Autoilija törmäsi karanneeseen hevoseen, molemmat kuolivat

Henkilöauto törmäsi karanneeseen hevoseen Porvoossa. Auton kuljettaja ja hevonen kuolivat.

3.12.2022 18:33 | Päivitetty 3.12.2022 20:55

Henkilöauton kuljettaja kuoli hevoskolarissa Porvoossa lauantaina.

Onnettomuus tapahtui pelastuslaitoksen mukaan tiellä 55 eli Mäntsäläntiellä noin viiden aikaan iltapäivällä, pohjoisen suuntaan vievällä kaistalla Porvoon Vanhamoisiontien ja Askolan Monninkylän välillä.Poliisin tiedotteen mukaan hevonen oli karannut omistajaltaan ja juoksi ajoväylälle, kun henkilöauton kuljettaja törmäsi siihen. Molemmat kuolivat onnettomuudessa.

Kuljettaja oli yksin autossa eikä onnettomuudessa ollut muita osallisia. Alueen nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa ja onnettomuus tapahtui pimeällä suoralla tieosuudella, poliisi kertoo.

Tie oli suljettu liikenteeltä usean tunnin ajaksi onnettomuuden takia. Muutamaa minuuttia ennen iltayhdeksää poliisi tiedotti, että liikenne kulkee taas normaalisti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat