienan Karjalan luonnonmetsien hakkuita.

Sitten hän muutti Inariin, koska kuvitteli sen Venäjän jälkeen rauhalliseksi paikaksi asua. Vähänpä hän tiesi.

Pyykkö ottaa kauhalla vettä ämpäristä ja täyttää vedenkeittimen. Hanastakin tulisi vettä, mutta Pyyköillä juomavedeksi kelpaa vain kirkas järvivesi.

Viime vuosina metsäkiistat ovat painottuneet Inarissa yksityismetsiin, ja Pyykkö on ollut mukana hankkimassa rahoitusta niiden suojeluun. Se on tuottanut tulosta. Lappi on saanut muun muassa ympäristöministeriöltä seitsemän miljoonaa euroa Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluun.

Lue lisää: Suomessa on täysin ainutlaatuinen ”ikuinen metsä”, jolle kukaan ei osaa tehdä mitään – nyt se uhkaa päätyä mökkitonteiksi

Pyykön mukaan metsäomistajien saamat suojelukorvaukset ovat nykyään suurempia kuin metsistä puun myynnillä saatava tuotto. Suojelusta on tullut taloudellisesti kannattavaa, mutta isossa kuvassa se ei vielä näy. Luonnon monimuotoisuus heikkenee edelleen.

Silti Pyykkö on optimistinen Inarin metsien tulevaisuuden suhteen. Hänen mukaansa luonnonsuojelun ja talouselämän ristiriidasta on nyt siirrytty tilanteeseen, jossa luonnonsuojelu edistää taloutta.

Jopa vuosituhannen alussa pahimpien metsäsotien aikaan Metsähallituksella työskennelleet ovat tulleet kiittelemään Pyykköä, tosin vasta eläköidyttyään.

Inarin metsissä vallitsee toistaiseksi rauha: 20 vuodeksi sovittu vapaaehtoinen laidunalueiden rauhoitus päättyy vuonna 2030.

Mitä sitten tapahtuu?

Pyyköllä on ehdotus. Tai ei se yksin hänen ole, ehdotusta on ollut miettimässä iso joukko paliskuntien kanssa yhteistyötä tekeviä ihmisiä, ympäristöjärjestöjä, vapaaehtoisia luontokartoittajia, metsäaktivisteja ja tutkijoita.

Pyykön mukaan Suomen valtiolla on ainutkertainen tilaisuus suojella ja ennallistaa Ylä-Lapin metsänsä.

”Niiden hakkaaminen olisi järjetöntä. Metsätalous ei kannata täällä.”

Hänen mukaansa metsien hiilinielut eli puuston ja maaperän säilyttämällä Suomi voisi saavuttaa ilmastotavoitteensa kansantaloudellisesti mahdollisimman edullisesti. Samalla hyötyisivät paikallistalous, luonnon monimuotoisuus ja poroelinkeino.

Suomesta tulisi kansainvälinen esimerkkitapaus. Maa, joka tajusi suojella läntisen Euroopan viimeiset laajat luonnontilaiset metsät.

”Mutta voi olla, että joku on eri mieltä.”

Jarmo Pyykkö pitää vanhoissa ja luonnontilaisissa metsissä kuljeskelemisesta myös vapaa-ajallaan. Tästä inarilaisesta mäntymetsästä on otettu puuta kotitarvekäyttöön.

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat