Nykynuoret eivät enää lääkitse tunne­ongelmiaan alkoholilla – Tilalle löytyivät täysin uudet vitsaukset

Alkoholia käytetään nykyään vähemmän tunteiden selvittelyyn, mutta moni nuori pakenee tunteitaan suorittamiseen tai sosiaaliseen mediaan, kertoo psykologi.

Pontikkapannu Herttoniemen metsässä Helsingissä vuonna 1962.

| Päivitetty

Milloin suomalaiset oppivat tunnistamaan tunteensa ja puhumaan niistä?

”Jokainen ihminen kokee tunteita, ja jokaisella ihmisellä on tunnetaitoja”, sanoo Mieli ry:n asiantuntijapsykologi Tiina Tuominen.

Sukupolvien ja aikakausien välillä on kuitenkin eroja siinä, miten tunteita on käsitelty ja tunnetaitoja hallittu. Suuri muutos tapahtui vuosituhannen vaihteessa.

1980-luvun alusta noin 1990-luvun puoliväliin asti syntyneitä kutsutaan millenniaaleiksi. Heidän jälkeensä estradille taas on astellut z-sukupolvi.

”Millenniaalit ja z-sukupolvi ovat selkeästi kiinnostuneempia tunnetaidoista ja itsensä kehittämisestä kuin edelliset sukupolvet. Viimeisten 20 vuoden aikana ilmapiiri on muuttunut selkeästi”, Tuominen sanoo.

”Samalla psykologia tieteenalana on kehittynyt valtavasti.”

Vaikka sukupolvet vaihtuvat, yksi elementti on pysynyt osana suomalaisten tunne-elämää.

”Alkoholi on pikavippi, yksinkertainen helpotus.”

Alkoholilla on keskeinen rooli suomalaisten tunnetaitojen historiassa.

Nuoremmat sukupolvet käyttävät alkoholia keskimäärin vähemmän. Tästä huolimatta vanhempien voimakas alkoholinkäyttö ja alkoholismi näkyvät millenniaalien kesken suorastaan sukupolvikokemuksena psykologien vastaanotoilla, Tuominen kertoo.

Jos ei ole koskaan kohdannut tunteitaan, voi niiden äärelle pysähtyminen olla kivuliasta, pelottavaakin. Tällöin mieli halajaa helposti kohti nopeita ratkaisuja.

”Alkoholi on pikavippi, yksinkertainen helpotus”, Tuominen sanoo.

”Ongelmana on, että voimakas tunne saatetaan kyllä tunnistaa mutta sitä vastustetaan kokemuksen tasolla, jolloin tunteen kohtaamiseen liittyvät edut jäävät saamatta. Tunnetaidot jäävät helposti kehittymättä, jos tunteiden noustessa valitsee jatkuvasti pikavipin.”

Tunteet syntyvät kehon ja aivojen yhteispelinä. Jokaisella tunteella onkin kehollinen vastineensa. Esimerkiksi viha synnyttää vahvan värinän paitsi päähän myös kämmeniin. Siksi vihainen ihminen kurtistaa helposti kasvojaan ja rutistaa käsiään yhteen.

Tunteet voidaan karkeasti jakaa primaari- ja sekundaaritunteisiin. Primaaritunteet ovat luonnollisia tuntemuksia, jotka syntyvät jonkin ulkoisen ärsykkeen johdosta. Sekundaaritunteet taas ovat reaktioita primaaritunteisiin.

Esimerkiksi surun tai pelon sekundaaritunne eli seuraus voi olla viha.

Jos ihmisen tunnetaidot eivät ole riittävät, hän ei välttämättä osaa tunnistaa ja käsitellä suruaan tai pelkoaan, mikä taas voi johtaa vihaan. Ja jos vihaansa ei osaa tunnistaa ja käsitellä vielä tässäkään kohtaa, se voi purkautua esimerkiksi päihteiden käyttönä tai tappelemisena.

”Psykologian teorioita tunnetaan paremmin, mikä kertoo korkeasta sivistyksen tasosta. Samalla se voi kuitenkin johtaa tunteiden välttelyyn, jos niitä yritetään selittää älyllisesti.”

Tuomisen mukaan lähes kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyy tunteita. Niiden sulkeminen onkin siis kuin sulkisi osan ihmisyydestään.

Jos tunnetaidot puuttuvat, ihminen on omien tunteidensa vanki, ilman ohjausta lipuva ajopuu.

”Heikentynyt terveys, läheisyyden väheneminen, väärinymmärrysten lisääntyminen, etääntyminen. Puutteelliset tunnetaidot aiheuttavat monia ikäviä asioita”, Tuominen luettelee.

Mutta mitä Tuominen sanoo nykypäivästä? Millä tasolla nuorten sukupolvien tunnetaidot ovat?

Hyvällä, vaikka takaiskuiltakaan ei vältytä. ”Nykyisin alkoholia käytetään vähemmän, mutta moni pakenee tunteitaan suorittamiseen tai sosiaaliseen mediaan.”

Lisäksi nuorempi sukupolvi käyttää tunteiden alas painamiseen ”älyllistä teoretisointia”.

”Psykologian teorioita tunnetaan paremmin, mikä kertoo korkeasta sivistyksen tasosta. Samalla se voi kuitenkin johtaa tunteiden välttelyyn, jos niitä yritetään selittää älyllisesti.”

Tämä ei toki ole uutta. Suomalaisten perussyntinä on jo pitkään ollut vaikeus päästä kiinni tunteisiinsa. Ne ovat olleet meille tavoittamaton mysteeri, joka on vihdoin murtumassa.

Tuominen muistuttaa, ettei tunteista pääse eroon. Siksi on parasta tehdä tunnerauha itsensä kanssa.

”Se mikä on alkanut tunnetasolla sydämestä, on ratkaistava sydämessä eikä järkeilemällä.”

Oikaisu 20.3.2022 klo 13:40: Jutussa kerrottiin aiemmin virheellisesti, että z-sukupolvi olisi uusin sukupolvi. Z-sukupolven jälkeen on kuitenkin tullut alfa-sukupolvi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat