”Saatanan tunarit” – Keskustan kannattajilta ei juuri löydy sympatiaa nyky­menolle

Keskustan ydinmailla Kempeleessä muistutettiin, ettei nykyhallitukseen olisi pitänyt alun alkaenkaan mennä.

Kempeleessä asioinut tyrnäväläinen Arvo Rekinen kertoi vaihtaneensa keskustan kokoomukseen.

8.12.2022 21:41

Kempele

Arvo Rekinen äänesti aiemmin keskustaa, mutta nyt hänen puolueuskollisuutensa on hiipunut samaa tahtia galluptulosten kanssa.

Syy siihen löytyy hallituksesta, johon keskustan ei Rekisen mielestä olisi alun perinkään pitänyt lähteä.

”Keskusta on ollut vasemmisto-viheristön tukitolppana ja joutunut omista peri­aatteistaan luopumaan joka asiassa. Se on ollut ainoa porvaripuolue hallituksessa, jossa voimakas vasemmisto ja vihreät ovat puolensa pitäneet.”

Rekinen sanoo suoraan vaihtaneensa puoluetta.

”Minusta on tullut kokoomuslainen sitten. Jos on taloudellisesti asiat kunnossa, kokoomus on silloin sopiva puolue.”

Tyrnävällä asuva Rekinen kertoo päätöksestään asioidessaan Kempeleen kauppa­keskus Zeppelinissä. Oulun kupeessa sijaitsevat Tyrnävä ja Kempele ovat molemmat keskustan vahvaa kannatusaluetta.

Esimerkiksi viime kuntavaaleissa keskusta sai Kempeleessä 36,5 prosenttia äänistä.

Keskustan kannatus laski ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa alle kymmenen prosentin Ylen torstaina julkaistussa gallupissa. Taloustutkimuksen toteuttamassa gallupissa keskustan kannatus oli yhdeksän prosenttia. Kannatus oli vähentynyt erityisesti 35–64-vuotiaiden ja varsinkin naisten joukossa.

Ykkösenä kyselyssä oli edelleen kokoomus 24 prosentilla.

”Se on vähän semmoinen vihertävä sekin”, Rekinen sanoo mielipiteensä keskustan puheenjohtajasta Annika Saarikosta.

Keskustan viimeisimpiin käänteisiin Rekinen on tyytyväinen. Hän kiittää Saarikkoa siitä, että puolue lähti ennallistamisasiassa opposition matkaan.

”Kyllähän yksityisomistuksesta pitää pitää huoli. Se on selvä asia.”

Lue lisää: Keskustan kannatus­kamppailussa kaikki pelimerkit eivät ole sen omissa käsissä

Keskustan kannatus on vähentynyt tänä vuonna myös HS:n gallupeissa. Kannatus ei ollut keskustalle korkea hallituskauden alkaessakaan, runsaat 12 prosenttia, ja kauden mittaan se on vaihdellut jonkin verran.

Aluevaalien aikaan tämän vuoden alussa nähtävissä oli selkeää elpymistä ja keskusta teki paluun kolmen suuren puolueen joukkoon. Sen jälkeen kannatus on pudonnut roimaa tahtia.

Vielä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa keskusta oli suurin puolue 21 prosentin ääni­osuudella. Pääministeriksi valittiin tuolloin kempeleläinen keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

Viime eduskuntavaalien jälkeen moni piti keskustan käännöstä vasemmalle ja punamultahallitukseen menoa surkeana ratkaisuna.

”Puolueen viestin kirkastaminen ei ole tietenkään yksinkertaista, kun hallituksesta käsin pitää puolustaa kompromisseja”, kempeleläinen keskusta-aktiivi Maija Mattila arvioi HS:lle tuolloin.

Joulukuinen lumisade sakenee kauppakeskuksen pihalla. Pentti Peltola on nähnyt tuoreimman gallup-tuloksen eikä ole tyytyväinen.

Pentti Peltolan mielestä keskustan kannatuslaskun syynä on toimiminen vasemmistohallituksessa.

”Saatanan tunarit. Kekkonen muistuu mieleen”, hän sanoo.

Keskustan kannatuslaskun syynä Peltolakin pitää vasemmistohallituksessa toimimista. Alun alkaen hänelle syntyi käsitys, ettei tästä hyvää seuraa.

Peltola sanoo kyllästyneensä menoon jo niin, että A-Studion alkaessa hän kääntää kanavaa tai poistuu keittiöön.

Saarikkoa Peltola pitää fiksuna.

”Ei hän ole ainoa tässä, joka on alakynteen jäänyt. Siellä on monia nimeltä mainitsemattomia kurvisia.”

Kempeleläinen Riitta Parkkinen ei oikein tiedä, ketä alkaisi seuraavaksi kannattaa. Kun kunnan oma mies Juha Sipilä ei enää lähde ehdolle, se vaikuttaa Parkkisen arvion mukaan laskevasti keskustan kannatukseen seudulla.

Riitta Parkkinen pohti keskustan laskevia kannatuslukuja paikallisen marketin edustalla.

Jaana Leinon mielestä keskusta on puolueena jäänyt ajastaan jälkeen.

”Se ei tunnista tarpeita ja ajatuksia, joita ihmisillä tänä päivänä on hyvinvoinnin suhteen.”

Saarikon syyksi Leino ei keskustan jälkeenjääneisyyttä laittaisi.

”Voi olla tekemätön paikka yhdelle ihmiselle”, hän arvelee.

Keskusta on profiloitunut viime aikoina riitelijänä muun muassa EU:n ennallistamis­asetusta koskevissa kärhämissä.

Jaana Leino asioi torstaina kauppakeskus Zeppelinissä. Hän ei panisi keskustan jälkeenjääneisyyttä Saarikon syyksi.

Esko Iivonen sanoo keskustan pitäneen aina maalaisen puolta.

”Maalaisten täytyy osa ansioista ottaa sieltä metsästä. Se on niin yksinkertaista.”

Hallitustaipaleellaan keskusta on kuitenkin ollut ajamassa asioita Iivosen mielestä hieman toisin.

”Se on se perimmäinen syy”, hän arvioi kannatuslaskua.

Esko Iivonen mietti Kempeleessä syitä keskustan huonoon kannatukseen.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat