Liki tuhannelta hoitajalta poistettiin ammatti­oikeudet viime vuonna, satoja poisto­pyyntöjä jonossa

Hakemusten määrä moninkertaistui edellisestä vuodesta. Syyskuussa hoitoalan työtaistelun aikaan tullutta 800 hakemuksen sumaa puretaan edelleen.

Valvira poisti vuonna 2022 ammattioikeudet 997 ammattihenkilöltä, jotka olivat itse pyytäneet oikeuksiensa poistamista.

6.2. 16:09

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira poisti vuonna 2022 ammattioikeudet 997 ammattihenkilöltä, jotka olivat itse pyytäneet oikeuksiensa poistamista. Määrä kasvoi merkittävästi verrattuna vuoteen 2021, jolloin oikeuksiensa poistamista pyytäneiden henkilöitä oli 46, Valviran tiedotteessa kerrotaan.

Lakimies Pia Wistrand-Alvesalo Valvirasta kertoo, että tällä hetkellä on ratkaisematta vajaa kolmesataa hakemusta.

”Syyskuussa tuli kerralla noin 800 hakemusta, ja tällä hetkellä puretaan tätä isoa sumaa”, Wistrand-Alvesalo sanoo.

Syyskuussa käynnissä oli hoitoalan työtaistelu ja Suomessa valmisteltiin potilasturvallisuuslakia. Laissa keskustelua herätti muun muassa mahdollisuus määrätä hoitajia, myös jo työtaistelutoimena irtisanoutuneita, työtaistelun aikana takaisin töihin. Moni hoitaja ilmoitti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa poistuvansa rekisteristä, jotta heitä ei voitaisi määrätä töihin.

Oikeuksiensa poistoa pyytäneistä 657 henkilöllä oli nimikesuojattu lähihoitajan ammattioikeus ja 289 oli laillistettu sairaanhoitajaksi.

Lue lisää: Jopa 800 hoitajaa haluaa eroon ammatti­oikeudestaan

Hakemuksessa ei tarvitse kertoa syytä, miksi hakija haluaa luopua ammattioikeuksistaan. Esitettyjä syitä ei myöskään tilastoida, Valviran sivuilla kerrotaan. Osassa hakemuksia on kuitenkin kerrottu syitä, joita ovat esimerkiksi alan vaihto, eläköityminen, terveydelliset syyt, tyytymättömyys alan tilanteeseen, kuten potilasturvallisuuslain valmistelu, ja vaatimus koronarokotuksesta.

Viime vuonna yhteensä 91 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöä menetti ammattioikeutensa muuten kuin omasta pyynnöstään. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 86.

Poistamisten lisäksi Valviran alainen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden valvontalautakunta rajoitti 39 ihmisen ammatinharjoittamisoikeutta. Näistä lääkäreitä koskevia päätöksiä oli 24, ja niistä lääkkeenmääräämisoikeutta koskevia rajoituspäätöksiä oli 19, Valvira kertoo tiedotteessaan.

Ammatinharjoittamisoikeuden poistamisen tai rajoittamisen taustalla on Valviran mukaan usein päihdeongelma, muu terveydentilaan liittyvä syy, ammattitaidon puute tai muu epäasianmukainen toiminta. Sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö voi menettää oikeutensa harjoittaa ammattiaan tai hänen oikeuksiaan voidaan rajoittaa, jos se on asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi perusteltua.

Valvira palautti ammattioikeuksia kokonaan tai osittain 33 hakijalle. Kaikkiaan valvontalautakunta ratkaisi viime vuonna 76 asiaa, joissa ammattihenkilö haki oikeuksiaan takaisin.

Ammattioikeuksien palautuspyynnöt käsitellään valvontalautakunnassa myös silloin, jos oikeuksien poistoa on pyytänyt itse. Valvontalautakunta hyväksyi viime vuonna 10 tällaista hakemusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat