THL: Korona­rokotuksilla estettiin Suomessa yli 7 000 kuolemaa maaliskuun 2022 loppuun mennessä

Lisäksi rokotuksilla saatettiin estää yli tuhat kuolemaa, joissa koronatauti olisi ollut myötävaikuttavana tekijänä.

Koronarokotuksia on annettu Suomessa joulukuusta 2020 lähtien.

12.1. 20:37

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) alustavan analyysin mukaan koronarokotuksilla estettiin Suomessa noin 7 300 koronataudista johtuvaa kuolemaa maaliskuun 2022 loppuun mennessä.

Lisäksi rokotuksilla saatettiin estää yli tuhat kuolemaa, joissa koronatauti olisi ollut myötävaikuttavana tekijänä.

Tiedot perustuvat THL:n rekisterianalyysiin, jota ei ole vielä julkaistu. Selvitys tarkasteli 15 kuukauden ajanjaksoa.

Analyysin mukaan rokotuksilla estettiin erityisesti yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmien kuolemia. Rokotukset estivät kuolemia myös nuoremmissa ikäryhmissä.

”Tutkimuksen mukaan estettyjä kuolemia oli yli kolme kertaa enemmän kuin koronakuolemia, joita oli seurantajaksolla 1 753. Rokotuksilla on ollut merkittävä vaikutus vaikeiden koronatautitapausten estämisessä. Ilman rokotuksia vaikeita tapauksia olisi ollut huomattavasti enemmän”, sanoo THL:n tilastotutkija Ulrike Baum tiedotteessa torstaina.

Analyysin mukaan kolmannella rokoteannoksella koronakuolemia estettiin seuranta-aikana noin 1 300 erityisesti yli 70-vuotiailla. Sen sijaan kolmannen annoksen vaikutus alle 60-vuotiaiden terveiden ihmisten koronakuolemien ehkäisyyn oli vähäinen.

”Riskiryhmien ulkopuolisilla työikäisillä nykyisen suosituksen mukaiset rokotukset vähentävät merkittävästi vaikeita tautitapauksia. Kaksi tai kolme rokotusta saaneilla alle 60-vuotiailla tunnistettujen riskiryhmien ulkopuolisilla todettiin seuranta-aikana vain viisi koronataudista johtuvaa kuolemaa”, sanoo THL:n asiantuntijalääkäri Eero Poukka.

Jotta koronakuolemien määrää saataisiin jatkossa pienennettyä Suomessa, rokotukset pitäisi Poukan mukaan kohdentaa ikääntyneille ja muille riskiryhmille.

”Yksi esimerkki on uusien tehosteannosten antaminen. Tällä hetkellä THL:ssä selvitämme, milloin lisätehosteannosta tulisi suositella näille ryhmille”, Poukka lisää.

Koronarokotuksia on annettu Suomessa joulukuusta 2020 lähtien.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat