Pandemia lisäsi lasten ja nuorten jännittämistä sosiaalisissa tilanteissa

Paluu normaaliin etäopetusajan jälkeen oli merkittävä muutos lähes kaikille. Hankala jännittäminen voi johtaa vakavampaankin oireiluun.

Korona-aikana ihmisiä nähtiin vähemmän ja sen jälkeen sosiaaliset tilanteet ovat voineet tuntua jännittäviltä monille lapsille.

21.1. 3:37

Lasten ja nuorten kokema sosiaalinen jännittäminen lisääntyi koronapandemian aikana – myös niillä lapsilla ja nuorilla, jotka eivät olleet jännittäneet aikaisemmin, kertoo lasten ja nuorten erikoispsykologi Mia Huolman.

Huolmanin mukaan pandemian alkuvaiheessa sosiaalinen jännittäminen saattoi jopa vähentyä osalla lapsista ja nuorista.

"Ihmisiä ohjattiin välttämään kasvotusten tapahtuvaa sosiaalista kanssakäymistä, ja myös useat koulut olivat ainakin ajoittain ja osittain etäopetuksessa. Tämä oli helpotus monille niistä lapsista ja nuorista, jotka olivat kärsineet jännittämisestä.”

Kun sitten tulikin aika palata kouluun ja sosiaalisiin tilanteisiin, nämä lapset saattoivat jännittää entistä enemmän. Huolmanin mukaan muutos oli merkittävä myös sosiaalisempien lasten arjessa. Pitkän tauon jälkeen aiemmin tavalliset sosiaaliset tilanteet saattoivat tuntua vierailta ja jännittäviltä.

Psykologi ja psykoterapeutti Minna Martin huomauttaa, että sama ilmiö on ollut olemassa pieni­muotoisempana kautta aikojen: osa lapsista jännittää aina varsinkin kesäloman jälkeen kouluun palaamista. Normaaliolosuhteissa lapset kuitenkin näkevät myös lomien aikana kavereitaan ja sukulaisiaan, kun taas pandemia­rajoitusten aikaan myös näitä kohtaamisia oli vähemmän.

Martinin mukaan lapset ja nuoret saattavat yllättyä jännittämisen herättämistä tunteista. Erityisesti lapset eivät välttämättä osaa kuvailla tunteitaan. Martin uskoo, että ne lapset, joiden tunnekokemusta on joku pyrkinyt sanoittamaan, ovat olleet paremmassa asemassa jännittämiseen liittyvien tunteidensa kanssa.

"Aikuinen voi auttaa lasta luomalla sellaisen yhteyden, että sinua saattaa nyt hiukan jännittää, ja jännittäminen liittyy siihen, että olemme olleet pari vuotta paljon kotona – ja varmasti moni muukin tuntee ihan samalla tavalla. Tällöin lapsen ei tarvitse ajatella olevansa ainoa tai outo.”

Martin uskoo, että suurimmalla osalla lapsista pandemia-ajan lisäämä jännittämisoireilu on jo helpottanut tai helpottamassa. Osalla jännittäminen on ollut niin hankalaa, että se on voinut johtaa jopa vakavampaan oireiluun.

Martinin mukaan lasten ja nuorten avuntarve on lisääntynyt merkittävästi koronapandemian aikana. Monenlaisten mielenterveyden ongelmien – kuten ahdistuksen ja masennuksen – taustalla voi olla myös sosiaalista jännittämistä.

Martin muistuttaa, että sellaiseen jännittämiseen, joka hankaloittaa esimerkiksi koulussa tai sosiaalisissa suhteissa toimimista, on tärkeää hakea jo varhaisessa vaiheessa apua.

"Mitä vahvemmin jännittämiseen liittyvät tunteet ja uskomukset iskostuvat, sitä enemmän muutoksen eteen joutuu tekemään töitä.”

Martin muistuttaa, ettei ole lapsen tai nuoren tehtävä tunnistaa itse itsellään ongelmia, vaan vanhempien ja opettajien tulisi pitää silmällä tietynlaisia oireita. Jos lapsi vetäytyy eikä halua olla yhdessä muiden lasten kanssa esimerkiksi välitunneilla tai vapaa-aikanaan, olisi hyvä selvittää, millaisia syitä on taustalla.

Martinin mukaan sosiaalinen jännittäminen voi näkyä myös unettomuutena, ja varsinkin pienemmille lapsille ominainen suojautumiskeino on vastustaa automaattisesti kaikkea, mikä tähtää kotoa lähtemiseen.

Pieni osa ihmisistä on jännittänyt sosiaalisia tilanteita koko elämänsä ajan, mutta suurimmalla osalla jännittäminen puhkeaa vasta nuoruusiässä, kertoo Martin.

"Harvalla on jännittämisen taustalla vain yhtä syytä, vaan usein jännittäminen on kokemus, joka muodostuu monista puroista.”

Jännittämisen taustalla voi olla synnynnäinen temperamentti: ujous, arkuus tai introverttius. Martin muistuttaa, että nämäkään piirteet eivät suoraan johda jännittämiseen, vaan usein vaaditaan sellaista ympäristöä, joka korostaa niiden vaikutuksia: lapsi oppii, ettei häntä hyväksytä täysin sellaisena kuin hän on.

Ympäristön vaativuus voi saada aikaan jännittämistä: lapsi tai nuori saattaa kokea jatkuvaa epäonnistumisen tai nolostumisen pelkoa. Myös ylihuolehtivuus voi saada lapsen pelkäämään virheiden tekemistä.

Jos taas lapsi joutuu pärjäämään yksin ja oppii, että hänen on oltava aina reipas ja osaava, hänelle voi kertyä tavallista enemmän epäonnistumisen kokemuksia. Kannustusta ja rohkaisua vaille jääneet lapset sen sijaan voivat kokea, etteivät he osaa mitään.

Jännittämisen taustalla voi olla myös traumaattisia kokemuksia, kuten kiusatuksi tuleminen.

Martin kertoo, että moni jännittäjä on kokenut joutuneensa naurunalaiseksi tai saaneensa liikaa kritiikkiä. Useille on myös joskus elämän aikana huomautettu jännittämisestä.

"Meidän kulttuuri-ilmapiirimme on jostain syystä luonut sellaisen normin, että jännittämistä – esimerkiksi käsien tärinää tai äänen vapinaa – ei saisi näyttää. Lapset ja nuoret oppivat nopeasti häpeämään ja peittämään jännittämistä, vaikka heidän pitäisi sen sijaan oppia, että se on täysin normaali tunnetila haastetilanteissa.”

Mia Huolman muistuttaa, että lasta on tärkeä rohkaista osallistumaan jännittäviinkin tilanteisiin, sillä tilanteiden välttely ylläpitää oireilua, eikä lapsi saa korjaavia kokemuksia tilalle. Huolmanin mukaan opettajat voivat tarpeen tullen tehdä erilaisia järjestelyjä esimerkiksi esitelmien pitämiseen, ja koulupsykologilta voi saada vinkkejä ja harjoituksia ahdistuksen hallintaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat