Metsästys­muistojen tuontia rajoitetaan – Uhan­alaisimpia lajeja ei saa pian enää tuoda Suomeen

Kesäkuussa voimaan tuleva luonnonsuojelulaki rajoittaa metsästysmuistojen tuomista Suomeen EU-alueen ulkopuolelta. Esimerkiksi sapeliantiloopin ja sarvikuonon osienkin tuominen metsästysmuistoina kielletään.

Esimerkiksi sarvikuonon sarvia ei saa jatkossa tuoda EU-alueen ulkopuolelta Suomeen metsästysmuistoina.

5.1. 17:59

Metsästysmuistojen eli trofeiden tuontia Suomeen rajoitetaan uuden luonnonsuojelulain myötä.

Joulukuussa hyväksyttyyn luonnonsuojelulakiin sisältyy uusi säännös, joka kieltää maailmanlaajuisesti kaikkein uhanalaisimpien lajien yksilöiden tai niiden osien maahantuonnin metsästysmuistoina EU:n ulkopuolisista maista.

Uusi luonnonsuojelulaki tulee voimaan kesäkuussa. Lain voimaantulon jälkeen Suomeen ei saa tuoda metsästysmuistoina mitään EU:n Cites-lainsäädännön liitteessä A lueteltuja lajeja. Näitä ovat muun muassa leopardi, gepardi, sapeliantilooppi, afrikannorsu ja sarvikuono. Lisäksi tuontikielto koskee virtahepoja, leijonia, jääkarhuja ja argaalilampaita.

Kansainvälisellä Cites-sopimuksella säännellään uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa eli kaikkea tuontia ja vientiä. EU-lainsäädännössä nämä lajit on jaettu neljään eri liitteeseen. Esimerkiksi A-liitteeseen kuuluvien lajien kansainvälinen kauppa on kielletty, mutta joitain lajeja saa viedä ja tuoda kansainvälisten rajojen yli, kun kyse ei ole kaupallisesta toiminnasta.

Metsästysmuistojen tuonti ei ole tähänkään asti ollut täysin vapaata, vaan sitä säädellään erilaisilla Cites-lainsäädännön mukaisilla tuontiluvilla.

Ennen uuden luonnonsuojelulain voimaantuloa hankitut metsästysmuistot voi kuitenkin tuoda Suomeen. Tuontilupahakemuksesta on kuitenkin ilmettävä metsästysmuiston hankinta-ajankohta.

Suomestakin tehdään erityisesti Afrikkaan metsästysmatkoja, joiden tarkoituksena on tappaa villieläimiä niistä saatavien metsästysmuistojen takia.

”Trofeemetsästys on yksi epäeettisempiä metsästysmuotoja, eikä sitä voi perustella millään tavalla. Siksi tämä uusi lainsäädäntö on tarpeellinen ja tervetullut”, sanoo Trofeeton EU-työryhmän puheenjohtaja Birgitta Wahlberg tiedotteessa.

Trofeeton EU -työryhmä on SEY Suomen eläinsuojelun ja Turun eläinsuojeluyhdistyksen yhteistyöryhmä, joka pyrkii lisäämään tietoa metsästystrofeiden haitoista sekä ajaa trofeiden tuontikieltoa Suomeen ja muihin EU-maihin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat