Vainajat lojuivat asunnossa luultavasti kuukauden, naapurit kuvailevat järkyttävää kalman hajua

Jyväskylästä kuolleena löytynyt pari oli luultavasti ehtinyt lojua kuolleena asunnossaan jo kuukauden päivät. Kukaan HS:n jututtamista naapureista ei tuntenut vainajia.

Jyväskylän Laikuttajantie 4 nousi tänään uutisiin, kun talosta löytyi kaksi kuollutta ihmistä.

12.1. 19:34 | Päivitetty 12.1. 20:05

Kerrostalo Jyväskylän Laikuttajantiellä näyttää torstaina iltapäivällä varsin normaalilta. Monessa ikkunassa roikkuu vielä joulun jäljiltä koristevaloja.

Talo ei kuitenkaan ole täysin tavallinen. Se nousi tänään uutisiin, kun Keskisuomalainen uutisoi kahden ihmisen löytyneen talosta kuolleena.

Vainajapariskunta oli ehtinyt luultavasti lojua asunnossa viikkokausia. Poliisi löysi ruumiit naapurin hajuhaittailmoituksen vuoksi. Tapausta selvitetään kuolemansyyntutkintana, eikä asiassa epäillä rikosta.

Vainajat olivat naapurin mukaan ehtineet luultavasti lojua kuolleena kuukauden päivät. Oven edessä oli läjä sanomalehtiä ja mainoksia. Nimet postiluukussa on peitetty HS:n toimituksessa.

HS kävi selvittämässä paikan päällä, miten ruumiit ovat voineet jäädä viikkokausiksi mätänemään.

Mies astuu talosta ulos tupakka suussaan. Hän on kuullut tapauksesta, mutta ei tiedä pariskuntaa.

Samaa kertovat muutkin naapurit. Kukaan ei tunnu tietävän nyt jo edesmenneitä naapureitaan.

Rappukäytävässä haisee vahvasti pesuaineelta. Ehkä hajuhaitta on jo saatu siivottua. Hissistä kuitenkin astuu nainen pidelleen huivia nenällään.

Puolivälissä seitsemänkerroksisen talon rappusia haju muuttuu välittömän vastenmieliseksi ja pahenee kerros kerrokselta.

Se on heti selvää: tältä haisee kalma.

”Imakka haju on ollut täällä noin kuukauden ajan. Nyt se ei ole edes paha. Jossain kohtaa se oli niin paha, ettei pystynyt edes hengittämään”, kertoo Oona Koskinen, joka asuu isänsä kanssa samassa kerroksessa, josta vainajat löytyivät.

Oona Koskinen on asunut talossa puoli vuotta, eikä ole koskaan tavannut samasta kerroksesta asuneita naapureitaan.

Koskinen on asunut talossa puoli vuotta ja hänen isänsä lähes vuoden. Kumpikaan ei ole tavannut nyt jo edesmenneitä naapureitaan.

”Järkyttävää, että yhtäkkiä tulee tällainen tieto. Tämä on tosi rauhallinen taloyhtiö.”

Koskinen ei ole osannut arvata mitään, vaikka naapurit vaikuttivatkin jokseenkin kummallisilta.

Oven eteen oli kerääntynyt iso läjä sanomalehtiä ja mainoksia. Myös Koskisen koirat vetivät ovea kohti voimakkaan hajun perässä.

”Ajateltiin, että siinä asuu jotkut vanhukset, jotka heittää postinsa rappukäytävälle, kun eivät halua sitä. ”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat