Vanhemmat epäilevät lapsensa joutuneen seksuaali­rikoksen uhriksi seurakunnan kerhossa

Seksuaalirikoksen uhriksi epäilty lapsi on osallistunut sekä Vaasan suomalaisen että ruotsalaisen seurakunnan kerhon toimintaan.

20.12.2022 15:59

Ilkka-Pohjalainen kertoi maanantaina, että pienen lapsen vanhemmat ovat tehneet ilmoituksen epäilystään, että heidän lapsensa on syksyn aikana saattanut joutua seksuaalirikoksen uhriksi Vaasassa seurakuntien kerhotoiminnassa.

Poliisi ilmoitti tiistaina aloittaneensa asiasta esitutkintalain mukaisen esiselvityksen.

Esiselvityksen tarkoituksena on selvittää asiaan liittyviä seikkoja. Esiselvityksen päätyttyä asiasta kirjataan rikosilmoitus, jos on syytä epäillä, että rikos on tapahtunut.

Vaihtoehtoisesti esiselvityksessä voidaan päätyä myös siihen, ettei esitutkintaa aloiteta, jos asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Tuomo Klapuri ja Vaasan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra Mikael Forslund vahvistivat maanantaina Ilkka-Pohjalaisessa saaneensa tiedon tällaisesta ilmoituksesta.

Asiasta tekee epäselvän se, että tiedossa ei ole, kumman seurakunnan toiminnassa epäilty rikos on tapahtunut. Lapsi on ollut mukana molempien seurakuntien kerhoissa.

Molemmat kirkkoherrat olivat saaneen tiedon asiasta viime viikolla. Vanhempia asiasta tiedotettiin perjantaina. Loppuviikko meni seurakunnilta asian selvittelyyn.

Molemmat kirkkoherrat kertovat Ilkka-Pohjalaisessa auttavansa viranomaisia kaikin mahdollisin tavoin.

Ilmoitus on hämmentynyt molemmissa seurakunnissa.

Vaasan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Klapuri kertoo Ilkka-Pohjalaisessa, että seurakunnan kerhoissa lasten kanssa on koko ajan kaksi koulutettua lastenohjaajaa. Samaa sanoo ruotsalaisen seurakunnan Forslund.

”Kukaan ei ole yksin lasten kanssa”, Forslund kertoi lehdelle.

Klapurin mukaan ilmoitus otetaan kuitenkin vakavasti. Hän ei usko, että ilmoitusta on tehty kiusanteko­tarkoituksessa.

Poliisi tiedottaa seuraavan kerran asiasta esiselvityksen päätyttyä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat