Poliisi otti kiinni kaksi Aalis­tunturin hakkuita vastustavaa mielenosoittajaa

Poliisi purki Aalistunturin alueen hakkuita vastustavan mielenosoituksen viime tiistaina, mutta aktivistit palasivat alueelle. Tiistaina poliisi otti kiinni kaksi ihmistä epäiltynä niskoittelusta poliisia vastaan.

Aktivistit hiihtivät lauantaina 21. tammikuuta kohti hakkuualuetta.

24.1. 17:11

Poliisi on ottanut kaksi ihmistä kiinni Kolarissa Aalistunturilla pidettävässä mielen­osoituksessa, Oulun poliisilaitos kertoo tiedotteessaan.

Mielenosoittajat ovat olleet Aalistunturilla maanantaista lähtien. Heidän tarkoituksenaan on estää Metsähallituksen hakkuut alueella.

Poliisi meni paikalle tiistaina kello 13 aikaan ja havaitsi hakkuutyömaalle menevän tien varressa mielenosoittajien leirin. Mielenosoittajien teltat oli pystytetty tien vierelle, eivätkä ne haitanneet liikennettä, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Tiedotteen mukaan poliisi kertoi paikalla olleille, että mielenosoitus voi jatkua, mutta liikennettä metsätyömaalle ei saa estää.

Kaksi mielenosoittajaa esti kuitenkin myöhemmin työmaaliikenteen, eivätkä he noudattaneet poliisin antamia käskyjä. Tämän vuoksi poliisi otti heidät kiinni. Poliisi epäilee mielenosoittajia niskoittelusta poliisia vastaan.

Metsäliikkeeksi nimetyn mielenosoituksen mielenosoittajat estivät hakkuut Länsi-Lapissa Aalistunturin alueella 16. tammikuuta. Alueelle on esitetty kansallispuistoa, ja aktivistit vaativat Metsähallitusta luopumaan hakkuista, kunnes ympäristöministeriö on käsitellyt suojeluesitykset. Metsähallitus aloitti harvennushakkuut Aalistunturin eteläpuolella tammikuun puolivälissä.

Metsäliike koostuu Elokapinan Metsäkapinan, Luonto-Liiton metsäryhmän ja Greenpeacen aktiiveista.

Viime tiistaina poliisi purki mielenosoituksen. Metsäliikkeen mukaan kiinni otettiin seitsemän mielenosoittajaa ja yksi sivullinen.

Metsäliikkeen mielenosoittajat palasivat hiihtämällä paikalle lauantaina 21. tammikuuta, mutta poliisi esti pääsyn hakkuualueelle. Maanantain vastaisena yönä aktivistit leiriytyivät alueelle uudestaan.

”Olemme täällä pysäyttämässä luontokatoa, kun Suomen hallitus ei sitä tee”, kertoi Metsäliikkeen mielenosoittaja Wilhelm Blomberg Aalistunturin leiristä HS:lle maanantai-iltana.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat