Kiinniotto ravintolassa: miehellä kaasu­sumuttimia, nyrkkirauta, puukkoja sekä huumaus­ainetta

Hämeen poliisin vanhemman konstaapelin Sami Miettisen mukaan on poikkeuksellista, että henkilön hallusta löydetään näin laaja arsenaali erilaisia esineitä.

Miehen kiinniotto tapahtui ilman vastustamista.

12.11. 12:09

Poliisi otti lauantain vastaisena yönä heinolalaisesta ravintolasta kiinni miehen, jonka hallusta löydettiin luvattomia kaasusumuttimia, nyrkkirauta, veitsiä sekä huumausainetta.

Ilmoitus hankalasti käyttäytyvästä ja häiriötä aiheuttaneesta miehestä tuli poliisin tietoon heti puolen yön jälkeen.

Poliisi teki paikalla turvallisuustarkastuksen, jonka yhteydessä esineet ja huumausaine löydettiin.

Mies otettiin kiinni rikoksista epäiltynä. Kiinniotto tapahtui Heinolan keskustassa sijaitsevassa ravintolassa.

Hämeen poliisin vanhemman konstaapelin Sami Miettisen mukaan kiinniotto tapahtui rauhallisesti.

”Mitään vastustamista ei ollut.”

Miettisen mukaan aika ajoin otetaan kiinni henkilöitä, joiden hallusta löytyy esimerkiksi luvaton kaasusumutin tai veitsi. On kuitenkin poikkeuksellista, että henkilön hallusta löydetään näin laaja arsenaali erilaisia vahingoittamistarkoitukseen käytettäviä esineitä.

”Onhan tämä sillä tavalla poikkeuksellista, että yhdeltä ihmiseltä löytyy niin paljon erilaisia tavaroita.”

Kiinniotettua, noin 30-vuotiasta miestä epäillään huumausainerikoksesta, lievästä ampuma-aserikoksesta, vaarallisen esineen hallussapidosta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Henkilön motiivi ei ole tiedossa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat