Ohjaaja löi ponia, kun ratsastaja ei saanut sitä esteen yli – Liitto antaa tallille varoituksen

Ratsastajainliitto käynnistää KT-tallilla kurinpitomenettelyn, jonka tarkoituksena on selvittää tallilla työskennelleen ratsastuksenohjaajan toimintaa.

Ratsastajainliitto antaa sastamalaiselle ratsastuskoululle varoituksen. Kuvituskuva.

16.1. 13:54

Suomen ratsastajainliitto käynnistää kurinpitomenettelyn, jonka kohde on sastamalalainen KT-talli. Tarkoitus on selvittää tallilla työskennelleen ratsastuksenohjaajan hevoseen kohdistamaa sopimatonta kohtelua.

Liitto kertoo asiasta tiedotteessa.

Ratsastajainliitto antaa KT-tallille varoituksen, joka koskee erityisesti talliyrittäjän vastuuta ratsastuksenohjaajansa toiminnassa. Talli on liiton tehostetussa seurannassa seuraavat 12 kuukautta, jonka aikana arvioidaan päätösten vaikuttavuutta.

Joulukuun lopulla uutisoitiin sosiaalisessa mediassa levinneestä videosta, jossa ratsastuksen ohjaaja näyttää lyövän ponia, kun tämä ohittaa esteen eikä hyppää sen yli.

Videoilla esiintynyt ratsastuksenohjaaja ei enää jatka KT-tallin palveluksessa. Ratsastusohjaajan videolla nähtyä toimintaa tutkii eläinsuojeluviranomaisena poliisi.

Liiton kilpailusääntöjen mukaan hevosen sopimaton kohtelu on aina kiellettyä kilpailussa ja sen ulkopuolella.

Sopimatonta kohtelua on teko tai laiminlyönti, joka aiheuttaa tai uhkaa aiheuttaa hevoselle tarpeetonta kipua tai kärsimystä.

Lue lisää: ”Täysin asiatonta” – Ohjaaja lyö videolla ponia, kun nuori ratsastaja ei saa sitä esteen yli

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat