Ukrainan sodan käynnistyttyä vuosi sitten helmikuussa ukrainalaisäiti pakeni kahden alaikäisen lapsensa kanssa Suomeen.
Naisen aviomies ja lasten isä jäi Ukrainaan. Pariskunta oli tehnyt päätöksen äidin ja lasten lähdöstä yhteisellä päätöksellä.
Myöhemmin samana vuonna äiti pani Ukrainassa vireille avioerohakemuksen ja hakemuksen koskien lasten elatusta.
Perheen Ukrainaan jäänyt isä vaati tuomioistuimelta Suomessa, että pariskunnan kaksi lasta määrättäisiin palautettavaksi välittömästi perheen pysyvään asuinmaahan Ukrainaan Haagin sopimuksen nojalla.
Isän mukaan äiti olisi ilmoittanut hänelle, ettei aikonut palata Ukrainaan vaan jäädä lasten kanssa pysyvästi Suomeen. Isä vetosi siihen, että perheen Suomessa oleskelu oli tarkoitettu vain väliaikaiseksi.
Isä ei kertomansa mukaan ollut antanut suostumustaan siihen, että lapset jäisivät pysyvästi Suomeen. Isä väitti, että äidin toiminnassa olisi tämän vuoksi ollut kyse lapsikaappauksesta.
Äiti vaati, että miehen hakemus lasten palauttamisesta hylätään. Äidin mukaan pariskunta oli yhdessä päättänyt, että hän ja lapset lähtevät Ukrainasta turvalliseen maahan.
Äidin vastauksessa oikeudelle sanotaan isän suostuneen siihen, että lapset tuotiin toistaiseksi Suomeen turvaan sodalta. Suomessa äidille ja lapsille oli myönnetty tilapäinen oleskelulupa perustuen Euroopan unionin tilapäisen suojelun direktiiviin.
Äidin mukaan suostumusta ei voinut yksipuolisesti perua, eikä avioerohakemus ollut pätevä peruste aiemmin annetun suostumuksen peruuttamiselle. Äiti kiisti, että lasten palauttamatta jättäminen olisi luvatonta.
Äidin vastauksen mukaan puolisot olivat etääntyneet toisistaan pakolaisuuden aikana, minkä takia hän oli päätynyt hakemaan avioeroa. Tämän jälkeen isä oli ilmoittanut peruuttavansa suostumuksensa lasten Suomessa oleskeluun ja vaatinut lasten palaamista Ukrainaan.
Äiti kiisti isän kertoman siitä, että äiti olisi ilmoittanut jäävänsä pysyvästi Suomeen. Äiti oli kertomansa mukaan ilmoittanut miehelleen, että hän ja lapset palaisivat Ukrainaan sodan päätyttyä, kun maassa olisi jälleen turvallista.
Äiti korosti olevan todellinen riski, että lapset joutuisivat sodan kohteena olevassa Ukrainassa alttiiksi ruumiillisille tai henkisille uhkille. Tämän vuoksi lasten palauttamisesta sodan kohteena olevaan maahan tuli hänen mukaansa kieltäytyä.
Äiti pelkäsi myös, että vaikka perheen isä ei tällä hetkellä osallistunut taisteluihin, hänet saatettaisiin määrätä osallistumaan niihin.
Isän mukaan äidin kertoma siitä, että hänen tarkoituksensa oli palata Ukrainaan, ei pitänyt paikkaansa. Isä esitti, että lapset eivät olisi halunneet jäädä Suomeen vaan palata Ukrainaan.
Isän näkemys oli, että olot Ukrainassa eivät sodasta huolimatta olleet sietämättömät. Isän mukaan ”elämä oli muun muassa infrastruktuurin vaurioitumisen ja sähkökatkojen vuoksi epämukavaa, mutta ei kestämätöntä”.
Tätä hän perusteli sillä, että perhe ei asu Ukrainassa itäosissa, missä sotaa pääosin on käyty.
Hovioikeus katsoi päätöksessään, että vaikka sotatoimia ei kohdistu samalla tavalla kaikkiin osiin Ukrainaa, ei maata voida pitää tällä hetkellä turvallisena paikkana.
Oikeus totesi, että sodan yhä jatkuessa ei ole mahdollista ennakoida tulevia sotatoimia niin, että tiettyjä alueita Ukrainassa voisi pitää isän esittämällä tavalla turvallisina.
Isä oli antanut suostumuksensa lasten tilapäiselle oleskelulle Suomessa. Hänen katsottiin suostumuksen antaessaan täytyneen ymmärtää, että sota maassa voi kestää pitkäänkin. Asiassa ei myöskään oltu ennalta sovittu, että lapset palaisivat Ukrainaan jonakin tiettynä ajankohtana.
”Hovioikeus katsoo, ettei isä voi hakemuksessa esitetyillä perusteilla tehokkaasti peruuttaa suostumustaan. Tilanne olisi toinen, jos sotatoimet Ukrainassa olisivat päättyneet.”
Hovioikeuden mukaan olosuhteet eivät ole muuttuneet oleellisesti niistä, joiden pohjalta isä oli alun perin antanut suostumuksen lasten viemiselle pois maasta. Oikeus katsoi, että äidin hakemaa avioeroa ei voida pitää merkityksellisenä olosuhdemuutoksena.
Oikeus piti selvänä, että isä peruutti aiemman suostumuksensa ja vaati lasten palauttamista Ukrainaan nimenomaan sillä perusteella, että äiti oli hakenut avioeroa ja mahdollisesti ilmoittanut aikovansa jäädä pysyvästi lasten kanssa Suomeen.
Asiassa oli riidatonta, että lasten oleskelu Suomessa perustuu tilapäiseen suojeluun, joten lasten asuinpaikan katsottiin olevan edelleen Ukrainassa.
Hovioikeuden mukaan myöskään äidin mahdollinen ilmoitus aikomuksestaan jäädä lasten kanssa pysyvästi Suomeen ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin, koska yhteishuollossa äiti ei voi yksin päättää lasten asuinpaikasta. Avioeroasia oli laitettu vireille Ukrainassa, joten myös lapsiin liittyvät oikeudelliset kysymykset tuli ratkaista siellä.
Hovioikeus hylkäsi isän hakemuksen lasten palauttamisesta arvioiden, ettei lasten palauttamatta jättämistä Ukrainaan voi pitää huoltolaissa tarkoitetulla tavalla luvattomana.
Asiassa on mahdollista hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.