Tapolan lihan­jalostamossa syttyi tuli­palo Tampereella

Lihanjalostustehtaan työntekijät pääsivät itse evakuoitumaan rakennuksesta, palomestari kertoi.

13.1. 6:26 | Päivitetty 13.1. 8:37

Tapolan lihanjalostustehtaassa syttyi tulipalo Tampereen Lielahdessa perjantaiaamuna. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta hieman ennen kuutta aamulla.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan palo syttyi jalostamon tuotantotilojen yhteydessä olevan höyrykeskuksen piipussa. Tulipalo pysyi savupiipussa eikä päässyt leviämään piippua ympäröiviin rakenteisiin.

Piipun ympäristö kärsi tiedotteen mukaan lieviä lämpövaurioita, mutta varsinaisilta palovahingoilta vältyttiin.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Jari Hiltunen kertoi aiemmin aamulla, että palopaikalle hälytettiin noin 20 pelastuslaitoksen yksikköä.

Hiltusen mukaan jalostamon työntekijät pääsivät itse evakuoitumaan rakennuksesta. Tulipalo aiheutti runsaasti savua.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat