Suomi ottaa riskin ostamalla aseita maasta, joka pelkää Venäjää

Ukrainan sota osoittaa, että Suomen valtiojohdon on nyt syytä pohtia, kuinka viisasta on ostaa aseita Israelista, kirjoittaa HS:n turvallisuuspolitiikkaa seuraava toimittaja Jarmo Huhtanen.

Merivoimien käytössä on Euro Spike -niminen rannikko-ohjus, jonka valmistusmaaksi ilmoitetaan Saksa. Ohjus kuuluu kuitenkin israelilaisten kehittämään Spike-ohjusperheeseen.

24.11. 2:00 | Päivitetty 24.11. 6:39

Israelista on tullut viime vuosina yksi Suomen puolustusvoimien hovihankkijoista. Parhaillaankin Puolustusvoimat valmistelee satojen miljoonien eurojen kauppaa israelilaisyhtiöiden kanssa.

Suomi on ostanut Israelista maanpuolustuksen kannalta keskeisiä asejärjestelmiä. Niiden tärkeys on näkynyt ja korostunut Ukrainassa käytävässä sodassa.

Ukrainakin on pyytänyt Israelilta aseapua mutta ei ole sitä saanut. Humanitaarista apua Israel on kuitenkin tarjonnut.

Israelin valitsema linja Ukrainan aseavun suhteen on poikennut useimmista muista länsimaista. Lähes suomettuneelle haluttomuudelle on omat perustellut mutta itsekkäät syynsä: Israel pelkää Venäjän reaktiota.

Israelin itsekkyyden pitäisikin kiinnostaa Suomen valtiojohtoa tilanteessa, jossa Suomea varustetaan israelilaisilla aseilla ja Suomen ainoa potentiaalinen aseellinen uhka tulee Venäjältä.

Ukrainan sota on paljastanut raa’alla tavalla sen, mitä asejärjestelmiä modernissa sodankäynnissä erityisesti tarvitaan.

Tällaisia järjestelmiä ovat esimerkiksi lennokit, ohjukset, ilmatorjuntajärjestelmät ja vastatykistötutkat. Niitä Ukrainakin nyt havittelee.

Kaikkia edellä mainittuja järjestelmiä on Suomi ostanut viime vuosikymmenen aikana Israelista tai ainakin suunnittelee ostavansa lähiaikoina.

Millaisista aseista on siis kyse?

Kymmenen vuotta sitten Suomi tilasi israelilaiselta Aeronautics Defence Systems -yritykseltä Orbiter-minilennokkijärjestelmän.

Orbitereja käytetään pataljoonissa ja taisteluosastoissa valvontaan, tiedusteluun ja tulenjohtoon. Tällaisesta toiminnasta näkyy esimerkkejä tuhansissa Ukrainan sodasta julkaistuissa videoissa.

Puolustusvoimat esitteli Orbiter-minilennokkijärjestelmää Santahaminassa kuusi vuotta sitten.

Kesällä 2018 Suomi osti Israelista Gabriel-pintatorjuntaohjuksia. Niistä on tulossa Merivoimien ehdottomasti tärkein asejärjestelmä merimiinojen rinnalle.

Gabrielit asennetaan tuleviin uusiin sotalaivoihin ja peruskorjattuihin Hamina-luokan ohjusveneisiin.

Gabriel on tärkeä ohjus, sillä niitä voi ampua myös maalta ja myös maalla oleviin kohteisiin. Kauppaan liittyi optio hankkia ohjuksia lisää.

Ukraina upotti huhtikuussa omalla meritorjuntaohjuksellaan Venäjän Mustanmeren laivaston lippulaivan Moskvan.

Gabriel-pintatorjuntaohjuksia voidaan ampua sekä meri- että maamaaleihin.

Puoli vuotta Gabriel-kaupan jälkeen Suomi kertoi ostavansa israelilaisen Elta Systemsin vastatykistötutkia.

Vastatykistötutkat ovat järjestelmä, jota Puolustusvoimilla ei nyt ole. Niiden avulla paikannetaan ja tuhotaan vihollisen tykistöaseita. Tutkat ovat osoittautuneet Ukrainassa erittäin tärkeiksi, ja niidenkin lisäostoista Suomeen on olemassa optio.

Parhaillaan ovat käynnissä neuvottelut jopa satojen miljoonien eurojen ilmatorjuntaohjuksien ostamisesta, sillä Suomi aikoo ostaa ensi vuoden alkupuoliskolla korkeatorjuntaan kykenevän ohjusjärjestelmän.

Suomelta puuttuu tällainen korkealle ulottuva ohjusjärjestelmä, mikä on ollut yksi suurimpia puutteita Puolustusvoimien arsenaalissa.

Suomen ilmatorjuntaohjushankinta tehdään sekin Israelista, sillä tarjouskilpailussa on päässyt loppusuoralle vain kaksi israelilaista yritystä eli Israel Aerospace Industries ja Rafael Advanced Systems.

Israel ei halua suututtaa Venäjää.

Puolustusvoimilla on ollut hyvät tekniset perustelut ostaa aseita Israelista. Siellä kehitetään ja valmistetaan maailman ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvia asejärjestelmiä. Se on huomattu myös muualla.

Israelilainen Haaretz-lehti kertoi juuri, että viime vuosi oli Israelin historian ennätysvuosi aseviennissä. Aseita vietiin 11,3 miljardin dollarin arvosta.

Haaretzin mukaan tästäkin vuodesta on tulossa viennin kannalta loistava.

Kirsikaksi kakun päälle odotetaan Israelin historian suurinta asekauppaa, joka olisi ballistisia ohjuksia torjuvan Arrow 3 -järjestelmän myynti Saksaan. Kaupan arvo olisi jopa kolme miljardia dollaria.

Israel on suuri sotilasmahti. On jopa esitetty väitteitä, että Israelin massiivinen sotilasapu voisi olla Ukrainan voitolle ratkaiseva.

Israelin kieltäytyminen aseavun antamisesta on herättänyt närää muissa apua antaneissa maissa. Miksi Israel ei siis tarjoa Ukrainalle aseapua luontevana osana muuta läntistä yhteisöä?

Syynä on Israelin turvallisuuspolitiikka. Israel harjoittaa kylmää reaalipolitiikkaa, jossa etusijalla on sen oma etu.

Israel ei halua suututtaa Venäjää, koska Venäjä voi tehdä israelilaisten elämän vaikeaksi kahdessa tärkeässä asiassa.

Ensinnäkin Israel tarvitsee Venäjän yhteistyötä Syyriassa, jossa Israelin aseiden tähtäimessä ovat sen perivihollisen Iranin tukemat joukot ja varsinkin äärijärjestö Hizbollah.

Israelin ja Venäjän välillä on yhteisymmärrys siitä, että Venäjä ei puutu Syyriaan sijoitetuilla S-300- ja S-400-ilmatorjuntajärjestelmillään Israelin ilmaiskuihin.

Israel vastaavasti pitää huolen siitä, ettei Syyriassa oleville venäläisille joukoille satu Israelin iskuissa oheisvahinkoja.

Israel pelkää, että jos se aseistaa Ukrainaa, Venäjä kostaa yrittämällä tuhota Syyrian yllä lentäviä Israelin koneita.

Israelin etuna on lepytellä ja pysyä väleissä Venäjän kanssa.

Toinen syy Israelin vastahankaisuudelle Ukrainan aseistamisessa on Venäjällä asuva juutalaisyhteisö. Israel pelkää, että Venäjä vaikeuttaa juutalaisten muuttoa Israeliin.

Entisen Neuvostoliiton alueelta on muuttanut vuosikymmenten mittaan Israeliin yli miljoona ihmistä. Noin 15 prosenttia israelilaisista puhuu äidinkielenään venäjää.

Israelin etuna on lepytellä ja pysyä väleissä Venäjän kanssa. Se on israelilaista reaalipolitiikkaa.

Lokakuussa Kiovaan iskenyt venäläinen mutta Iranissa valmistettu lennokki. Israelilla uskotaan olevan tietoja siitä, miten näitä lennokkeja voitaisiin torjua.

Edellä kerrottu herättää useita kysymyksiä Suomen valtiojohdon pohdittavaksi.

Jos Suomen ja Venäjän välille syttyisi yhteenotto, miten Israelin odotetaan toimivan?

Voiko Suomi luottaa siihen, että Israel toimittaisi tänne esimerkiksi sodan aikana lisää ampumatarvikkeita, varaosia ja uusia aseita tuhoutuneiden tilalle?

Vai katsoisiko Israel tuolloinkin omaa etuaan ja antaisi vain lämmintä kättä?

Millaiset vakuudet Suomi on saanut? Vai onko saanut yhtään mitään?

Suomi on ottanut riskin ostamalla keskeisiä asejärjestelmiä maasta, joka on Venäjän hyökkäyssodan aikana erottautunut muusta läntisestä yhteisöstä Venäjän-politiikkansa suhteen.

Siitä seuraa viimeinen kysymys: kannattaisiko aseostot tehdä tulevaisuudessa jostain muusta maasta?

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Osaston luetuimmat