Vielä 1980-luvulla lapset hukutettiin joulu­lahjoihin – Miksi lapset eivät enää tunnu leikkivän?

Moni nykyvanhempi harmittelee, että jälkikasvu ei enää leiki – pelaa vain. Leluihin ja leikkimiseen perehtyneen tutkijan Katriina Heljakan mielestä asiasta ei kannata olla huolissaan.

Eri aikakausien leluja: Playmobil-, Duplo-, Smurffi- ja Actionman- ja ponihahmoja sekä aakkospalikoita ja Fisher Price -kassakone.

23.12.2022 2:00 | Päivitetty 23.12.2022 13:55

Joulupukki, tule jo!

Aattoilta pitkä on – sen ovat tienneet lapset jo 1900-luvun alusta, jolloin joululahjojen jakaminen tavallisissa suomalaiskodeissa yleistyi.

Joululahjat olivat kuitenkin pitkään käytännöllisiä: parempia kankaita, uudet damaskit, jotain hyvää syötävää. Varakkaissa perheissä saatettiin kuitenkin jo 1800-luvun lopulla muistaa lapsia leluilla, kuten vaikkapa soittorasialla, paperinukeilla tai tinasotilailla.

Lelulahjoja valmistettiin myös itse, kertoo tutkija Katriina Heljakka. Turun yliopistossa leluja ja leikkiä tutkinut Heljakka toimii myös Mannerheimin lastensuojeluliiton leikin asiantuntijana.

Heljakan mukaan ihmisillä on usein mielikuva, että ennen kuin leluja alettiin teollisesti valmistaa, lapsiparoilla oli hirveän ankeaa ja he joutuivat leikkimään lähinnä kivillä ja männynkävyillä.

”Leluja oli tietenkin vähemmän, ja niistä harvoista pidettiin parempaa huolta, mutta kyllä niitä kuitenkin jo oli. Harvaa leluvalikoimaa täydennettiin itse tekemällä”, Heljakka kertoo.

Köyhissä perheissä se ainokainen nukke saattoi saada jouluksi uuden mekon tai rakas keinuhevonen uuden maalikerroksen.

Sotien jälkeen 1950-luvulla talouskasvu ja vaurastuminen alkoivat näkyä myös suomalaisten joulunvietossa. Myös leluvalikoima kasvoi, ja yhä useammilla oli myös varaa ostaa niitä.

Leluja ostettiin kuitenkin pitkään lapsille vain jouluna ja syntymäpäivinä.

Käytettyjen lelujen Figurilandia-myymälästä Helsingin Malmilta löytyy runsaasti menneiden vuosien suosikkilahjoja. Kuvassa Barbien kauko-ohjattava auto 1980-luvulta.

Suurimmillaan lasten lahjavuoret olivat ehkä 1980-luvulla ennen 1990-luvun lamavuosia.

1980-luvulla lastenohjelmat alkoivat vaikuttaa entistä vahvemmin siihen, millaisia leluja markkinoille pukkasi. Tv-sarjojen ja elokuvien nimissä alettiin myydä lapsille ja nuorille paljon muutakin kuin vain leluja.

Lelututkija puhuu markkinoiden transmediaalisuudesta, jolla tarkoitetaan genrerajat ylittävää.

”Transmediaalisuus ei ollut 80-luvulla enää mikään uusi ilmiö, mutta se monimuotoistui ja runsastui silloin entisestään”, Heljakka sanoo.

Kehittyvä tekniikka alkoi avata uusia mahdollisuuksia myös lelumarkkinoille. 1980-luvulla tulivat ensiksi taskukokoiset elektroniikkapelit, sitten Commodore 64, 1990-luvulla tamagotchit, gameboyt...

Anttilan vuoden 1982 kuvastossa oli myös jo elektroniikkapelejä.

2020-luvulla teknologian ja pelillistymisen voittokulku on johtanut siihen, että nykyvanhemmat – ja lelukauppiaat – voivottelevat jo, etteivät nykylapset ole enää kiinnostuneita leluista ja että pelaaminen on korvannut leikin.

Pelejä on syytetty myös kivijalkalelukauppojen katoamisesta.

”Leikkiminen ei ole kadonnut minnekään, se on vain muuttanut muotoaan. Pelaaminen on nykyajan leikkimistä”, Heljakka huomauttaa.

Transmediaalisuus on vahvistunut entisestään, ja nykyään siihen osallistuu myös sosiaalinen media, Heljakka kertoo. Yksi hyvä esimerkki nykyajan transmediaalisuudesta on esimerkiksi fanifiktio.

Sosiaalinen media voi tehdä jostakin lelusta ilmiön, mutta myös lelubisnes ottaa vaikutteita sosiaalisesta mediasta. Heljakka mainitsee esimerkiksi emojit, jotka kelpaavat niin elokuvan kuin pehmolelujen aiheiksi.

Parina viime jouluna esimerkiksi erilaiset unboxing-lelut ovat olleet isoja hittejä. Unboxing-leluilla tarkoitetaan yllätyspakkausta, josta ei voi sitä ostaessaan tietää, mitä se sisältää.

”Yllätysmuna on tietysti vanha esimerkki unboxing-lelusta, mutta unboxing on sosiaalisesta mediasta tuttu termi: unboxing-videoissa ihmiset kuvaavat itseään avaamassa erilaisia pakkauksia”, Heljakka kertoo.

Nykyisiä lelumarkkinoita määrittelee parhaiten yksi sana: runsaus. Vanhojen suosikkien rinnalle syntyy koko ajan uutta. Netistä voi tilata mitä tahansa.

Vanhemmat ostavat lapsilleen usein leluja, jotka herättävät heissä itsessään lämpimiä ja nostalgisia muistoja.

Moni vanha hitti on ehtinyt kokea uuden tulemisen jo pariinkin kertaan.

”Olen itse 80-luvun lapsi ja leikin paljon My Little Ponyilla. Nyt olen nyt hankkinut niitä taas omalle lapselleni”, Heljakka kertoo.

Nykyiset My Little Ponyt muistuttavat kuitenkin enemmän jo isosilmäisiä keijuja kuin poneja, Heljakka huomauttaa.

My Little Ponyt olivat 80-luvun uutuus. Suosikkileluja myös kopioitiin ahkerasti ja kuvan figuurit ovat todennäköisesti kopioita.

”Ponit kokivat uuden tulemisen 2010-luvulla uuden animaatiosarjan myötä, ja niiden ulkonäössä on nähtävissä japanilaisen anime-kulttuurin vaikutus.”

Kasarilla poneilla leikkivät lähinnä tytöt. Nyt niitä hankitaan jo pojillekin.

”Yksi viime vuosien mullistavista käänteistä lelumarkkinoilla ollut se, että on herätty siihen, miten lelut ja leikit ovat ovat pitkään olleet sukupuolittuneita”, Heljakka sanoo.

Anttilan postimyyntikuvastossa mainostettiin myös maatuskoja vuonna 1982.

Lastenhuoneesta vyöryvä tavarapaljous on alkanut herättää monissa nykyvanhemmissa myös ahdistusta.

Heljakka uskoo, että tulevaisuuden suuria lelutrendejä ovat ekologisuus ja kierrätettävyys.

”Miten lelu on valmistettu? Kuinka hyvin lelu kestää aikaa? Voiko sen korjata? Saako siihen varaosia? Tällaiset kysymykset tulevat varmasti nousemaan entistä tärkeämmäksi”, Heljakka pohtii.

Parhaat lelut kestävät jo nyt aikaa, ja uudet sukupolvet löytävät ne uudestaan. Rakennuspalikat ja teddykarhu ovat esimerkkejä leluista, joiden suosiota eivät lelutrendit hetkauta.

Aikaa kestäviä klassikkopalikoita.

”Kuvaavaa on, että kun pandemian alussa maailmalla levisi nallehaaste, nallesta tuli resilienssiobjekti, jonka tarkoitus oli levittää lohtua ja toiveikkuutta. Nalle sopi tähän tarkoitukseen mainiosti, koska sellainen löytyi melkein joka kodista”, Heljakka sanoo.

Ja jos nykylapset seikkailevat mieluiten digitaalisissa maailmoissa, perinteiset leluvalmistajat ovat löytäneet uutta asiakaskuntaa aikuisista. Esimerkiksi Legolla on nykyään jo iso valikoima monimutkaisia, vain vain aikuisille suunnattuja rakennussarjoja.

Heljakka ei usko, että leikkimisen puolesta pitäisi olla huolissaan. Se voi muuttaa muotoaan, mutta ei ole katoamassa mihinkään.

”Leikki on sukupolvirajat ylittävä kokemus, ja kyky leikkiä erottaa ihmisen koneesta.”

Smurffi-figuureja 1970- ja 1980-luvuilta.

Legot ja Duplot ovat olleet suosiossa jo vuosikymmeniä.

Playmobilin merirosvolaiva 1980–1990 -lukujen taitteesta.

Teenage Mutant Ninja Turtles -lelut nousivat suosioon 1990-luvulla tv-sarjan ansiosta.

Kovamuoviset Gogo-figuurit olivat lasten vaihtovaluuttaa 2000-luvun alussa.

Action Man -nuket olivat poikien vastine Barbie-leluille.

Oikaisu 23.12.2022 klo 12.10: Vaihdettu artikkelin kuva vanhoista My Little Pony -leluista. Aiemmassa kuvassa ei ollut aitoja My Little Pony -figuureja vaan jäljitelmiä. Vaihdettu kuvateksti 23.12.2022 klo 13.55: kuvassa olevat ponihahmot ovat todennäköisesti jäljitelmiä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat