Uutissuomalainen: Venäjä loukkasi Suomen ilmatilaa ennakoitua vähemmän

Suomen ilmatilaloukkauksia oli viime vuonna vain kolme.

11.1. 5:03

Venäjän valtion ilma-alukset loukkasivat Suomen ilmatilaa viime vuonna kolme kertaa, kertoo Uutissuomalainen. Asia käy ilmi Rajavartiolaitoksen Uutissuomalaiselle luovuttamasta aineistosta. Muita ilmatilaloukkauksia ei tehty.

Eversti evp. ja Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori Martti J. Kari arvioi Uutissuomalaiselle, että loukkausten määrä yllättävän pieni, kun sitä vertaa Suomen Nato-jäsenyysprosessin alussa eli viime kevättalvella esitettyihin arvioihin.

Karin mukaan ilmatilaloukkausten ennakoitua vähäisempää määrää voi selittää esimerkiksi se, että Venäjällä todettiin Suomen ryhtyneen Nato-prosessiin kansalaisten vahvan tuen siivittämänä.

"Venäjällä tunnustettiin, että suomalaisiin ei voi juurikaan enää vaikuttaa, minkä takia myös kybervaikuttamisyrityksiä on ollut ennakoitua vähemmän”, Kari sanoo Uutissuomalaiselle.

Karin mukaan ilmatilaloukkaukset johtuvat todennäköisesti venäläisten lentäjien suunnistusvirheistä ja osaamattomuudesta, sillä ilmatila Suomenlahdella on paikoin kapea. Kari toteaa, että syynä voi olla myös venäläisten huolimattomuus tai välinpitämättömyys.

Tahallisilla ilmatilaloukkauksilla, joita Karin mukaan on viime vuosina tapahtunut, Venäjä pyrkii testaamaan Suomen Ilmavoimien reagointi- ja ilmapuolustuskykyä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat