Saara-tytär sai jäädä kotiin – Riikka ja Pete ovat päättäneet katkaista suku­polvia kestäneen kurjuus­kierteen

Etelä-Karjalan hyvinvointialueella lasten huostaanotot ovat vähentyneet. Riikka ja Pete kertovat, millaista apua heidän perheensä sai.

Huostaanotto on viimesijainen keino lastensuojelussa.

28.11.2022 2:00 | Päivitetty 29.11.2022 13:55

Taas ne tulevat kyttäämään.

Se oli Riikan ja Peten tyypillinen reaktio, kun sosiaalityöntekijät tulivat käymään heillä.

Etelä-Karjalassa asuva pari ja heidän kouluikäinen tyttärensä Saara ovat olleet Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) lastensuojelun avohuollon asiakkaita jo pitkään.

Kolmikon nimet on muutettu asian arkaluonteisuuden vuoksi. Heidän oikea henkilöllisyytensä on kuitenkin toimituksen tiedossa, ja HS on haastatellut perheen luvalla myös heidän kanssaan toimivia lastensuojelun työntekijöitä.

Perheen vanhemmilla on ollut haasteita pitää kiinni arjen rutiineista ja Saaran perustarpeiden toteutumisesta. Vanhemmuuden haasteita lisäävät Saaran erityistarpeet: hänellä on todettu adhd. Myös Peten arkea hankaloittaa sama diagnoosi, Riikka taas kärsii masennuksesta. Perheessä on myös työttömyyttä ja taloudellisia vaikeuksia.

Saara on pienestä pitäen joutunut huolehtimaan asioista, joista hänen ikäisensä ei vielä kuuluisi huolehtia.

Viime kesänä sosiaalityöntekijät tulivat siihen tulokseen, etteivät lastensuojelun avohuollon tukitoimet olleet saaneet aikaan perheessä riittävää muutosta Saaran hyvinvoinnin turvaamiseksi. Se tarkoitti sitä, että Saaran huostaanottoa alettaisiin valmistella.

Lapsen huostaanotto on viimesijainen keino lastensuojelutyössä, ja se on yleensä seurausta pitkään jatkuneista ja vakavista ongelmista perheessä.

”Silloin silmissäni sumeni. Huusin tuskasta, enkä nähnyt enkä kuullut mitään”, Riikka kertoo.

Seuraavana päivänä Riikka otti vielä yhteyttä lastensuojeluun ja kysyi, eikö mitään ollut enää tehtävissä.

He olivat valmiit mihin vain, kunhan Saaraa ei vietäisi.

Julkisuudessa puhutaan paljon lastensuojelun kriisistä, mutta Etelä-Karjalan hyvinvointialueella lasten huostaanottojen määrä on ollut jo pitkään pienempi kuin Suomessa keskimäärin. 0–17-vuotiaiden lasten ja nuorten huostaanottoprosentti on Etelä-Karjalan alueella 0,6, kun koko maan keskiarvo on 1,2 prosenttia. Esimerkiksi Helsingissä vastaava prosentti on 1,5.

Mitä Etelä-Karjalassa tehdään siis oikein?

Etelä-Karjalassa pyritään tukemaan perheitä jo varhaisessa vaiheessa, niin etteivät haasteet perheissä pääse kasvamaan liian suuriksi, kertoo Marja Riikonen, Eksoten perhetukikeskuksen esihenkilö. Perhetukikeskus tarjoaa tukitoimia lastensuojelun asiakkaille.

Etelä-Karjassa sosiaalityöntekijöillä on aidosti aikaa perheille.

Käytännössä perheiden varhainen tukeminen on tarkoittanut Etelä-Karjalassa perheiden peruspalveluihin, kuten perhetyöhön, kotipalveluun ja sosiaaliohjaukseen, panostamista.

”Tämän ansiosta Etelä-Karjalassa lastensuojelun asiakasmäärät ovat kohtuulliset ja sosiaalityöntekijöillä on aidosti aikaa perheille”, Riikonen sanoo.

Riikosen mukaan Eksoten alueella pyritään myös siihen, että lasten sijoitukset kodin ulkopuolella eivät pitkity tarpeettomasti.

Lisäksi Etelä-Karjalassa on käytössä lastensuojelun systeeminen toimintamalli.

Siinä lastensuojelun asiakkaana olevan lapsen ja hänen perheensä kanssa toimii ”systeeminen tiimi”, johon kuuluvat tyypillisesti konsultoiva sosiaalityöntekijä, perheterapeutti, sosiaalityöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on suositellut toimintamallia jo vuodesta 2016, mutta sitä toteutetaan vaihtelevasti hyvinvointialueesta riippuen. Riikosen mukaan Etelä-Karjalassa systeemistä lastensuojelutyötä on lähdetty vielä syventämään perheiden toiveita kuuntelemalla.

Systeemisessä toimintamallissa perheen ja ammattilaisten välille pyritään luomaan luottamuksellinen ilmapiiri. Lastensuojelun asiakkaat kohdataan rakentavasti keskustellen, ei ylhäältä päin neuvoen.

”Yhdessä perheen kanssa keskustellaan ja suunnitellaan, millaista tukea he tarvitsevat, ja asetetaan tavoitteet ja keinot, miten niihin tavoitteisiin päästäisiin”, Riikonen sanoo.

Tapaamisissa työntekijät ja perhe tutustuvat toisiinsa ja etsivät yhdessä perheen tai lapsen tilanteen taustalla vaikuttavia tekijöitä.

Riikalla on lapsia myös aiemmista suhteistaan, mutta heidät on otettu huostaan.

”Systeemin tärkein yksikkö on kuitenkin perhe itse. Ajatuksena on, että kun perhe saa löytää itse ratkaisut ongelmiinsa, ne ovat myös kestävämpiä.”

Systeemisessä toimintamallissa on ammattilaisenkin näkökulmasta paljon etuja. Yksi merkittävimmistä on se, että kokonaiskuva perheen tai lapsen tilanteesta on useamman kuin yhden ihmisen tiedossa.

Luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen ei ole aina helppoa, jos asiakkailla on entuudestaan vain huonoja kokemuksia lastensuojelusta kuten esimerkiksi Riikalla. Hänellä on lapsia myös aiemmista suhteistaan, mutta heidät on otettu huostaan.

Ero vanhemmista lapsista on Riikalle kova paikka edelleen, ja heistä puhuessaan hänelle nousevat kyyneleet silmiin.

Vanhempien lasten huostaanottoon vaikutti aikoinaan osaltaan myös väkivaltainen suhde, jossa Riikka aiemmin eli. Peten kanssa Riikka on ensimmäistä kertaa elämässään suhteessa, jossa hänen ei tarvitse pelätä. Kun Saara syntyi, Riikka päätti, että tätä lasta ei häneltä vietäisi.

Ensimmäinen lastensuojeluilmoitus Saarasta tehtiin kuitenkin jo vauvana. Riikan mukaan sen teki tuttu sosiaalityöntekijä paikkakunnalta, jossa hän oli aiemmin vanhempien lastensa kanssa asunut.

”Hän ei edes tiennyt elämästämme mitään, mutta hän teki sen ennaltaehkäisevästi.”

Se tuntui epäreilulta.

Marja Riikonen kertoo, että lastensuojelun asiakkailla voi aika usein olla oletus, että sosiaalityöntekijät pyrkivät vain määräilemään heitä mielivaltaisesti tai viemään lapset vanhemmiltaan.

Luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen vaatii lastensuojelun ammattilaisiltakin avointa asennetta, jossa esitetään mieluummin kysymyksiä kuin tarjotaan valmiita ratkaisuja.

”Sosiaalityöntekijät kamppailevat jatkuvasti sen kysymyksen kanssa, mitä on riittävän hyvä vanhemmuus juuri tämän tietyn lapsen kohdalla”, Marja Riikonen sanoo.

Saaran perheen tapauksessa sosiaalityöntekijät olivat jo käyneet vanhempien kanssa lukuisia keskusteluja asioista, joiden perheessä pitäisi muuttua, jotta Saara voisi asua kotona.

Kun ne eivät olleet auttaneet, perheelle ehdotettiin perhekuntoutusta laitoksessa, jossa opeteltaisiin arjenhallinnan taitoja lastensuojelun työntekijöiden ohjauksessa. Tästä perhe kieltäytyi.

Vaikka lapsen kotiolot olisivat epävakaat, huostaanotto on traumaattinen kokemus.

Perheelle sopi kuitenkin ratkaisu, jossa perheen tueksi järjestettiin tiivis kuntoutusjakso, osittain perheen kotona ja osin laitoskuntoutuksena. Lisäksi perheen ympärille muodostettiin sosiaalityöntekijöistä ja perhekuntoutustyöskentelyn ohjaajista koostuva tiimi.

Kotona keskityttiin perusarjen pyörittämiseen pyykinpesuineen ja ruuanlaittoineen, laitoksessa taas perheen keskinäisen vuorovaikutuksen parantamiseen. Laitoskuntoutuksessa vanhemmat saattoivat myös antaa Saaralle huomiotaan ilman paineita arjen pyörittämisestä.

Sekä perhe että työntekijät kokivat uudenlaisen työskentelytavan toimivaksi.

Vaikka lapsen kotiolot olisivat epävakaat, huostaanotto on yleensä traumaattinen kokemus niin lapselle itselleen kuin hänen vanhemmilleen.

Sen tietävät myös Riikka ja Pete: heidät on kumpikin otettu huostaan omassa lapsuudessaan, ja sillä on ollut suuri vaikutus myös heidän myöhempään elämäänsä.

”Tosin minun kohdallani huostaanotto oli ainoa oikea vaihtoehto, koska lapsuudenkodissani oli väkivaltaa ja alkoholismia”, Pete kertoo.

”On vaikeaa olla hyvä vanhempi, jos ei ole itse koskaan saanut siihen mallia.”

Pete pääsi sijaiskotiin mutta ajautui jo varhain rikollisille poluille. Hän on viettänyt puolet elämästään laitoksissa, istunut myös vankilassa.

Systeemisessä toimintamallissa perheen ongelmia peilataan myös suhteessa sen historiaan ja perheenjäsenten elämäntarinaan.

Myös Pete ja Riikka piirsivät sukupuunsa ja pohtivat, miten aiempien sukupolvien malli on vaikuttanut heidän omaan elämäänsä ja vanhemmuuteensa.

Tehtävä tuotti merkittävän oivalluksen.

”On vaikeaa olla hyvä vanhempi, jos ei ole itse koskaan saanut siihen mallia”, Pete toteaa.

Samalla pari on myös alkanut ymmärtää, että sukupolvien ketjun voi katkaista. Se on motivoinut heitä tekemään töitä sen eteen, että voisivat tarjota Saaralle vakaamman arjen.

”En halua, että Saara joutuu enää kokemaan saman, minkä hänen isosisaruksensa ovat kokeneet ja minkä olen myös itse kokenut”, Riikka sanoo.

”Ja tosi tärkeä oivallus oli myös se, että sosiaalityöntekijät haluavat vain ja ainoastaan Saaran parasta”, Pete sanoo.

Systeemisessä toimintamallissa ammattilaiset pyrkivät myös löytämään perheen vahvuudet ja voimavarat.

Sen sijaan että toiminnasta etsittäisiin vain virheitä, pyritään vahvistamaan sitä, mikä on jo hyvää.

Rakkautta ja huumoria perheessä on riittänyt, vaikka konkreettiset vanhemmuuden taidot ovat olleet hukassa.

Riikan, Peten ja Saaran kohdalla se on tarkoittanut huumoria ja rakkautta. Niitä perheessä on riittänyt, vaikka konkreettiset vanhemmuuden taidot ovat olleet hukassa.

”Emme ole missään vaiheessa lakanneet rakastamasta Saaraa. Niitä oman perheensä ongelmia ei vain itse nähnyt samalla tavalla kuin ulkopuoliset”, Pete sanoo nyt.

Systeemiseen toimintamalliin kuuluu, että kaikista onnistumisista ja edistymisestä kiitetään ja kehutaan.

”Positiivisella vahvistamisella on ihmeellinen voima”, Marja Riikonen sanoo.

Systeemisessä toimintamallissa perheen kanssa sovitaan myös selkeistä tavoitteista ja aikajänteestä, jolla asiaa seurataan. Silloin perhe ei jää epätietoisuuteen, milloin heidän elämänsä sosiaalityöntekijöiden linssin alla päättyy.

Julkisuudessa korostuvat usein surulliset kertomukset lastensuojelusta: epäonnistumiset, joissa lapsi on päässyt putoamaan yhteiskunnan turvaverkon läpi.

”Siitä syntyy helposti mielikuva, että lastensuojelu ei toimi ja apua on aivan turha hakea. Pelkään, että joku voi jättää siksi hakematta apua” Marja Riikonen sanoo.

Vaikka Etelä-Karjalassa lastensuojelun tilanne on melko hyvä, Riikosen mukaan kehitettävää riittää.

Lasten ja nuorten päihdeongelmat sekä lisääntynyt ahdistuneisuus työllistävät lastensuojelua Etelä-Karjalassa kasvavassa määrin.

Jos perheessä on päihdeongelmia tai väkivaltaa, se tekee ongelmista heti vaikeammin ratkaistavia.

Myös lasten ja nuorten päihdeongelmat sekä lisääntynyt ahdistuneisuus työllistävät lastensuojelua Etelä-Karjalassa kasvavassa määrin.

Ongelma on niin uusi, ettei sen kohtaamiseen ole oikein työntekijöilläkään vielä mitään valmista mallia.

Saaran huostaanoton uhka on tällä hetkellä väistynyt.

Lastensuojelun ammattilaiset käyvät perheessä edelleen useamman kerran viikossa, mutta perhe osaa jo ottaa avun vastaan.

Luottamus sosiaalityöntekijöihin on rakentunut pikku hiljaa.

”Nykyään meillä on kaikilla jopa omat suosikkimme työntekijöistä”, Riikka kertoo.

Perheen arjessa on tapahtunut paljon konkreettisia parannuksia. Vielä joitakin kuukausia sitten Saaralle ei kelvannut kuin äiti, ja se uuvutti Riikkaa.

Nyt Petellä ja Saaralla on yhteinen, vain heidän kahden välinen juttunsa: Playstationilla pelaaminen. Silloin Riikka saa omaa aikaa. Riikka voi itsekin paremmin: hän on aloittanut terapian, ja hänellä on toimivampi lääkitys.

Arjen hallinnassa auttaa taulu, johon merkitään päivän ohjelma ja ateriat kellonaikojen tarkkuudella. Perheen elämä on ollut myös sopuisampaa, ja Riikka ja Pete ovat oppineet uudenlaista jämäkkyyttä. Saaraa kuullaan, mutta vanhemmat tekevät päätökset.

Lähitulevaisuuden konkreettisiksi tavoitteiksi on yhdessä sovittu muun muassa Saaran säännöllinen päivärytmi, hänen huoneensa raivaus ja kohtuullisen siisteystason ylläpitäminen kotona.

Vielä joitakin kuukausia sitten Pete ei olisi uskonut, että olisi valmis suosittelemaan perhekuntoutusta muillekin.

”Jos sellaista tarjotaan, se kannattaa ottaa vastaan.”

Oikaisu 29.11. klo 13:51: Laitoskuntoutuksessa arjenhallinnan taitoja opetellaan lastensuojelulaitoksen työntekijöiden, ei sosiaalityöntekijöiden ohjauksessa.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat