Juna törmäsi autoon vartioimattomassa taso­risteyksessä, auton kuljettaja loukkaantui

Onnettomuus tapahtui haja-asutusalueella Nurmeksessa Pohjois-Karjalassa. Tasoristeyksessä ei ole puomeja.

Tasoristeys sijaitsee entisen Valtimon kunnan alueella Nurmeksessa.

4.12.2022 16:25 | Päivitetty 4.12.2022 16:27

Yksi ihminen loukkaantui junan törmättyä henkilöautoon vartioimattomassa tasoristeyksessä Nurmeksessa Pohjois-Karjalassa, entisen Valtimon kunnan alueella.

Onnettomuus tapahtui sunnuntaina heti puolen päivän jälkeen Verkkojoentiellä. Paikka on haja-asutusalueella.

Tasoristeyksessä ei ole puomeja.

Henkilöauto ajoi tasoristeykseen, ja tyhjillään liikkeessä ollut puutavarajuna törmäsi autoon. Junan kuljettaja arvioi, että junan nopeus oli törmäyshetkellä noin 60 kilometriä tunnissa.

Juna oli menossa Nurmeksesta Kajaanin suuntaan.

Auton kuljettajana ollut 35-vuotias mies loukkaantui törmäyksessä. Pelastuslaitos joutui irrottamaan kuljettajan ajoneuvosta. Hänet kuljetettiin jatkohoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.

Junan kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat