”Emme ole mitään pahaa tehneet”

Ukrainan turvallisuuspoliisi lähetti Suomeen uutta aineistoa Stalinin terrorin suomalaisuhreista. Ukraina auttaa selvittämään Stalinin vainojen suomalaisuhrien kohtaloita.

Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi kuvasi Kalle Koskelon, 34, ja hänen vaimonsa Annan, 32, kun heidät oli pidätetty vuonna 1925.


21.1. 2:00 | Päivitetty 21.1. 10:44

”Ei meitä mistään syytetä, emmekä mitään pahaa ole tehneetkään, tulimme vain rajan yli”, kirjoitti epätoivoinen Kalle Koskelo lokakuussa 1925 Suomen lähetystölle Moskovaan.

Koskelo anoi apua, koska hän oli joutunut vaimonsa Annan kanssa vangituksi Ukrainassa sen jälkeen kun he olivat ylittäneet salaa Romanian ja Neuvostoliiton välisen rajan.

Venäjää osaamaton kaksikko oli kiinnittänyt heti neuvosto­viranomaisten huomion. Pariskunta otettiin kiinni, heitä lyötiin ja heiltä vietiin henkilöpaperit.

Pidätyksen jälkeen alkoi kuukausia kestänyt vankeus Ukrainan Berdytšivissä ja Moskovan pahamaineisessa Butyrkan vankilassa.

Neuvostoliiton salainen poliisi epäili Annaa ja Kallea vakoilijoiksi.

Anna ja Kalle Koskelon vaiheet paljastuvat uudesta arkistomateriaalista, jonka suomalaistutkijat ovat saaneet käyttöönsä Ukrainan turvallisuuspoliisilta SBU:lta.

SBU:n Kiovan-arkisto on lahjoittanut Suomeen yhteensä lähes 2 500 sivua digitoitua aineistoa suomalaisista, jotka joutuivat Stalinin ja Neuvostoliiton turvallisuus­viranomaisten terrorin kohteeksi.

Neuvosto-Ukrainassa oli Stalinin vallan vuosina todennäköisesti satoja suomalaisia. Nyt saatu materiaali sisältää 15 vangitun suomalaisen henkilömapit.

Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin KGB:n edeltäjien henkilömapit jäivät Neuvostoliiton hajottua itsenäiseksi julistautuneen Ukrainan turvallisuuspoliisin arkistoihin.

”Se on sellaista materiaalia, jota projektin alussa olisimme toivoneet saavamme Venäjältä, mutta tiesimme, että ihan tällaista tavaraa eli henkilömappeja emme sieltä saa”, sanoo tutkija ja hankepäällikkö Aleksi Mainio Kansallisarkistosta.

”Henkilömappien määrä ei kuulosta määrällisesti paljolta, mutta sivuja niissä on aika paljon, ja ne ovat hyvin yksityiskohtaisia. Ne ovat laajimmillaan useita satoja sivuja pitkiä. Kyllä siinä on todella hyvää aineistoa.”

Ukrainan SBU:n lähettämä arkistoaineisto on vielä suureksi osaksi tutkimatta.

Mainio vetää suurta kansallista historian­tutkimus­hanketta, jossa selvitetään suomalaisten vaiheita ja kohtaloita Venäjällä vuosina 1917–1964.

Valtioneuvoston kanslian rahoittama viisivuotinen tutkimus jatkuu vuoden 2025 loppuun. Hankkeeseen palkatut tutkijat työskentelevät Kansallisarkistosta käsin.

Hankkeen tutkijat saivat ensiyhteyden SBU:n Kiovan-keskusarkistoon jo syksyllä 2021. Lupaavasti alkaneen yhteydenpidon katkaisi kuitenkin Venäjän hyökkäys.

”Yhteydet aukesivat uudelleen loppukeväällä Kiovan piirityksen päättymisen jälkeen, ja nyt arkistoyhteistyö alkaa kantaa hedelmää. Todennäköisesti samanlaisia tutkimukselle tärkeitä aineistoja saadaan myöhemmin lisää.”

Aineisto tuli Suomeen juuri ennen vuodenvaihdetta. Luettavaa on niin paljon, etteivät tutkijat ole vielä ehtineet perehtyä aineistoon kunnolla.

Henkilömapeissa on liitteinä muun muassa kuvia epäiltyjen sormenjäljistä.

Mainio on iloisesti yllättynyt siitä, että Ukrainan SBU:n arkistossa on ylipäätään ehditty sodan keskellä digitoida aineistoa Suomeen.

”He ovat olleet uskomattoman avuliaita. He ovat selvästi halunneet lähettää meille viestin, että he haluavat sitoa maataan läntiseen yhteisöön myös tutkimusyhteistyön kautta.”

Aineiston saantia on edistänyt Ukrainan Suomessa oleva suurlähettiläs Olga Dibrova, joka on ollut kiinnostunut suomalais­tutkimuksesta. Kansallis­arkistossa keskeisenä yhteys­henkilönä Ukrainaan on ollut kehittämis­päällikkö Dmitri Frolov.

Suomi ei maksa aineistosta, vaikka valmiutta siihenkin olisi ollut.

”Tämä on heiltä iso ele meidän suuntaamme. Olisi hienoa, jos voisimme vastaavasti auttaa heidän tutkimuksiaan tavalla tai toisella”, Mainio sanoo.

Ukrainalaiset tutkijat voisivat olla kiinnostuneita esimerkiksi Venäjän vallankumouksen jälkeen Suomeen paenneista ukrainalaisista. Suojelupoliisia edeltäneen etsivän keskuspoliisin henkilökorteista löytyy satoja merkintöjä Suomeen tulleista ukrainalaisista.

Venäjän on epäilty tuhoavan ja varastavan ukrainalaista arkistomateriaalia, jota se on saanut käsiinsä.

Hyökkäyksen ensi viikkoina julkisuuteen levisikin kuvia Tšernihivistä SBU:n palavasta rakennuksesta, jossa oli sikäläinen turvallisuuspoliisin aluearkisto.

SBU:n keskusarkistoon ja aluearkistoihin on sijoitettu satojatuhansia arkistoyksiköitä, kuten kansioita ja mappeja neuvostoajan vuosilta 1918–1991.

Ukrainan turvallisuuspoliisin SBU:n päämaja Kiovassa.

Mitä aineistoa NKVD:n tapaisen turvallisuusviranomaisen henkilömapeissa on tyypillisesti?

”Ne ovat NKVD:n tai sen edeltäjien tai seuraajien rikosjuttuja. Rikosjuttu on näissä tapauksissa lainausmerkeissä”, Mainio kertoo.

Ihmisiä joutui turvallisuushallinto NKVD:n silmätikuksi usein keksityistä syistä. Pahimmat vuodet olivat 1930-luvulla.

”Ihminen on voinut päätyä siihen myllyyn. Lopputulos oli se, että hän joutui vankileirille tai hänet teloitettiin.”

Suomeen nyt tulleissa mapeissa on aineistoa 1920-luvulta aina 1960-luvulle asti, jolloin tuomittu henkilö on saatettu rehabilitoida eli tuomio on kumottu.

”Kuulustelut olivat aika perusteellisia, jos ei ajatella kaikkein kiireisimpiä suurten vainojen vuosia 1937–1938. Kyllä ne silloinkin saattoivat olla perusteellisia, mutta pöytäkirjat eivät välttämättä vastanneet sitä, mitä kuulusteltava sanoi kuulustelussa”, Mainio sanoo.

Kuulusteluissa pyrittiin puristamaan kaikki tiedot. Kuulusteltavan elämänvaiheet käytiin läpi tarkkaan.

”Kuulustelut saattoivat olla todella pitkiä ja monituntisia. Sieltä voi nousta esiin vaikka mitä mielenkiintoista.”

Anna ja Kalle Koskeloa kuulusteltiin sekä Ukrainassa että Moskovassa. Kuulusteluja vaikeutti kielimuuri.

Kuulustelupöytäkirjoihin kirjattu kertomus on osin ristiriitainen ja näyttää muuttuneen matkan varrella. Tarina tunnetaankin vasta pääpiirtein.

Kuulustelijoille muodostui kuva kiertolaiselämää viettäneistä muurarista ja kodinhoitajasta, jotka kertoivat osallistuneensa Suomen sisällissotaan punaisten puolella ennen vangiksi jäämistään.

Saamiensa vankilatuomioiden jälkeen he elelivät Viipurissa, kunnes Kalle Koskelo jäi syksyllä 1924 kiinni salakuljetetun viinan myynnistä.

Sen jälkeen pariskunta pakeni ulkomaille Eurooppaan. Siellä he elättivät itsensä järjestämällä tutun painijan kanssa painiesityksiä eri maissa ennen joutumistaan vangituksi neuvosto-Ukrainassa.

Kolmikymppinen Anna Koskelo oli kotoisin Viipurista. Omien sanojensa mukaan hän sai kahden vuoden vankeustuomion siksi, että oli osallistunut punaisten puolella Suomen sisällissotaan.

Mainion mukaan NKVD:n kuulustelu­pöytäkirjat ovat usein samantyyppisessä muodossa.

Ensin niissä kirjataan huolellisesti henkilötiedot. Sitten alkaa kuulustelu, jossa kerrotaan henkilön elämäntarina, esitellään ehkä joitain todisteita ja selvitellään, keitä kuulusteltava on tavannut.

”Sillä rakennetaan jo seuraavaa rikosjuttua. Jos kerrot nimiä, he asettuvat jo tavallaan epäilyttävään valoon. Henkilömapin lopussa saattaa olla lista nimistä, joita kuulustelussa on noussut esiin epäilyttävässä valossa.”

Mapeissa saattaa olla myös valokuvia kuulusteltavista ja heidän sormenjäljistään. Mapin lopussa voi olla tiedot tuomiosta, valituksista ja ehkä myöhemmästä rehabilitoinnista.

”Meidän kannaltamme on erityisen kiinnostavaa, että saamme hyvin yksityiskohtaisia ja kokonaisia tapauksia. Pystymme niiden kautta menemään aika syvälle tiettyihin tapauksiin.”

Henkilömappien lopussa on usein erillinen luettelo kuulusteluissa esiin nousseista nimistä. Kuvassa listan ylimpänä mainitaan kuuluisa pietarinsuomalainen bolsevikki ja punapäällikkö Eino Rahja.

Alun perin tutkijoiden oli tarkoitus yrittää hankkia suomalaisia koskevaa materiaalia myös Venäjän arkistoista.

Koronaviruspandemia esti kuitenkin tutkijoiden matkustamisen Venäjälle. Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, minkä jälkeen arkistoyhteistyö katkaistiin kokonaan.

Lue lisää: Arkisto­suhteet Venäjälle ovat jäissä: Stalinin suomalais­uhreja tutkivassa hankkeessa otettiin käyttöön vara­suunnitelma

Tutkijat ovatkin joutuneet turvautumaan b-suunnitelmaan: suomalaisia koskevaa arkistomateriaalia on pyritty hankkimaan entisistä neuvostotasavalloista, jotka itsenäistyivät Neuvostoliiton hajottua.

Georgiasta on jo saatu suomalaisia koskevaa aineistoa. Myös Kazakstaniin luodaan yhteyksiä.

Lisäksi käynnissä on c-suunnitelma, joka tarkoittaa länsimaissa olevien arkistojen läpikäyntiä. Niihin on aiemmassa arkistoyhteistyössä hankittu kopioita Venäjän arkistoista.

Myös suomalaisia arkistoja on tarkoitus tutkia aikaisempaa tarkemmin.

Anna ja Kalle Koskelo kirjoittivat lokakuussa 1925 Suomen lähetystölle Moskovaan.

Kuinka sitten kävi Annalle ja Kallelle?

Koskeloiden tapaukseen perehtyi Moskovassa kaksi tunnettua suomalaista kommunistia ja bolsevikkia: Aino Kuusinen ja Adolf Taimi.

Heidän päätelmiensä perusteella Koskelot eivät kuuluneet Suomessa poliittisiin järjestöihin mutta olivat luonteeltaan niin seikkailunhaluisia, ettei heidän voinut sallia jäävän Neuvostoliittoon.

Tammikuun 1926 lopussa pariskunta tuomittiin karkotettavaksi Neuvostoliitosta. Tuomio pantiin toimeen Kallen osalta maaliskuussa ja Annan osalta huhtikuussa.

Annan ja Kallen jäljet päättyvät toistaiseksi siihen.

Tästä on kyse

Tutkimus selvittää suomalaisten kohtaloita Venäjällä

  • Kansallisarkistossa on käynnissä tutkimushanke suomalaisten kohtaloista vuosien 1917–1964 Venäjällä.

  • Ennen lokakuun 1917 vallankumousta Suomen ulkopuolisilla alueilla Venäjän keisarikunnassa asui kymmeniätuhansia suomalaisia, joista monet joutuivat Stalinin terrorin uhreiksi.

  • Venäjällä olleiden suomalaisten vaiheita on tarkoitus tutkia mahdollisimman yksityiskohtaisesti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat