Puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen kertoi viime maanantaina pitämässään valtakunnallisten maanpuolustuskurssien puheessa uutisen, joka saattoi jäädä monilta huomaamatta.
Kivinen muistutti ensin tavanomaiseen tapaansa, että suomalaiset ovat ensisijaisesti vastuussa Suomen puolustamisesta.
Hän kuitenkin jatkoi, että Nato-jäsenyyden myötä ”erityisesti joukkojen nopean käytettävyyden vaatimukset kollektiivisen puolustuksen tehtäviin kasvavat”.
”Suomella pitää olla jatkossa valmius kontribuoida Naton joukkorakenteeseen nopeasti toimeenpantavia joukkoja”, sanoi Kivinen hiukan kryptisesti.
Kivisen mukaan tämä valmius osallistua Naton nopean toiminnan joukkoihin tulee vaikuttamaan Puolustusvoimien nykyiseen joukkorakenteeseen ja henkilöstötarpeeseen.
”Eniten näillä on vaikutuksia maavoimiemme kehittämiseen. Tarvittavat muutokset tehdään sellaisella aikataululla, joka on meille järkevä”, Kivinen sanoi.
HS pyysi Kivistä kertomaan tarkemmin, miten suuresta muutoksesta on kyse, mutta Kivinen ei halunnut kommentoida asiaa enempää.
Myöskään Pääesikunnasta ei haluttu avata käynnissä olevaa prosessia tai edes sen ongelmatiikkaa. Syyksi sanottiin, että asia on keskeneräinen.
Kivinen on jo aiemmin valtakunnallisilla maanpuolustuskursseilla luvannut, että Puolustusvoimat luo valmiuden osallistua Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen velvoitteisiin.
Tällaisia ovat ilmavalvonta (air policing), merivoima- ja miinantorjuntaosastot, etupainotteisen puolustuksen osastot (enhanced forward presence) sekä Naton korkeassa valmiudessa olevat joukot.
Yksi syy Puolustusvoimien vaiteliaisuuteen voi olla se, että Naton nopean toiminnan joukkoihin osallistuminen on asevelvollisuusarmeijaa ylläpitävälle ja reserviläisiin tukeutuvalle Suomelle erittäin hankala asia.
Nopean toiminnan joukkojen järjestäminen on helpompaa Nato-maiden ammattiarmeijoissa.
Suomi ei voi lähettää tuosta vaan varusmiehiä ulkomaille kriisipesäkkeisiin, ja harva reserviläinen pystyy olemaan esimerkiksi kokonaista vuotta kahden päivän tai edes muutaman viikon lähtövalmiudessa.
Vaikeutta lisää se, että Nato on runsaan kymmenen viime vuoden aikana panostanut ja kehittänyt nimenomaan korkean valmiuden joukkojaan, joten niistä ei voi jäädä poiskaan.
Valmiuden kehittämistä kiihdytti erityisesti Venäjän suorittama Krimin valtaus vuonna 2014 ja Venäjän viime vuonna aloittama suurhyökkäys Ukrainaan.
Natolla on monenlaista valmiutta ja suunnitelmaa nopean toiminnan varalle. Osassa hankkeista on niin sanotusti sotilassaappaat jo maassa mutta osa on enemmän tai vähemmän suunnittelu- tai haaveiluasteella.
Yksi tällainen epämääräiseen tilaan jäänyt aloite on niin sanottu ”Four 30s” -tavoite. Vuonna 2018 Nato päätti, että vuonna 2020 sillä olisi operaatioita varten 30 päivän lähtövalmiudessa yhteensä 30 maavoimien mekanisoitua pataljoonaa, 30 taistelulentokonelaivuetta ja 30 sota-alusta.
Sen sijaan Naton tärkein monikansallinen nopean toiminnan joukko eli Nato Response Force (NRF) ja siihen kuuluva erittäin nopean toiminnan joukko eli Very High Readiness Joint Task Force (VJTF) ovat todellisuutta.
Nato perusti NRF-joukon vuoden 2012 Prahan huippukokouksessa. Toimintavalmiuteen se saatiin vuonna 2016.
Myös Suomi on Naton kumppanimaana osallistunut NRF:n niin sanottuun täydentävään toimintaan.
Täydentävyys tarkoittaa sitä, ettei NRF-joukko ole riippuvainen tästä ulkopuolisesta täydentävästä osallistumisesta vaan joukko pystyy toimimaan pelkästään Naton omilla resursseilla.
NRF-joukon koko on noin 40 000 sotilasta. Siihen kuuluu maa-, meri- ja ilmavoimien yksiköitä sekä erikoisjoukkoja, jotka eri maat osoittavat NRF:ään aina vuodeksi kerrallaan.
Ainakin teoriassa joukko pitäisi pystyä siirtämään toiminta-alueelleen muutamassa viikossa.
Viime vuoden Naton Madridin huippukokouksessa päätettiin vielä NRF-joukon koon kasvattamisesta moninkertaiseksi eli jopa yli 300 000 sotilaaseen. Epäselvää on ollut se, mitä se tarkkaan ottaen tarkoittaa.
Saksan armeijan sotilaan NRF-hihamerkki Frankfurtin lähistöllä Wildfleckenissä pidetyssä VJTF-harjoituksessa viime maaliskuussa.
Vuonna 2014 Nato päätti perustaa NRF-joukon sisälle vielä erillisen VJTF-keihäänkärkijoukon, joka on vain kahden vuorokauden lähtövalmiudessa.
VJTF:n ytimen muodostaa käytännössä yksi maavoimien mekanisoitu prikaati, jota sitten tuetaan muiden puolustushaarojen joukoilla.
VJTF:n koko määräytyy kulloisenkin tarpeen mukaan, mutta se voi kasvaa jopa 20 000 sotilaaseen.
VJTF:n runkoprikaati vaihtuu vuosittain, ja joukkokokonaisuutta vetää aina jokin toimintaan mukaan lupautunut suuri Nato-maa. Tänä vuonna VJTF:n johtovaltiona on Saksa.
Saksan asevoimien tilannetta kuvaa kuitenkin se, että viime päivinä Saksassa on uutisoitu asevoimien salaisesta raportista, jonka mukaan maan VJTF:n käyttöön lupaaman panssaripataljoonan Leopard-taistelupanssarivaunuista vain puolet on käyttökunnossa.
Kivisen sanoi maanpuolustuskurssien avajaisissa, että nopean toiminnan joukkoihin osallistuminen tulee vaikuttamaan joukkorakenteeseen, henkilöstötarpeeseen ja erityisesti maavoimiin.
Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Suomeen jouduttaisiin hankkimaan joukkojen nopeaan siirtoon kykeneviä kuljetuslentokoneita, joiden tarvetta ilmavoimien komentaja on jo ehtinyt pohdiskella.
Yksi syy Pääesikunnan vaiteliaisuuteen voikin olla juuri tässä eli tarvittavassa lisärahassa: valmius maksaa. Siitä ei ole mukava puhua eduskuntavaalien alla.
