Kaasu pohjaan. Nastarengas rouskahtaa jään pintaa vasten. Ilmaan lentää pieni lumisuihku, kun Jouni Harjun ohjaama ajoneuvo singahtaa liikkeelle Tuohisaaren jäätiellä Saimaan Pihlajavedellä.
Harjun avopuoliso Emma Engström lähtee perään omalla menopelillään. Pian pariskunta lipuu jäätietä pitkin tasaisesti ja äänettömästi allaan sähäkän väriset potkukelkat.
Näillä potkukelkoilla ei kuitenkaan potkutella, vaan ne kiitävät eteenpäin sähkömoottoreilla ja akkuvirralla. Vain Stella-koira kulkee potkukelkkailijoiden rinnalla lihasvoimalla.
Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, eikä tuulta ole nimeksikään. Hiljaisuuden rikkovat variksen raakkuminen ja pian taas nastarenkaiden vaimea rouske, kun potkukelkkailijat lipuvat takaisin rantaan.
”Tämä ei pärise”, Harju sanoo oranssin sähköpotkukelkkansa ohjaimista.
”Tällä voi liikkua tuolla jäällä eikä häiritse ketään. Ja voi jutella ajon aikana.”
Jouni Harju (edessä) ja Emma Engström huristelevat sähköpotkukelkoillaan Tuohisaaren jäätiellä Saimaan Pihlajavedellä.
Sulkavalla Etelä-Savossa asuva Jouni Harju tekee työkseen yrittäjänä museomestarin töitä. Hän rakentaa näyttelyitä sekä virittelee äänentoistolaitteita ja videotykkejä.
Vapaa-aikanaan Harju harrastaa toisenlaista virittelyä. Vanhan navetan ylisillä sijaitsevassa pajassa hän askartelee erilaisten moottoreiden ja koneiden, autojen ja mopojen parissa.
Erityisenä intohimona ovat potkukelkat. Parinkymmenen vuoden ajan Harju on rakennellut motorisoituja potkukelkkoja omaksi ja lähipiirinsä iloksi. Vuosikausien näpertelyn, suunnittelun ja testaamisen tuloksena on sähköpotkukelkka, johon rakentaja itse alkaa olla tyytyväinen.
Perinteinen puinen Esla-potkukelkka on varustettu sähkömoottorilla. Se pyörittää kelkan etuosaan asennettua nastarengasta, joka vetää kelkan liikkeelle.
Tuohisaaren jäätiellä Harjun kelkan moottori kulkee itse rakennetulla akulla, jota hän käyttää käyttää kesäisin sähköperämoottorin voimanlähteenä. Engströmin vaaleanpunainen kelkka saa virtansa neljästä sarjaan kytketystä sähköpolkupyörän akusta.
Vauhtia voi säädellä peukalokaasulla. Turbonapista painamalla moottori alkaa toimia isommalla teholla.
Jouni Harju on kehitellyt potkukelkkoihin asentamaansa nastarengasta pitävämmäksi.
Olisipa tässä moottori, Harju muistaa haaveilleensa lapsuutensa talvina, jolloin hän alakoululaisena potkutteli koulumatkansa Sulkavan kirkonkylässä. Kelkan työntäminen ylämäkeen tuulessa ja tuiskussa ei ollut aina herkkua.
Murrosiässä Harju uppoutui mopojen, moottoreiden ja koneiden maailmaan. Kun mopoiluvaihe hieman hellitti, hän ryhtyi kaverinsa kanssa kokeilemaan moottoripotkukelkan rakentamista.
Ensimmäinen toimiva peli oli skootterin moottorilla ryyditetty potkukelkka.
”Ensimmäinen kelkka oli vähän vitsi. Ajatus lähti laiskuudesta: olisipa kiva, ettei tarvitsisi potkia. Ensimmäisellä ei oikeasti voinut kunnolla ajaa, mutta seuraava oli jo ihan toimiva. Huomasin, että hei, tällähän voi oikeasti käydä ajelemassa.”
Vuosien aikana Harju on kehitellyt kelkan ohjausta paremmaksi ja nastarenkaita pitävämmiksi. Akkuteknologian kehitys sai vaihtamaan polttomoottorit sähkömoottoreihin.
”Ensimmäisiä ei uskaltanut äkkinäiselle antaa. Ne olivat niin vikuria. Mutta näillä viimeisimmillä pystyvät mummotkin ja paapatkin ajelemaan.”
Jouni Harju kiitää sähköpotkukelkallaan jäällä.
Sähköpolkupyörissä moottori on polkemisen apuna, mutta potkukelkkaa liikuttaa moottori ja kuljettaja on apuna.
”Tällä ei paljon kannata potkia. Jalat eivät ole kuin tiellä. Sen verran se kulkee”, Harju sanoo.
Hänen rakentamansa polttomoottorikelkat ovat kulkeneet yli 60 kilometriä tunnissa. Nykyiset sähköpotkukelkat kulkevat turbovaihteella yli 40 kilometrin tuntivauhtia ja kesymmällä vaihteella leppoisaa 25 kilometrin vauhtia.
Jouni Harju on tuunannut vuosien aikana erilaisia potkukelkkoja. Vasemmalla alumiinirunkoinen potkukelkka ja oikealla perinteinen puinen potkukelkka, johon on asennettu polttomoottori ja etuvalo.
Talvisin pariskunta käy säännöllisesti ajelemassa sähköpotkukelkoillaan jäällä ja hiljaisilla yksityisteillä. Usein he huristelevat kelkoilla muutaman kilometrin jäämatkan saarimökilleen.
Vauhdilla kiitävä potkukelkkailija on sen verran erikoinen näky, että yleensä muut jäällä liikkujat pysähtyvät ihmettelemään menoa.
Emma Engström ja Jouni Harju huristelevat sähköpotkukelkoillaan usein esimerkiksi saaressa sijaitsevalle mökilleen. Mukana kulkee Stella-koira.
Moni innostuu kelkan hankkimisesta itselleenkin, mutta innostus yleensä tasaantuu Harjun kerrottua kelkan hinta-arvion. Hän laskee rakentamansa sähköpotkukelkan olevan noin 2 000 euron arvoinen. Eniten rahaa on kiinni akussa.
”En halua käyttää halvimpia kiinalaisia akkuja, koska niistä ei tiedä, miten ne toimivat pakkasessa. Tykkään, että kelkalla voi ajaa vähintään parikymmentä kilometriä eikä tarvitse miettiä, pääseekö takaisin”, Harju sanoo.
Nykyisten kelkkojen akku on kestänyt parhaimmillaan yli 40 kilometrin matkan. Harju arvioi, että jos retkelle ottaa mukaan vara-akun, potkukelkalla voi taittaa jo 80 kilometrin matkan. Sen minkä päivässä jaksaa ajaa, hän sanoo.
”Nyt kun on päässyt sähköpotkukelkan makuun, moottorikelkalla ajokin alkaa tuntua tylsältä ja vanhanaikaiselta. Siitä kuuluu hirveä pärinä, ja bensaa menee paljon.”
Järven jäällä parhaat potkukelkkakelit ajoittuvat yleensä kevättalveen, jolloin aurinkoiset päivät ja rapsakat yöpakkaset tekevät jäälle kovan, tasaisen pinnan. Tuolloin potkukelkalla pääsee kaikkialle.
”Ai että, se on tosi makea juttu, kun saa vetää tuolla saaria ympäri. Reppu vaan selkään ja kaveri kyytiin”, Harju sanoo.
Jouni Harju ja Emma Engström potkukelkkailemassa Stella-koiransa kanssa Pihlajavedellä.
