Poliisin tietoon tuli viime vuonna 85 henkirikosta, määrä kasvoi edellisvuodesta kahdella

Henkirikoksista valtaosa tapahtui yksityisasunnossa.

19.1. 8:31 | Päivitetty 19.1. 8:57

Poliisin tietoon tuli viime vuonna yhteensä 85 henkirikosta. Määrä kasvoi edellisvuodesta kahdella, käy ilmi Tilastokeskuksen ennakkotiedoista.

Henkirikoksista valtaosa, yhteensä 56, tapahtui yksityisasunnossa. Kahdeksan tapahtui muussa yksityisessä paikassa. Yleisellä paikalla tapahtui 20 henkirikosta ja yksi tapahtui ravintolassa.

Tilastokeskuksen mukaan yleisellä paikalla tapahtuneiden henkirikosten osuus oli noin 24 prosenttia, mikä on koronavuosia edeltävällä tasolla. Vuosina 2020 ja 2021 osuus oli noin 12 prosenttia.

Kaikkiaan henkeen tai terveyteen kohdistuneita rikoksia tuli tietoon 40 000, mikä on vajaat kymmenen prosenttia edellisvuotta enemmän. Pahoinpitelyjä oli vajaat 38 000, ja kasvua vuodesta 2021 oli 11 prosenttia. Yleisellä paikalla tapahtuneita pahoinpitelyjä kirjattiin 12 700. Määrä kasvoi 15 prosentilla.

Tietoon tulleiden ryöstöjen määrä kasvoi lähes neljänneksellä

Viranomaisten tietoon tuli viime vuonna yli 2 300 ryöstöä. Se on 440 tapausta, eli yli 23 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021.

Epäillyistä ryöstöistä valtaosa, noin 1 600 kappaletta, tapahtui yleisellä paikalla. Vajaat 300 tapahtui liikekeskuksissa. Yleisellä paikalla tapahtuneiden ryöstöjen määrä kasvoi 37 prosentilla ja liikekeskuksissa tapahtuneiden 49 prosentilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat