Kolme loukkaantui nokkakolarissa Hollolassa

Onnettomuus tapahtui Lahden eteläisellä kehätiellä Riihimäentien risteyksen lähistöllä.

11.1. 20:33

Kolme ihmistä loukkaantui keskiviikkona pakettiauton ja henkilöauton nokkakolarissa Hollolassa.

Onnettomuus tapahtui Lahden eteläisellä kehätiellä Riihimäentien risteyksen lähistöllä. Pelastuslaitos sai hälytyksen hieman puoli viiden jälkeen iltapäivällä.

Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen mukaan autot törmäsivät toisiinsa maantienopeudella ja kaikki autoissa olleet ihmiset loukkaantuivat.

Etelä-Suomen Sanomat kertoi keskiviikkona, että kolarissa loukkaantui kolme henkilöä vakavasti. Pelastuslaitokselta ei illalla osattu arvioida STT:lle vammojen vakavuutta.

Tie oli onnettomuuspaikalla poikki runsaan tunnin ajan.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat