Uber vältti syyttäjän miljoona­vaatimuksen: Haaste toimitettiin kolme päivää myöhässä

Syyttäjän mukaan Uber ansaitsi luvattoman taksiliikenteen avulla yli miljoona euroa ensimmäisinä toimintavuosinaan Suomessa.

Uber aloitti toimintansa Helsingissä vuonna 2014.

18.1. 13:33 | Päivitetty 18.1. 14:00

Henkilökuljetusyritys Uberin epäillään ansainneen luvattoman taksiliikenteen seurauksena yli 1,2 miljoonaa euroa Suomessa ennen taksilainsäädännön uudistumista vuonna 2018.

Tätä summaa yritettiin vaatia oikeudessa Uberilta rikoshyötynä valtiolle, mutta yhtiötä ei onnistuttu haastamaan ajoissa käräjille ennen vaatimuksen vanhenemista.

Rikoshyötyvaatimusta ei sen vuoksi koskaan käsitelty oikeussalissa.

Uber on yhdysvaltalainen yritys, joka välittää autokyytejä mobiilisovelluksen avulla. Se aloitti toimintansa Suomessa vuonna 2014.

Ensimmäisten toimintavuosien aikana lukuisia Uber-kuljettajia jäi kiinni Suomessa luvattomasta taksiliikenteen harjoittamisesta. Useita kymmeniä kuljettajia tuomittiin oikeudessa.

Helsingin poliisilaitoksen tutkimissa tapauksissa rikoshyötyä kertyi noin viisi miljoonaa euroa marraskuun 2014 ja elokuun 2017 välisenä aikana.

Uber huolehti maksujen tilittämisestä kuljettajille. Yhtiö pidätti tuohon aikaan kokonaissummasta itselleen 20 prosenttia ja maksoi kuljettajille 80 prosenttia.

Oikeudessa tuomitut kuljettajat menettivät oman rikoshyötynsä valtiolle.

Syyttäjä jätti toukokuussa 2022 Uberia koskevan rikoshyödyn menettämisvaatimuksen Helsingin käräjäoikeuteen.

Haastehakemuksen mukaan Uberin saama yli miljoonan euron hyöty on kokonaisuudessaan perustunut vuosina 2014–2017 laissa rangaistavaksi säädettyyn tekoon. Uberia itseään ei kuitenkaan syytetty rikoksesta.

Haastehakemuksen mukaan Suomeen rekisteröity Uber Finland oy ei järjestänyt maksuja kuljettajille, vaan rahaliikenne hoidettiin Hollantiin rekisteröidyn Uber-yhtiön välityksellä.

Järjestelyn tarkoituksena oli syyttäjän näkemyksen mukaan välttää mahdollinen menettämisseuraamus tai korvausvelvollisuus.

Epäselväksi jää, miten syyttäjän vaatimus olisi menestynyt oikeudessa.

Asian oikeuskäsittely raukesi viime marraskuussa, koska syyttäjä peruutti vaatimuksen rikoshyödyn menettämisestä valtiolle. Syynä oli se, ettei haastehakemusta saatu toimitettua ajoissa Uberille Hollannissa.

Käräjätuomari Ville Toppila kertoo, että virka-apupyyntö Hollantiin lähetettiin kesäkuussa eli seuraavassa kuussa haasteen nostamisen jälkeen. Sikäläisiä viranomaisia pyydettiin toimittamaan haastehakemus Uberille tiedoksi.

Suomalaisviranomaiset olivat Toppilan mukaan senkin jälkeen kirjeenvaihdossa Hollantiin, jotta haastehakemus saataisiin toimitettua ajoissa yhtiölle Hollannissa.

Hollannista saapuneen tiedoksiantotodistuksen mukaan haastehakemus annettiin siellä tiedoksi yhtiölle 17. elokuuta viime vuonna. Oikeus tuomita menettämisseuraamus oli ehtinyt vanhentua kolme päivää aiemmin 14. elokuuta.

"Meille ei selvinnyt, miksi haastehakemusta ei saatu toimitettua yhtiölle ajallaan Hollannissa”, Toppila sanoo.

Uberiin kohdistui alkuvuosina Suomessa myös rikosepäilyjä. Ne raukesivat myöhemmin.

Poliisi selvitti muun muassa sitä, syyllistyikö kuljettajien ohella myös yhtiö itse luvattomaan taksiliikenteen harjoittamiseen tai avunantoon siihen. Nämä rikosepäilyt vanhenivat, koska oikeusapupyyntöihin ei saatu ulkomailta ajoissa vastauksia, kertoo rikoskomisario Sampo Suomala.

Kesällä 2015 Helsingin poliisi epäili, ettei Uber ole huolehtinut kirjanpitoon ja verotukseen liittyvistä asioista asianmukaisesti. Myöhemmin samana vuonna poliisi kertoi tutkinnan päätyttyä, ettei Uberia ole syytä epäillä kirjanpito- ja verotusrikoksista.

Helsingin Taksiautoilijat ry jätti vuonna 2016 tutkintapyynnön siitä, syyllistyykö Uberin Suomen-maajohtaja yllytykseen luvattoman taksiliikenteen harjoittamisessa. Syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä.

Uber keskeytti toimintansa Suomessa elokuussa 2017 ja jatkoi sitä uuden liikennepalvelulain tultua voimaan seuraavana vuonna. Viime vuonna se laajensi toimintaansa Turkuun, Tampereelle ja Ouluun.

Lakiuudistuksen jälkeen tarvittavien lupien saaminen on huomattavasti aiempaa helpompaa.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat