Kaksi ihmistä tappeli Prisman edustalla, toinen kuoli

Kaksi ihmistä tappeli kaupan edustalla Tampereen Lielahdessa, kertoo poliisi. Toisen vammat olivat vakavat, ja hän kuoli ensihoidosta huolimatta.

Lielahden Prismasta kerrottiin aiemmin puhelimitse HS:lle, että kaupan ulkopuolella on useita poliisiautoja.

17.1. 17:39 | Päivitetty 17.1. 18:27

Yksi kuoli tappelussa Tampereen Lielahdessa tiistaina illalla.

Sivullinen silminnäkijä ilmoitti poliisille nähneensä kahden ihmisen tapelleen Lielahden Prisman edustalla hieman ennen iltaviittä ja tilanteessa oli käytetty puukkoa.

Kun poliisi saapui paikalle, molemmilla tappelun osapuolilla oli teräaseesta saatuja vammoja. Toisen vammat olivat vakavat, ja hän kuoli ensihoidosta huolimatta.

Poliisi on ottanut kiinni yhden ihmisen. Häntä epäillään tällä hetkellä taposta. Seurueessa oli myös kolmas henkilö, jonka osallisuutta tapahtumiin selvitetään.

Poliisin kertoi aiemmin tiistaina viestipalvelu Twitterissä, että tapahtuma oli kahden henkilön välinen.

Lielahden Prismasta kerrottiin aiemmin puhelimitse HS:lle, että kaupan ulkopuolella on useita poliisiautoja.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa ja silminnäkijöiden kuulemista. Poliisin tiistaisessa tiedotteessa sanottiin, ettei tapauksesta ole toistaiseksi muuta kerrottavaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat