Legendaarinen kylpylä rapistuu tyhjillään Oulussa – Näin Edenistä tuli hylkiö, jota kukaan ei halua

Oulussa toivotaan, että edes kylpylän hotellihuoneet saataisiin auki.

Oulun Eden sulki ovensa joulun alla 2021. Paikka on toistaiseksi tyhjillään.

22.1. 2:00 | Päivitetty 22.1. 7:31

Oulun Eden seisoo yhä pimeänä näyttävällä paikallaan Nallikarissa. Legendaarinen kylpylä-hotelli sulkeutui runsas vuosi sitten, kun S-ryhmä päätti tyhjentää altaat ja sammuttaa valot.

Uuden operaattorin piti löytyä nopeasti, mutta hiljaista on ollut. Hotellikiinteistön omistavan sijoitusyhtiö Capmanin mukaan mitään uutta kerrottavaa ei ole.

”Me käymme neuvotteluja kaiken aikaa ja pyrimme saamaan ratkaisun, joka olisi kaikille osapuolille hyvä”, sanoo Capmanin Pirjo Ojanperä.

Aika ei Ojanperän mukaan juuri epävarmempi voisi uusille kylpyläinvestoinneille olla. Vuoden aikana on pukannut kriisiä kriisin perään: koronavirus, Ukrainan sota, sähkökriisi ja nousevat korot.

Oulun Eden sulki ovensa joulun alla 2021. S-ryhmän hotelliyhtiö Sokotel ei jatkanut enää vuokrasopimustaan ja Break Sokos Hotel Edenistä tuli historiaa.

S-ryhmälle Eden tuli vuonna 2006. Sitä ennen hotelli oli osa Holiday Club-ketjua.

Oulun Eden nousi maineeseen lama-Suomen paratiisina 1990-luvulla. Nousukauden huimina vuosina 1989 avattua kylpylää markkinoitiin ensimmäisenä subtrooppisena kylpylänä.

Allasosastolla oli aitoja palmuja ja lehtipuita sekä kymmenien papukaijojen tarha. Edenistä löytyivät myös ensimmäiset isot liukumäet, jollaisia ei ollut ennen nähty kylpylöissä.

Oulun Edenin jälkeen viihdekylpylöitä avattiin nopeasti muuallekin: Nokian Eden valmistui 1990 ja Vuokatin Katinkulta 1991.

Lamavuosina omistajat monessa kylpylässä vaihtuivat, mutta asiakkaita riitti.

Holiday Club pyöritti Oulun Edeniä 2000-luvun alkuvuodet.

Asiakkaita oli Oulun Edenissäkin niin runsaasti, että vuosituhannen alussa hotellia laajennettiin. Kylpylän peruskorjausta ei kuitenkaan koskaan aloitettu.

Uudistamista ei aloittanut S-ketjukaan. Mahdollinen uusi operaattori joutuu nyt ensimmäisenä ottamaan vastuulleen mittavan korjaustyön.

Oulun matkailun toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari haluaa keskittyä hyviin puoliin.

”Nallikari ei ole onneksi näivettymässä, vaikka operaattoria Edeniin ei saataisikaan vielä. Aluetta kehitetään juuri nyt kovaa vauhtia ja sinne tulee uusia palveluita.”

Kaupungilla ei ole Edenin-asiassa vaihtoehtoja, joita se voisi pohtia. Jos massiivinen kylpylähotellin kiinteistö jää ruumiiksi rannalle, sitten se jää. Koska rakennuskompleksi on Capmanin omistama, se yksin tekee päätökset.

Ikävää tilanteessa Kivisaaren mielestä on se, että niin paljon hotellihuoneita, jotka aiemmin olivat käytössä, on nyt poissa pelistä. Oulussa on kaivattu pitkään kipeästi lisää majoituskapasiteettia.

Yhtenä mahdollisuutena Kivisaari näkee, että uusi operaattori voisi Edenissä avata aluksi kiinteistössä vain hotellin.

”Kylpylää kysytään ja toivotaan meille paljon ja se on suuri syy tulla Ouluun ja Nallikariin lomalle. Se on ollut ehdoton Oulun vetovoimatekijä mutta ymmärrettävästi juuri nyt kallis operoitavaksi.”

Suomen muilla kylpylähotelleilla menee juuri nyt hyvin. Korona-ajan lähes täydellisestä pysähdyksestä on palattu suunnilleen vuoden 2019 tasolle.

Tuoreimmissa yöpymisluvuissa eivät ole vielä mukana joulukuun luvut, mutta Matkailu- ja ravintolapalvelut Mara ry:n arvion mukaan viime vuoden pikkujoulusesonki yltää lähes pandemiaa edeltävien huippuvuosien tasolle.

”Pikkujoulukausi sujui hyvin ja matkailukeskuksissa oli ihmisiä jouluna ja uutenavuotena. Ainakin lähelle vuoden 2019 lukuja yöpymisten määrässä mennään”, sanoo Maran toimitusjohtaja Timo Lappi.

Myös Lapissa matkailu on pandemian jälkeen taas pyörinyt täysillä kierroksilla. Varsinkin ulkomaisia asiakkaita on riittänyt huippuvuosien tapaan.

Kylpylöissä taas ulkomaisten asiakkaiden osuus on puolittunut vuodesta 2019. Luvuissa näkyy venäläisten matkailijoiden katoaminen.

Suomalaisten kuluttajien kurjistuva taloustilanne näkyy yleensä nopeasti matkailualalla. Taantumassa kotimaiset kylpylähotellit saattavat Lapin mukaan kuitenkin olla vahvoilla.

”Lähikylpylät voivat kasvattaa suosiota sitä kautta, että ihmisillä ei ole rahaa lähteä kauaksi, mutta he haluavat irtiottoja arjesta.”

Oulun Edeniin Lappi toivoo operaattorin pian löytyvän. Isoa kiinteistöä on pitkän päälle kallista pitää tyhjillään.

”Se on myös Oulun matkailun kannalta tärkeää.”

Lue lisää: Suomeen avattiin vuonna 1989 ensimmäinen subtrooppinen kylpylä, jossa oli aitoja palmuja ja papukaijoja – Nyt ”raamatullinen paratiisi” rapistuu tyhjentyneenä kaupungin laitamilla

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat