Kiinalaisten matkustajien testaaminen on turhaa, sanoo THL:n Jari Jalava

THL:n johtavan asiantuntijan Jari Jalavan mukaan uusi Kiinasta matkustavien koronatesti­vaatimus on jopa turha.

Helsinki-Vantaan lentokentällä valmistauduttiin testaamaan saapuvia matkustajia elokuussa 2020.

5.1. 13:49

Kiinasta EU:hun matkustavien koronatestaamiseen liittyy paljon epäselvyyksiä. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, voidaanko Kiinasta saapuvilta EU-kansalaisilta vaatia negatiivisia koronatodistuksia.

Euroopan unioni kehotti keskiviikkona jäsenvaltioitaan vaatimaan alle 48 tuntia vanhaa negatiivista koronatestitulosta kaikilta Kiinasta saapuvilta matkustajilta.

Lue lisää: EU-maita suositellaan vaatimaan Kiinasta saapuvilta matkustajilta negatiivista korona­testi­tulosta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Jari Jalava arvioi testivaatimuksen merkityksen Suomen epidemiatilanteeseen erittäin pieneksi, jopa turhaksi.

”Toimenpiteellä ei estetä uusien virusmuunnosten saapumista Eurooppaan. Pandemian aikana vastaavilla ja jopa kovemmilla toimenpiteillä ei ole yksikään maa onnistunut pysäyttämään uusia virusmuunnoksia rajalle.”

Hän huomauttaa, että ennakkotesti ei takaa sitä, etteikö henkilöllä olisi tartuntaa. Saatu koronatartunta ei nimittäin välttämättä näy heti testissä.

”Lisäksi tiedämme jo entuudestaan, että kaikkia testitodistuksia voidaan väärentää”, Jalava sanoo.

Myös Euroopan tautienehkäisy- ja -valvonta­keskus (ECDC) on ilmaissut pitävänsä pakollisten koronatestien käyttöönottoa Kiinasta tuleville matkustajille tarpeettomana.

Epäselvää on, voidaanko negatiivisia testitodistuksia edes vaatia EU:n kansalaisilta. Jos todistusta ei voida EU-kansalaisilta vaatia, toimenpiteet näyttäytyvät entistäkin heikommilta.

Ruotsissa testivaatimus ei koske Ruotsin kansalaisia eikä Ruotsissa tai EU-maissa pysyvästi asuvia.

”Tämä on kaikkea muuta kuin helppo ja yksinkertainen toteuttaa.”

Muitakin epäselvyyksiä vielä on. Kuten esimerkiksi se, tarkastettaisiinko todistukset sekä Kiinan päässä että Suomeen saapuessa. Todennäköisesti vastuu todistuksen tarkastamisesta olisi lentoyhtiöllä.

Lisäksi on selvää, että Suomeen voi lentää montaa reittiä. Osa matkustajista lentää ensin esimerkiksi Keski-Eurooppaan ja vasta sieltä Suomeen, Jalava sanoo.

”Tämä on kaikkea muuta kuin helppo ja yksinkertainen toteuttaa.”

EU-komissio suositteli jäsenmailleen testien lisäksi hygieniatoimenpiteiden tehostamista. Tämä tarkoittaa muun muassa maskinkäyttöä lennoilla. Toimet ovat jo lentoyhtiöillä- ja kentillä käytössä, ja niiden tehostaminen on Jalavan mukaan hyvä koronaviruksen torjuntakeino.

Tärkein suojautumiskeino ovat kuitenkin suositeltujen rokotteiden ottaminen. Suomessa on edelleen riskiryhmiin kuuluvia ja ikääntyneitä, jotka eivät ole hankkineet tehosterokotteita.

Komissio kannusti jäsenmaita myös Kiinasta saapuvien lentokenttien jätevesien testaamiseen ja matkustajien satunnaistestaamiseen. Molemmat ovat seurantaa, eivätkä torju tautia.

Jalava muistuttaa, että jos matkustajia testattaisiin lentokentällä Suomen päässä, jo puretut testausjärjestelmät tulisi rakentaa uudestaan.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen johtaja Timo Aronkytö tyrmäsi HS:n haastattelussa keskiviikkona täysin ajatuksen siitä, että laajamittaista testaamista tehtäisiin Suomessa Helsinki-Vantaalla.

Lue lisää: Sote-johtaja tyrmää jyrkästi Kiinasta tulevien testaamisen lentokentällä

Jalavan mukaan epidemiologisen tiedon kartuttamisen kannalta testaaminen on toki tärkeää.

Viime viikkoina Kiinan ilmoittamat luvut koronakuolemista ja sairaalahoidon tarpeesta ovat herättäneet maailmalla epäluottamusta, mutta Jalavan mukaan teknisesti itse testit ja niiden tulokset ovat luotettavia.

”Kiina on toimittanut, tosin aika vaatimattomassa määrin, sekvensointituloksia kansainväliseen tietokantaan. Jos maa jatkaa sitä, se on arvokasta, sillä niin saamme tietoa mitä virusmuunnoksia maassa liikkuu.”

ECDC:n mukaan Kiinassa kiertävät koronavirus­variantit eivät ole Euroopan alueelle uusia.

EU on kuitenkin ollut huolissaan siitä, että maasta voisi tulla matkustajien mukana uusia variantteja.

Koronatartuntojen määrä on lisääntynyt Kiinassa räjähdysmäisesti sen jälkeen kun maa purki tiukat koronarajoituksensa. Maasta on kuitenkin hankala saada luotettavaa tietoa muun muassa sairaalahoidon ja koronatautiin kuolleiden määrästä.

HS kertoi torstaina, että lähes jokainen Kiinassa tuntuu tietävän ainakin tutun tutun koronakuoleman viime päiviltä ja viikoilta.

Tällä viikolla koronavarianteista huolta on herättänyt etenkin Yhdysvalloissa leviävä koronaviruksen XBB.1.5-alavariantti, jonka lempinimi on Kraken.

Sen aiheuttamia tartuntoja ei ole vielä tunnistettu Suomessa, mutta Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahden mukaan on vain ajan kysymys, koska variantti saapuu Suomeen.

WHO:n mukaan Kraken saattaa olla kaikkein tehokkaimmin leviä koronaviruksen variantti.

Kiinasta Krakenia ei ole raportoitu löytyneen.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat