Mikkeliläisen perheen kissa katosi heinäkuussa kesämökiltä. Aluksi perhe ei huolestunut, sillä kissa oli tottunut liikkumaan itsenäisesti ulkona ja välillä se oli viihtynyt retkillään päiviäkin.
Kesä kääntyi syksyksi, ja perheen piti palata kaupunkiin. Kissaa ei kuitenkaan näkynyt. Silloin perheen äiti laittoi paikalliseen Facebook-ryhmään ilmoituksen kadonneesta kissasta. Lisäksi perhe asensi mökille riistakameran ja pyysi naapureitakin ilmoittamaan, jos kissa sattuisi hiippailemaan lähistöllä.
Perhe myös seurasi Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksen verkkosivuja siltä varalta, että kissa olisi löytynyt. Yhdistys ilmoittaa sivuillaan löytökissoista.
Perheen lähipiiriin kuuluva henkilö toimi eläinsuojeluyhdistyksessä vapaaehtoisena. Perhe pyysi myös häntä pitämään silmällä, tuotaisiinko kissa löytöeläinkotiin.
Perhe ei kuitenkaan tehnyt paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle varsinaista katoamisilmoitusta.
Marraskuussa perheen isä oli lasten kanssa löytöeläintalolla katsomassa kissoja, kun hän äkkäsi kissan, joka näytti tutulta. Kissa käyttäytyi heitä kohtaan tuttavallisesti, tuli syliin ja alkoi kehrätä.
Kohta perhe oli varma, että kyseessä oli heidän kadonnut kissansa. Myös kissan ikä täsmäsi.
Eläinsuojeluyhdistyksestä kerrottiin perheelle, että jos he haluaisivat kissan takaisin, heidän tuli maksaa sen hoidosta.
”Eläinsuojeluyhdistys ilmoitti, että kissa kuuluu nyt yhdistykselle ja sillä on oikeus päättää, kenelle se antaa kissan.
Kissa oli oleillut jo useita viikkoja eläinyhdistyksen löytöeläintalossa. Yhdistyksen henkilökunta oli käyttänyt kissaa eläinlääkärissä, jossa se oli sirutettu, rokotettu ja madotettu. Myös sen hampaat oli hoidettu.
Perheelle raha ei ollut ongelma. He halusivat kissan.
Tämän jälkeen Mikkelin eläinsuojeluyhdistys kuitenkin ilmoitti, että kissa kuuluu nyt yhdistykselle ja sillä on oikeus päättää, kenelle se antaa kissan.
Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksestä kerrotaan, että kyseinen tapaus on hyvin muistissa. On nimittäin harvinaista, että kissalle ilmaantuu omistaja vielä kuukausien kadoksissa olon jälkeen.
HS:n tavoittama yhdistyksen vapaaehtoinen työntekijä oli kuitenkin haluton kertomaan tapauksesta nimellään, koska tilanne oli äitynyt riitaisaksi.
Työntekijän mukaan oli mahdotonta saada täyttä varmuutta siitä, oliko kissa todella perheen, koska sillä ei ollut sirua. Mustalla kissalla ei ollut mitään erityisiä tuntomerkkejä. Kissa oli myös käyttäytynyt tuttavallisesti monia muitakin kohtaan.
Suurin ongelma oli kuitenkin se, ettei perhe ollut tehnyt katoamisilmoitusta eläinsuojeluyhdistykselle, vaikka kissa oli ollut kateissa heinäkuusta lähtien.
Yhdistyksessä tämä tulkittiin merkiksi siitä, ettei kissasta ollut välitetty. Ilmoitus oli ehtinyt olla yhdistyksen sivuilla yli kaksi viikkoa, eikä kukaan ollut kaivannut kissaa.
Perheen mukaan he olivat kuitenkin jo luopuneet toivosta kissan löytymisen suhteen eivätkä siksi olleet enää seuranneet sivuja.
Suomen eläinsuojelun (Sey) toiminnanjohtajan Kati Whiten mukaan sekin on harvinaista, että eläinsuojeluyhdistys ja omistajat alkaisivat kinata kissasta.
”Paljon tavallisempi ongelma on se, ettei kukaan halua löytökissaa.”
Suomessa hylätään vuosittain yli 20 000 kissaa. Niistä noin puolet elää populaatioissa, joissa moni kuolee sairauksiin, nälkään tai kylmyyteen. Puolet päätyy löytöeläintaloihin, mutta niistä vain joka viides eli parituhatta haetaan takaisin kotiin.
”Kotikissojen sirutus on Suomessa edelleen harvinaista.
Suomessa kissan arvo on yhä omistajilleen vähäinen, White sanoo.
”Kissoja saa puoli-ilmaiseksi, mutta ei niiden arvostus muutenkaan ole kovin kummoista. Ajatellaan, että jos kissa katoaa, sitten otetaan uusi.”
Eläinsuojeluyhdistykset suosittavat, että kaikki kissat leikattaisiin, sirutettaisiin ja rekisteröitäisiin. Mikrosirutus ja rekisteröinti helpottavat tunnistamista, jos kissa katoaa.
Kotikissojen sirutus on Suomessa edelleen harvinaista, vaikka toimenpide on nopea ja suhteellisen edullinen. Pakollista sirutus ei ole.
Eläinsuojeluyhdistykset myös suosittavat, että kissat ulkoilisivat vain valvottuina.
”Maan tapa on kuitenkin ollut, että annetaan kissojen juosta vapaana”, White sanoo.
Etenkään leikkaamattomia kissoja ei tulisi päästää luontoon, sillä ne synnyttävät kissapopulaatioita, joiden määrä Suomessa on viime vuosina vain kasvanut.
Luonnonvaraisissa populaatioissa kissat ovat usein sairaita, sisäsiittoisia ja nälkiintyneitä. Ne työllistävät myös löytöeläinkoteja, ja niille on vaikeaa löytää omistajia.
Mikkeliläisen perheen kissa oli leikattu, mutta sirutusta perhe ei ollut katsonut tarpeelliseksi. Vaikka kissa liikkui paljon ulkona itsekseen, se oli aina tullut takaisin.
Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksestä kerrotaan, että yhdistys ajattelee aina ensimmäisenä eläimen etua. Siksi se päätti antaa kissan mieluummin toiselle siitä kiinnostuneelle perheelle.
Alkuperäisille omistajille yhdistys perusteli päätöstään niin, että kissa oli ollut toistuvasti kateissa, sitä ei ollut sirutettu eikä siitä ollut tehty katoamisilmoitusta. Perheelle myös kerrottiin, että yhdistyksellä on lain mukaan oikeus päättää kissan hoidosta 15 vuorokauden jälkeen.
Fakta
Eläinsuojeluyhdistykset toimivat kuntien asialla
Eläinsuojelulain mukaan kunnan on pidettävä löytöeläimestä huolta vähintään 15 vuorokautta.
Jos omistajaa ei tässä ajassa löydy, kunnalla on oikeus myydä tai luovuttaa eläin uudelle omistajalle. Sillä on myös oikeus lopettaa eläin.
Jos omistaja löytyy, eläinsuojelulain mukaan kunnalla on oikeus periä eläimen omistajalta korvaus sen talteenotosta, hoidosta tai mahdollisesta lopettamisesta aiheutuneista kustannuksista.
Käytännössä löytöeläinten talteenotosta ja hoidon järjestämisestä kunnissa vastaavat paikalliset eläinsuojeluyhdistykset. Myös Mikkelin kaupungilla on sopimus Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksen kanssa.
Perheen mukaan kissa oli kuitenkin karannut vain kerran aiemmin. Lisäksi perheen jo aikuistunut tytär yritti ehdottaa, että hän saisi kissan, mutta yhdistys kieltäytyi siitäkin. Tämän jälkeen yhdistys lakkasi vastaamasta perheen viesteihin.
Perhe koki, ettei yhdistys ollut halukas selvittämään asiaa heidän kanssaan vaan toimi heitä kohtaan tylysti ja epäempaattisesti. Kissa oli kuitenkin ollut perheelle tärkeä ja rakas.
Vapaaehtoisvoimin toimivasta yhdistyksestä taas kerrotaan, ettei sillä ole aikaa eikä voimavaroja alkaa riidellä ihmisten kanssa.
Seyn toiminnanjohtajan Kati Whiten mukaan kissan sirutus ja rekisteröinti olisivat helppoja keinoja estää vastaavat kiistat.
”Tämän lisäksi kadonneesta kissasta pitäisi aina muistaa tehdä ilmoitus paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle.”
